Nälkä

Pohjois-Suomessa oli jo viides peräkkäinen katovuosi. Edellisvuoden sato epäonnistui varsinkin Kainuussa, mutta myös Lapissa. Edellisen vuoden pitkän talven ja suurten tulvien vuoksi myös kalasaalis ja heinäsato olivat olleet huonot. Talvi elettiin nyt jälleen odottamalla kruununviljaa. Sitä saatiinkin venäläisistä sotilasvarastoista. Siitä huolimatta nälkä oli kainuulaisten vieraana. Kuusamossa tiedettiin noin tuhannen ihmisen olevan äärimmäisessä hädässä. 250 tilasta vain kuudellatoista oli kevään loppuessa jauhoja. Taloista löydettiin pahoin pöhöttyneitä, petulla eläneitä ihmisaaveita. Kirkkoherran mukaan 59 ihmistä kuoli nälkään. Tilanne oli huono myös muissa pitäjissä.

Tänä vuonna käytiin kova keskustelu viljaa-avun periaatteista. Hallitsija, joka edellisinä vuosina oli hyväntahtoisesti ilmoittanut, että kukaan ei saa kuolla nälkään ja että suomalaisia on avustettava hinnalla millä hyvänsä, muutti nyt kantansa. Ilmaista viljaa ei saisi enää jakaa. Hallituskonseljin perustama viljakomitea, jonka tehtävä oli järjestää vilja-apu, valitti, että ilmainen vilja johtaa vain turmioon ja laiskistaa ihmiset. Oulun läänin maaherra onnistui edelleen hankkimaan apua lääniinsä, mutta ehtona oli, että kaikki vilja oli maksettava takaisin perustettaviin pitäjänmakasiineihin. Surkeimmilla alueilla viljaa jaettiin edelleen ilmaiseksi, mutta silti vuoden lopussa läänin asukkailla oli suuret määrät viljavelkaa.¹