ETA-sopimus
EFTA- ja EY-maat allekirjoittivat 2. toukokuuta sopimuksen Euroopan talousalueesta. ETA-sopimuksen hyväksyminen edellytti Suomelta noin 250 lainmuutosta. Eduskunta hyväksyi ETA-sopimuksen 27. lokakuuta äänin 154 - –12.
Sveitsi torjui ETA-sopimuksen kansanäänestyksessä niukalla äänten enemmistöllä 6. joulukuuta, joten Euroopan talousalue ei toteutunut vielä ensi vuoden alussa niinkuin oli tarkoitus. Toteuessaan ETA-sopimus takaisi EFTA-maille entistä vapaamman pääsyn EY:n sisämarkkinoille. Vastavuoroisesti Suomen oli kohdeltava ETA-alueelta tulevia yrityksiä, rahoja ja kansalaisia samoin kuin kotimaisiakin.
ETA-maiden kansalaiset voivat etsiä työtä toisesta jäsenmaasta kolmen kuukauden ajan. Jos he löysivät sieltä työpaikan, heille myönnettiin myös työlupa. Myös ulkomailla opiskelu tulisi helpottumaan.