Havaintoja ilmoista
Jäät lähtivät Kokemäenjoesta 26. päivä huhtikuuta eli kaksi viikkoa myöhemmin kuin viime vuonna, mutta kuitenkin tavanomaiseen aikaan.
Auringonpimennys oli 19. marraskuuta ja kuunpimennys 4. joulukuuta.
Vesilahden kirkkovahti merkitsi muistiin, että tammikuu oli poikkeuksellinen lämmin. Helmikuussa ja maaliskuussa oli taas kovat pakkaset ja paljon lunta. Kylmä sää jatkui vielä huhtikuun lopussa ja toukokuun alussa. Sitten alkoi pitkä lämmin poutasää, jopa kuumat ilmat, joita jatkui heinäkuuhun asti. 13. heinäkuuta oli "ihana sadesää" ja sitten taas hyvät poudat. Kylvöt ja heinänteko sujuivat hyvin.1