Ilmailu

Ilmailun uudempi kehitys, jota erikoisesti maailmansota on edistänyt, on pääasiassa kulkenut samaan suuntaan kuin aikaisempikin.

Heti maailmansodan alussa tuli lentokoneen suunnaton merkitys sodan palveluksessa ilmeiseksi. Sotaakäyvät maat rupesivat niinollen kuumeisella tarmolla niitä rakentamaan ja edelleen kehittämään.

Näin kehittyi kaksi eri pääluokkaa: maaja vesilentokoneet sekä kummassakin luokassa erikseen tiedustelu-, pomminheittoja taistelulentokoneet, jotka ovat joko yksi-, kaksitai kolmitasoja.

Varsinaisimpana rakennusaineena lentokoneteollisuudessa käytetään erilaisia puulajeja yhdessä teräksen ja aluminiumin kanssa. Viime aikoina on kuitenkin alettu valmistaa lentokoneita kokonaan metallistakin (esimerkiksi saksalainen "Junkers" yksitaso), jolloin muiden etujen ohella m.m. on saavutettu täydellinen tulenvaarattomuus.

Suomessa on ilmailu vasta vapaussodan aikana päässyt alulle oltuaan siihen saakka yksinomaan venäläisen sotalaitoksen yksinoikeutena. Keväällä 1918 perustettiin ilmailua varten Suomen sotalaitokseen erityinen osasto, joka myöhemmin sai nimekseen Ilmailuvoimat.

Kykeneviä, niinhyvin ulkomailla kuin Suomessa kouluutettuja suomalaisia ilmailijoita onkin jo lukuisasti; lyhyestä ajasta huolimatta ovat nämä jo ehtineet osoittaa pystyvänsä menestyksellisesti kilpailemaan muissa maissa savutetuista ilmailutuloksista.

Mainittakoon esimerkkinä tänä vuonna saavutettu pohjoismainen korkeuslentoennätys sekä jo aikaisemmin suoritetut "surmansilmukkalennot" ja useat vaikeissa olosuhteissa tehdyt pitkänmatkanlennot.

Paitsi sotalaitoksessa on ilmailu Suomessa saanut harrastusta osakseen yksityiselläkin taholla.

Mainittakoon vastaperustettu "Suomen Ilmailuliikenne Osakeyhtiö" sekä muut samansuuntaiset yritykset, joiden aloitteesta tänä vuonna jonkun aikaa ylläpidettiin ilmaliikennettä Helsingin­Tukholman linjalla.

Erittäinkin Keski-Euroopan maissa on viime vuosina ylläpidetty säännöllistä ilmaliikennettä useilla tärkeillä linjoilla ja yhä uusia ilmailuyhtiöitä perustetaan.¹