Matkailu

Malaga. Espanja oli edelleen suomalaisten suosituin lomamaa. Tänä vuonna ulkomaille seuramatkojen tilauslennoilla matkusti ennätysmäisesti yli 1.100.000 suomalaista. Kuva yksityisomistuksessa.
Karttakeskus ilmoitti 29. huhtikuuta aloittaneensa yhteistyön neuvostoliittolaisen Sojuzkartan kanssa Karjalan kannaksen, Leningradin kaupungin ja rajantakaisten lähialueiden karttojen tuotannosta. Valmistuttuaan ne olisivat ensimmäisiä näistä alueista Neuvostoliiton ulkopuolella julkaistavia, julkiseen myyntiin tarkoitettuja tarkkoja karttoja.
Sisäasiainministeriön poliisiosasto päätti 20. kesäkuuta, että Suomesta ulkomaille lähtevien passeja tarkastetaan enää vain pistokokein. Muissa pohjoismaissa tällainen käytäntö oli ollut voimassa jo vuosien ajan. EYmaissa oltiin luopumassa myös maahan saapuvien passintarkastuksesta.