Vilpillinen kilpailu
Laki vilpillisen kilpailun ehkäisemiseksi annettiin 31. tammikuuta.
"Laki kieltää liikekilvissä, julisteissa, ilmoituksissa, kiertokirjeissä, hintaluetteloissa tahi myytävinä oleviin tavaroihin tai niiden päällyksiin tehdyissä merkinnöissä taikka muissa julkisissa tai suuremmalle henkilömäärälle tarkoitetuissa tiedonannoissa tahallaan antamasta elinkeinotoiminnasta tai sen yhteydessä olevista seikoista, kuten:
- – tavaroiden tai ammattisuorituisten laadusta,
- – niiden hinnasta tai sen määräämisperusteista,
- – tavaroiden mitasta, painosta tai määrästä
- – niiden alkuperästä tahi tuotanto- tai hankintatavasta,
- – myynnin syystä tai tarkoituksesta,
- – liikkeen iästä tai liikevaihdon suuruudesta,
- väärää tai harhaanjohtavaa tietoa, joka olisi omiaan aiheuttamaan sellaisen luulon, että on kysymys tavallista edullisemmasta tarjouksesta.
Tarkoitettuina tietoina pidetään myös kuvallisia esityksiä ja muita laitelmia, joilla voidaan aikaansaada samanlainen vaikutus kuin sanoin annetuilla tiedoilla.
Lain mukaan samassa liikkeessä on lupa vuosittain toimeenpanna enintään kaksi loppuunmyyntiä.
Laki kieltää sellaisen liiketoimen yhteydessä tarjottavan lahjan, alennuksen tai muun edun, jonka saanti on sattuman varassa.
Laki kieltää myös laittamasta lahjan, alennuksen tai muun edun ehdoksi sitä, että asiakas hankkii toisia asiakkaita, joiden suhteen sama ehto on voimassa.
Laki määrää rangaistuksen liiketai ammattisalaisuuden, piirroksen, mallin, muotin, kaavan tai muun teknillisen esikuvan luvattomasta käytöstä tai antamisesta toiselle tiedoksi."