Vapaa-aika
Musiikki
Päätoimittaja Heikki Klemetti kirjoitti Suomen Musiikkilehdessä foxtrotista ja jazzista otsikolla "Torjuttavaa taidetta".
"Näihin naukuviin tekeleisiin liittyy tavallisesti myös jonkinlainen laulajan osuus ja se juuri on hirveää. Musikaalisesti semmoinen falsettinaukuminen merkitsee kaiken terveen ulkopuolelle heittäytymistä. Teknillisesti katsoen semmoinen laulu on suurin luonnottomuus, sukupuolettomuus, äitelyys, täydellinen käsitteiden sekoitus.
Radiosta voi siis jo kuulua lähetyksiä, jotka esittävät jonkin kotimaisen kuutamoleijonamme laulelemassa samanlaisia, mahdollisimman hemaiseviin falsettipianissimoihin päättyviä emmaromansseja. Arvoisat radiosoittajat! Älkää päästäkö kuutamoleijonia studioonne! Ja särkekää heidän levynsä!
Osoitettakoon semmoiset taiteilijat paikkoihin, mihinkä he kuuluvat, Argentinan apaashipesiin, siellä kiemailkoot, jytkyttäkööt jazziansa."1
Uudella tanssimusiikilla oli kuitenkin kuuntelijansa. Helsingin Työväenyhdistys asensi Mustikkamaan ravintolaan gramofonin vahvistimineen yleisöä viihdyttämään.
"Noin renttuna" ja "Kadonnut unelma" olivat Ture Aran uudet levylaulut.
Georg Malmstén oli ollut studiossa ahkerana. Hänen uusia laulujaan olivat mm. "Donin tyttö", "Saarijärven Liisa", "Jos oisin sulttaani" ja lastenlaulu "Sairas karhunpoika".
Matti Jurvan levyllä oli kuultavissa "Kun Pusta uinuu" ja "Suurkaupungin lapsi". Rajamäen Pojat antoivat "Neuvoja ukkomiehille" ja varoittavat "Muotihulluudesta". Veli Veijon laulut olivat "Jazzityttö" ja "China fox". R.R. Ryynäsen lauluan aiheena oli "Lemmenyö Barcelonassa".
Amerikansuomalainen Hiski Salomaa tallensi tarinat "Kemppaisen avioelämä" ja "Lännen lokari", jossa jätkä "hellunkin ottaa vaikka toisen emännästä".
Elokuvat
Uudessa Suomessa kirjoitettiin, että Kahden tanssin välillä oli "suomalaisena toimintafilminä aimo edistysaskel." Ohjaaja oli "kaihtanut ylistettyjä 'hollywood'-meininkejä ja pysytellyt meikäläisissä oloissa".
Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin aikaa käsittelevä Kajastus ei tyydyttänyt lehtien arvostelijoita. Iltalehden mukaan
"Carl Haartman ei ole tässä, enemmän kuin aikaisemmassakaan elokuvassaan, osottautunut siksi eteväksi ohjaajaksi, miksi häntä luultiin kun hän tuli tänne Hollywoodista".
Haartman ei tosin ennen Suomeen paluutaan ollut ohjannut yhtään elokuvaa, joskin näytellyt muutamassa.2
Kirjallisuus
Uutta kotimaista kirjallisuutta oli Gunnar Björlingin "Kiri-ra!", Elmer Diktoniuksen "Stark men mörk", Pentti Haanpään "Karavaani", Arvid Järnefeltin "Vanhempieni romaani III", Aino Kallaksen "Pyhän Joen kosto", V.A. Koskenniemen "Kurkiaura", Unto Seppäsen "Pyörivä seurakunta" ja F.E. Sillanpään "Kiitos hetkistä, Herra".
Esikoisjulkaisuja olivat Helvi Hämäläisen "Hyväntekijä", Tito Collianderin "En vandrare" sekä Iris Uurron "Tulta ja tuhkaa" ja "Ruumiin ikävä".3
Kustannusosakeyhtiö Otavan 40-vuotisjuhliin liittyi Kansallisteatterissa esitetty Agapetuksen kirjoittama näytelmä "Kirjakaupassa", jonka pääosissa nähtiin Jaakko Korhonen, Joel Rinne ja Ruth Snellman.
Kansallisteatteri esitti myös uuden saksalaisen laulunäytelmän. Bertolt Brechtin kirjoittaman ja Kurt Weillin säveltämän "Kerjäläisoopperan" kantaesitys oli Berliinissä vuonna 1928.
Turun Työväen Teatterin tarkoituksena oli esittää Franz Lehárin operetti "Punaiset ruusut" Ruissalon kesäteatterissa. Kesken harjoitusten marssi 12 etsivän keskuspoliisin miestä työväentalon juhlasaliin. He keskeyttivät harjoitukset, ajoivat kaikki ulos ja sulkivat oven sinetillä. Johtajan ja näyttelijöiden selitykset eivät auttaneet. Näytelmän nimessä oli punaista ja punainen oli nyt kertakaikkiaan kiellettyä.4
Ilmalaiva "Graf Zeppelin" kävi 23.-–24. syyskuuta esittäytymässä Helsingissä. Tapahtuman kunniaksi julkaistiin päällepainamapostimerkki. Muualla maassa vierailu voitiin nähdä vähän myöhemmin elokuvateattereissa.