Kylätoiminta
Ensimmäisiä merkkejä maaseutukylien uudesta heräämisestä oli havaittavissa 1970-luvun puolivälissä. Kylätutkimus -76 -projektin yhdeksän kokeilukunnan alueella innostettiin kylien asukkaita pitämään kyläkokouksia ja valitsemaan kylätoimikuntia.
Tutkijat tekivät kylissä perusselvityksiä sekä auttoivat ja kannustivat kyläläisiä selvittämään kylän oloja, ongelmia ja kehitysnäkymiä. Näin etsittiin keinoja kunkin kylän omaleimaiseen ja omatoimiseen kehittämiseen.
Viime vuoden keväällä tehdyn kyselytutkimuksen mukaan kylätoimikuntia oli 1029. Toiminta on senkin jälkeen yleistynyt nopeasti, joten vähintään kolmanneksessa maalaiskylistä on jo kylätoimikunta. Varsinkin kehitysalueilla, Savossa ja Pohjois-Karjalassa, kylätoimikunnat ovat erittäin yleisiä ja kattavat useissa kunnissa kaikki kylät.
Muutamien vuosien kokemusten perusteella voidaan päätellä, että kylätoiminta ja sen kanssa yhteistyössä toimivat vaikuttajat pystyvät joustavimmin ja kivuttomimmin parantamaan niitä henkisiä ja fyysisiä vammoja, jotka yhteiskunta on keskittämispolitiikallaan aiheuttanut maaseudun kyläyhteisöille ja koko maaseutumaiselle elämänmuodolle.1