Rakennusmaamaksu
Laki pääkaupunkiseudun rakennusmaamaksusta annettiin 9. joulukuuta. Rakennusmaamaksut määrättiin ensimmäisen kerran ensi vuodelta. Jotta asuntotarkoituksiin kaavoitettu maa saataisiin käyttöön, oli rakentamattomasta ja vajaasti rakennetusta maasta Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan kaupunkien alueella maksettava rakennusmaamaksua.
Rakennusmaamaksua oli maksettava asuinrakennusten korttelialueesta tai sen osasta, jonka sallitusta kerrosalasta ei ollut käytetty vähintään puolta.
Maksua ei kuitenkaan suoritettu:
- – enintään kaksi asuntoa käsittäviä asuinrakennuksia varten tarkoitetusta korttelialueesta;
- – korttelialueesta, jonka rakennusoikeus vastasi enintään tehokkuuslukua 0,25;
- eikä enintään 3 000 neliömetriä käsittävästä korttelialueesta tai sen osasta, jonka omistaja tai haltija vakinaisesti asui alueella olevassa asuinrakennuksessa.
Vajaasti rakennettuja tontteja oli pääkaupunkiseudulla pääasiassa rakennusyhtiöiden hallussa. Lisäksi monilla vanhoilla omakotitonteilla ei ollut täytetty uusien asemakaavojen mukaisia rakennusoikeuksia.