Muita aiheita...
Veikko Koivusalo: Helsingissä sijaitsevan Nokian kaapelitehtaan johtaja saattamassa rikkuria töihin läpi lakkolaisjoukon. (Kuvaajan hallussa.)
Kalle Kultala: Neste Oy:n pääkonttorin kellokorttilaite. Kuva: Suomen valokuvataiteen museo, cd: 4485 b.
Bensiinin hintaa nostettiin 13. helmikuuta 40 pennillä litralta eli yli 15 %:lla.
Olkiluodon ydinvoimalan toinen ydinreaktori käynnistyi 18. helmikuuta.
Suomen markka revalvoitiin 25. maaliskuuta 2 %:lla.
Suomen satamissa alkoi 25. maaliskuuta jäänmurtajalakko. Merimies-Unioni aloitti kaksi päivää myöhemmin lakon, joka päättyi vasta 21. toukokuuta.
Teollisuuden toimihenkilöt aloittivat 1. huhtikuuta liittonsa historian ensimmäisen laajan lakon. STTK:n lakko päättyi 11. toukokuuta.
Inflaatiovauhti kiihtyi. Viime vuoden huhtikuusta hinnat nousivat vuodessa 10,7 %.
Loviisan kummankin ydinvoimalan radioaktiivisista höyrystimistä löydettiin 9. kesäkuuta hitsausvirheitä. Syyskuussa voimalasta löytyi uusia hitsausvirheitä, joiden vuoksi sen käyttöönotto siirtyi edelleen.
Sanoma- ja aikakauslehtitoimittajien lakon johdosta lehdet lakkasivat 13. marraskuuta ilmestymästä ja radiosta jäivät pois STT:n uutiset. Lakko päättyi 3. joulukuuta.
SAK:n jäsenmäärä oli yli kolminkertaistunut 15 vuodessa. Nyt SAK:ssa oli jo yli miljoona jäsentä.
Kellokorttilaite tarkkaili työntekijöiden liikkumisia yhä useammalla työpaikalla.
Pankkikorttien mainokset ovat täyttäneet miltei kaikkien pankkien näyteikkunat. Kätevyydestä kehutuilla korteilla saa rahaa, niillä voi maksaa ostoksia, mutta koituuko korttien hyöty kuluttajalle?
Kesti pari kuukautta kunnes kortin maine kantautui läpi Suomen kansan; pajatson jälkeen sitten paras rahapeli sai alkunsa, korttikuume kohosi.
Yhdyspankki oli aloittanut valmistelut hiljakseen jo alkukeväällä, KOP kiirehti perässä, omaa linjaansa yrittävä Työväen Säästöpankki yritti vetää välistä, täkynä viiteen sataan nostetut shekit, kilpailu veti kuitenkin mukaan. Osuuspankit ehtivät osingolle viimeisinä, kesäkuun alussa.
Kansanliikkeen luonteen saanut korttipeli on jonotuttanut satoja ahneita, ruuhkat ovat kasvaneet, tilaukset viivästyneet ja asiakkaat kuulemma jo vihastuneet joissakin pankeissa hitaista toimituksista.
Kortteja on jaossa kuin halpahallin kuponkeja: vaikka toiset pankit vakuuttelevat tarkastavansa tulokkaan luottotaustat, käytännössä kiiltokuvakortin saa käteensä melkein kuka tahansa kadullakävelijä.
Ketä kortti sitten palvelee? Kuluttajaa tuskin. Turha tuhlaus kasvaa, kun käteisraha katoaa ja monien satojen ostoksia voi kerralla tehdä vain kuin bussikorttia näyttämällä.1