Huonen-speili
Perhekunnan jäsenten velvollisuuksia opetettiin kansalle “Huoneen-speilien†avulla. Ne olivat katekismukseen eli Huoneentauluun laitettuja liitteitä.
Otsake kertoo sisällön ja tarkoituksen:
"Huonen-Speili, joka ensin edespannan kaikkien welwollisuus yhteiseksi, sitten mitä erinomattain Perhen-isännille, ja emännille, pojille ja trengeille, tyttärille ja piioille, hywin eli pahoin sopi."
Isännän valta ruokakunnassa perustui säätyopin mukaiseen järjestykseen. Ruokakunnassa eli Huoneenhallituksessa isäntä edusti jumalallista järjestystä, johon muiden oli alistuttava.
Perheen sisäinen järjestys perustui kolmisäätyoppiin. Se oli virallinen yhteiskuntaoppi, jonka mukaan valtion, kirkon ja alamaisten suhteet oli järjestetty. Samat asiat oli esitetty myös vuoden 1734 valtakunnanlaissa, joka oli edelleen voimassa. Naimiskaaressa todettiin vaimon velvollisuus totella miestään. Palkollisasetuksessa määrättiin, että palvelijat olivat myös talon isännän vallan alaisia. Tämä ja muut tärkeimmät lainkohdat luettiin kirkossa toistuvasti määräpäivinä.