Muita aiheita...
Korkein oikeus antoi 6. tammikuuta ennakkopäätöksen, jonka mukaan televisio voidaan tuomita valtiolle menetetyksi puolen vuoden luvattoman katselun jälkeen.
Mainos-TV aloitti omat uutislähetykset 1. syyskuuta.
Länsi-Euroopan suurin jalkapallohalli vihittiin 1. maaliskuuta Lahdessa. Halli oli seitsemänkerroksisen kerrostalon korkuinen.
Suomi siirtyi kesäaikaan 29. maaliskuuta.
Jouko Turkka nimitettiin 26. kesäkuuta Teatterikorkeakoulun ensimmäiseen näyttelijäntyön professorin virkaan.
Suomalaisetkin saattoivat 29. heinäkuuta seurata suoraa tv-lähetystä Englannin prinssi Charlesin ja Lady Diana Spencerin häistä.
Flipperit olivat nuorten suosiossa.
Automaattinen puhelinliikenne Suomesta ulkomaille laajeni 29. heinäkuuta. Mukaan tulivat Kypros, Algeria, Marokko, Tunisia, Yhdysvallat ja Kanada.
Kirjallisuus
Uutta kotimaista kirjallisuutta oli mm. Teemu Hirvilammin "Niille jotka dallaa sateessa", Annika Idströmin "Isäni rakkaani", Olli Jalosen "Ilo ja häpeä", Sirkka Laineen "Viikonloppuna on vapaata", Arto Paasilinnan "Ulvova mylläri", Pentti Saaritsan "Ovi ja tie", Pirkko Saision "Betoniyö", Hannu Salaman "Pasi Harvalan tarina" ja Märta Tikkasen "Pimeys ilon syvyys".
Esikoiskirjoina julkaistiin mm. Anja Kaurasen "Sonja O. kävi täällä" ja Heikki Reivilän "Rienaaja".
Turun yliopistossa saattoi nykyään opiskella kulttuurihistoriaa, joka oli löytänyt sijansa historian ja taideaineiden välillä.
"Milloin kysymyksessä on 'vanhanaikainen', estetisoiva taiteentutkimus, oppiaineen rajat sen suuntaan ovat jotensakin selvät. Kulttuurihistoria ei pysty sanomaan, mikä on hyvää, mikä huonoa taidetta, joskus ei edes sitä, mikä on taidetta ylimalkaan. Voimme vain katsoa, onko tuotteen vaikutus ollut suuri vai pieni, vastaanotto myönteinen vai kielteinen tuotteen syntyhetkellä tai sen jälkeisessä kulttuurissa.
Perinteinen historia luottaa kirjallisiin tietoihin menneisyydestä. Mutta kirjallisuuskin on vain yksi kulttuurin tuote, ratkaisu, josta luovuttiin useiksi vuosisadoiksi – ja annettiin näin historiantutkijoille aihetta puhua pimeästä keskiajasta.
Nyt oivallamme, kuinka täynnä merkitysten ulottuvuuksia ovat tuon ajan esineet, kuvat, tavat ja musiikki. Myönnämme, että vasta niiden avulla muodostuu kuva keskiajan kulttuurista. Mutta esimerkistä huolimatta useat historiantutkijat väistävät yhä lähimenneisyyden kuvia, nimenomaan elokuvia, kulttuurin tiedonantajina. Niistä ei uskota saatavan olennaista tietoa, vaikka toisaalta elokuvan myönnetään erinomaisesti 'kuvastavan ajan henkeä'."1