Uskonto
Alkeellisen ihmisen uskontona on joukko uskomuksia, jotka ovat yhteydessä hänen yleisen maailmankäsityksensä kanssa.
Tämä maailmankäsitys on kehittyneemmissä muodoissaan n.s. animismin asteella, s.o. uskotaan ihmisellä, eläimillä, vieläpä luonnonesineilläkin olevan eräänlainen sielu, ja näiden sielujen olemassaololla selitetään muuten selittämättömiä ilmiöitä.
Animismi esiintyy uskonnollisella alalla luonnon, luonnonhenkien ja vainajien palvontana. Palvonnan rinnalla esiintyy tavallisesti taikuutta, jolloin omalla tenhovoimalla koetetaan vaikuttaa luontoon.
Sivistyskansojen uskonto on avarampaa aatteellista käsitystä ylimaallisesta maailmasta, jonka keskuksena on eri tavoin käsitetty jumaluus.1