Elokuvat
Suomalainen lyhytelokuvatuotanto oli viime vuosina ollut hyvin vähäistä. Tilanteeseen toivottiin parannusta 15. tammikuuta voimaan tulleen veronalennusjärjestelmän myötä.
Elokuvateatterit saivat 5 %:n alennuksen pääsylipputuloista kannettavaan leimaveroon, jos "täytekuvana" esitettiin vähintään 200 metrin eli noin 7,5 minuutin pituinen Suomessa valmistettu filmi, "joka on katsottava tiede-, opetus- tai taidefilmiksi tahi kuvaa maan elinkeinoelämää". Muinaistutkija Sakari Pälsi halusi ainakin näyttää mallia. Hän esitteli laadukkaat elokuvat Tshuktshien elämää ja Kalastusta Behringin salmessa.
Näytelmäelokuvia Suomessa tehtiin vuosittain jo mukava määrä.
Suomen Sosialidemokraatissa todettiin elokuvasta Meidän poikamme merillä, että
"se ei ole sotapropagandaa. Se on kuvaus niiden nuorten miesten elämyksistä, joiden velvollisuutena nyt kerta kaikkiaan on palvella valtiota vuoden ajan sen laivastossa."
Ajan Suunta -lehti närkästyi elokuvasta Sininen varjo, joka oli "siveelliseltä pitoisuudeltaan ala-arvoisinta", mitä kirjoittaja oli nähnyt.
Karjala-lehden mukaan Voi meitä! Anoppi tulee oli "täydellinen farssi, jonka komiikka ei suinkaan ole hienosyistä laatua".1