Pluto

Yhdysvaltojen Arizonassa sijaitsevassa Lowellin tähtitornissa työskentelevä Clyde Tombaugh löysi 18. helmikuuta Neptunuksen takaisen planeetin, joka on yhdeksäs suurista planeeteista auringosta lukien.

Kiertotähdiksi eli planeeteiksi sanottiin antiikin aikana niitä tähtiä, jotka liikkuivat muiden toisiinsa verraten liikkumattomien tähtien muodostaman suuren joukon suhteen. Ne olivat Merkurius, Venus, Mars, Jupiter ja Saturnus. Kiertotähtiin luettiin silloin myös Aurinko ja Kuu, joten kaikkiaan oli seitsemän kiertotähteä.

Kopernikuksen maailmanjärjestelmän laventaessa käsitystä aurinkokunnan liikkeistä huomattiin, että kiertotähtien olennaisin ominaisuus oli liikkuminen Auringon ympäri. Aurinko ja Kuu katosivat kiertotähtien joukosta ja niiden keskuuteen tuli maa.

Uranuksen (1781), Neptunuksen (1846) ja nyt Pluton tultua löydetyiksi on meillä siis yhteensä yhdeksän kiertotähteä.

Paljain silmin tarkastettuina kiertotähdet erotetaan kiintotähdistä siitä, että niiden valo on tyynempää ja harvoin vilkahtelevaa. Valovoimakkuutensa puolesta paljain silmin näkyvät kiertotähdet ovat yhtä voimakkaat tai jonkin verran voimakkaammat kuin kirkkaimmat kiintotähdet.¹