Ulkomaankauppa

Kaupan jyrkät sodanaikaiset poikkeusjärjestelyt loppuivat. Säätely pysyi silti valikoidusti voimassa. Kotimaista tuotantoa suojeltiin, vientiä tuettiin ja markan arvoa vahvistettiin. Siksi tuonti rajoitettiiin 60 prosenttiin vuoden 1913 arvosta eli politiikka oli päinvastainen kuin kotimaankaupassa.

Laki tulli- ja vientimaksuista annettiin 15. maaliskuuta. Tuontitullit olivat eräin poikkeuksin 200 %:lla korotettuja vuoden 1919 tariffissa määrätyistä hinnoista. Esimerkiksi makkarasta tulli oli 9 markkaa kilolta, tekokukista 900 markkaa kilolta ja autoista 30 % arvosta. Hallituksella oli oikeus korottaa tulleja kesken vuotta korkeintaan kymmenkertaiseksi.

Samalla määrättiin vientimaksun jatkamisesta. Se oli 2 % tavaran arvosta, laivoista 15 %.

Vientimaksuista annettiin 15. huhtikuuta uusi asetus, jonka mukaan maksu oli 2,5 % tavaran arvosta. Lisäksi tuli erillinen vientimaksu, joka oli esimerkiksi hevosista 150 markkaa kappale, sanomalehtipaperista 8 markkaa/100 kiloa, ketunnahoista 10 markkaa/kilo, koneista ja laitteista 5 penniä/kilo. Haloille määrättiin 30. syyskuuta vientimaksuksi 3 markkaa kuutiolta.

Soittokoneiden ja polkupyöränosien tulleja korotettiin 9. kesäkuuta.