Vedenalainen alus

Vedenpinnan alla kulkeva alus ei ole mikään uusi keksintö. Vuonna 1620 tiedetään alankomaalaisen Corneliuksen rakentaneen puusta vedenalaisen aluksen, jonka pani liikkeelle käsivoima.

Ensimäinen yritys vedenalaisen aluksen käyttämiseksi sodassa tehtiin Pohjois-Ameriikan vapaussodassa vuonna 1776. Alus oli munanmuotoinen ja se sai liikevoimansa käsivoiman pyörittämästä potkurista. Se oli varustettu vesipainolastilla ja pumpulla. Vihollisaluksen pohjaan kiinnitettiin pora, johon ripustettiin kellokoneiston säätämä ruutimiina. Kokeilu tällä sukelluslaitteella epäonnistui.

Tarkoituksenmukaisemman vedenalaisen aluksen rakensi tunnettu höyryaluksen keksijä, ameriikkalainen Fulton noin vuonna 1801 ja tarjosi aluksensa Napoleonille aseeksi Englannin laivastoa vastaan. Tällä aluksella onnistui Fultonin upottaa eräs vanha purjealus.

Nykyaikaisten vedenalaisten alusten varsinainen edeltäjä on ruotsalaisen Nordenfeltin vuonna 1883 rakentama vedenalainen alus, jota vedenpinnalla kuljetti höyrykone ja vedenpinnan alla suuriin säiliöihin talletettu höyry.

Vedenalaisilla aluksilla kokeilivat aluksi ranskalaiset, heitä seurasivat Yhdysvallat, Englanti ja viimeisenä, vasta vuoden 1905 jälkeen, Saksa.

Vedenalaisten alusten kehitys on läheisessä yhteydessä räjähdysmoottorin kehityksen kanssa. Ne ovat alkuaan suunnitellut sotatarkoituksia varten, kunnes suurvaltain sota pakotti saksalaiset rakentamaan vedenalaisia aluksia rahtiliikennettä varten (vedenalaisen saksalaisen kauppa-aluksen "Deutschland"in Ameriikan matka vuonna 1916).

Miehistön vedenalaista oleskelua varten vedenalaisissa on puhtaalla puristetulla ilmalla tai hapella täytettyjä säiliösilintereitä. Lisäksi on näissä aluksissa koje, jolla hiilihappoinen ilma voidaan puhdistaa potaskan avulla. Puhdistettu ilma jäähdytetään ja tehdään jälleen hapenpitoiseksi, joten

aluksen sisällä oleva ilma voidaan pysyttää raikkaana. Sukeltaessaan aluksella on riittävästi ilmaa noin 24 tunniksi, mutta puhdasta puristettua ilmaa (tai happea) sisältävien silinterien avulla veden sisällä oleskelua voidaan pitkittää 48-–­64 tuntiin. Pitämällä tarkkaa huolta ilman raitistuttamisesta miehistö voi vaikeuksitta työskennellä koko ajan.

Haaksirikon varalle on vedenalaisissa erinäisiä varmuuslaitteita, joista mainittakoon kevyehköllä kypärillä ja oksyliittiä sisältävällä ilmanpuhdistajalla varustetut, noin 30 sekunnissa päälle puettavat sukelluspuvut, joiden avulla miehistö voi pelastautua aluksesta ylös veden pinnalle.¹