Köyhäinhoito
Köyhäinhoidon periaatteita uudistettiin. Syyskuun 9. päivä annettiin asetus kerjäläisyyden vastustamisesta. Siinä seurakuntia kehotettiin rakentamaan työhuoneita köyhille. Niissä köyhät voisivat tehdä työtä ja saada siten toimeentuloa itselleen. Köyhäinapu haluttiin sitoa työntekoon. Näin työkykyinenkin saattoi saada köyhänapua, mikä oli uutta, sillä tähän asti apua oli saanut vain täysin työkyvytön.
Köyhät jätettiin seurakunnan vastuulle. Sitä varten niiden tuli kerätä köyhäinhoitomaksu ja perustaa köyhäinhoitojohtokunta. Turvattomien lasten huoltamisen tuli tapahtua ensisijaisesti elätehoitona. Palkollissäännön mukaan kasvattaja sai tästä taloon palkollisen.
Uudella määräyksellä haluttiin estää tehokkaasti kerjäläisten lisääntyminen.
Seurakunnat eivät kuitenkaan osoittaneet mielenkiintoa työhuoneiden perustamiseen, ei edes verojen kokoamiseen. Johtokuntia perustettiin vain kaupunkeihin, missä niitä oli ollut jo 1700-luvulla. Siellä oli myös vaivaiskassoja.
Maalla pidettiin parempana ruotuhoitoa, jossa köyhät kiersivät sopimuksen mukaan talosta toiseen. Kerjuuluvan sai vain kotipaikkakunnalla. Liikkuvia työkykyisiä köyhiä ei haluttu elättää. Näitä alkoi kuitenkin olla yhä enemmän. Heiltä ei puuttunut työkykyä vaan työpaikka. Köyhyys oli muuttumassa.