Salakuljetus

Uuden tullihallituksen alku ei näyttänyt lupaavalta. Vuoden 1812 tullitulot olivat jääneet paljon odotettua pienemmäksi. Syyksi tullitulojen vähäisyyteen päätullijohtokunta esitti ensinnäkin suolan tullittomuuden. Johtokunnan mielestä tullittomuudesta hyötyivät "vain kauppiaat, mutta eivät maan asukkaat yleisesti". Valtio sen sijaan jäi paitsi suurta tuloerää. Jos suolasta olisi kannettu vuoden 1799 tuontitullitaksan mukaista tullia, olisivat tullitulot olleet johtokunnan laskelman mukaan lähes kolminkertaiset. Muita syitä olivat merenkulun vähäisyys, korkeiden tullien kannustama salakuljetus, tuonnin vaikeutuminen tuoteplakaatin vuoksi sekä Suomen ja Ruotsin kaupan tullittomuus.

Salakuljettajat toimivat siten, että he jättivät tavaran saaristoon, mistä se tuotiin pikkuveneillä tai hevosilla mantereelle. Täällä tavaran laillisuuteen ei voitu enää puuttua, koska Ruotsin vallan aikana toiminnassa olleet maatullit oli lakkautettu. Niiden 150 virkailijaa valvoivat maan sisäisiä tavarankuljetuksia. Nyt tullilaitoksella oli käytettävissään vain meritullikamarit, joissa oli alle sata tarkastajaa. Kolme tullilaivaa oli aivan liian vähän koko rannikon valvomiseen.¹