Ahvenanmaa
Kansainliitto tunnusti 27. kesäkuuta Ahvenanmaan saariston kuuluvan Suomeen.
Takeiksi ruotsalaisen kansallisuuden turvaamiseksi määrättiin, että:
- – Ahvenanmaan maakuntapäivät ja kunnat ovat velvolliset ylläpitämään ainoastaan ruotsinkielisiä kouluja,
- – kansakouluissa voidaan suomenkielen opetusta antaa ainoastaan kuntien suostumuksella,
- – jos Ahvenanmaan ulkopuolelta oleva henkilö ostaa sieltä kiinteistön, kunnalla tai yksityisellä maakunnan asukkaalla on oikeus se häneltä lunastaa,
- – maakuntaan muuttanut nauttii Suomen kansalaisen oikeuksia, mutta kotipaikkaoikeus Ahvenanmaalla saavutetaan vasta viiden vuoden siellä oles kelun jälkeen,
- – Ahvenanmaan maakunnalla on oikeus tarpeihinsa käyttää 50 % maaverosta paitsi erinäisiä itsehallintolaissa määrättyjä eri-veroja ja
- – presidentti asettaa maaherran, sopien asiasta Ahvenanmaan maakuntapäivien puheenjohtajan kanssa.
Kansainliiton neuvosto valvoi näiden takeiden noudattamista ja ratkaisi mahdolliset erimielisyydet niiden ymmärtämisestä.
Genèven päätöksen johdosta Suomen hallitus valmisti esityksen "semmoisiksi lisäyksiksi ja muutoksiksi Ahvenanmaan itsehallintolakiin, jotka tekevät sen yhtäpitäväksi vaadittujen takeiden kanssa".
Lopullinen sopimus Ahvenanmaan neutralisoimisesta solmittiin Genèvessä 20. lokakuuta. Ahvenanmaan oli oltava puolueetonta aluetta, eikä sinne saanut rakentaa linnoituksia. Eduskunta hyväksyi 9. joulukuuta hallituksen esityksen.
Valtiopetoksesta Ahvenanmaalla vangitut ja tuomitut Björkman ja Sundblom armahdettiin.
Säädös siitä, ettei "syytettä pidä nostaa teosta, jonka joku aikaisemmin on tehnyt Ahvenanmaan irroittamiseksi Suomesta", annettiin 30. joulukuuta.