Muita aiheita...
Euroopan neuvosto myönsi 26. tammikuuta vuoden museopalkinnon Lapin maakuntamuseolle.Hallitus hyväksyi toukokuussa korkeakouluja koskevan säästölakiesityksen. Tulkinnasta riippuen lain säästövaikutus voi olla jopa 700 miljoonaa markkaa. Päätös merkitsi vakavaa uhkaa mm. korkeakoulujen kirjastojen mahdollisuuksille hankkia kirjallisuutta ja tieteellisiä aikakausilehtiä.
Valtion virastojen palveluksessa olevat menettivät merkittävän edun, kun kesäisin noudatetusta lyhyemmästä päivittäisestä työajasta luovuttiin.
Pablo Picasson työt olivat Punkaharjulla sijaitsevan Retretin kesän vetonaula.
Alvar Gullichsenin "Dynamokeskus Bonk" avattiin 3. kesäkuuta Uudessakaupungissa vanhassa sähkökeskuksessa, joka oli kunnostettu alkuperäiseen asuunsa.
Kaupunginhallitus keskeytti 7. kesäkuuta Helsinki Euroopan kulttuuripääkaupungiksi -esitteen jakelun. Euroopan kulttuuripäättäjille tarkoitettu esite ei kelvannut Helsingin poliitikoille, koska se heidän mielestään ei antanut kaupungista oikeaa kuvaa.
Suomen uusi kymmenen markan kolikko valittiin 8. kesäkuuta maailman kauneimmaksi käyttörahaksi.
Markkinatuomioistuin antoi 16. kesäkuuta päätöksen, jonka mukaan viime vuonna esitetty Panu-maalin televisiomainos rikkoi hyvää tapaa, koska mainoksessa käytettiin naista pelkästään katseenvangitsijana.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 16. kesäkuuta nykytaiteen museon asemakaavan ja hylkäsi aloitteen museon paikkaa koskevan kansanäänestyksen järjestämisestä. Kenraali Adolf Ehrnrooth ja yli 23.000 kansalaista oli sitä mieltä, että Nykytaiteen museon rakentaminen sille aiotulle paikalle halvensi marsalkka Mannerheimin muistoa.
Helsingin yliopisto menetti 24. elokuuta yli 200-vuotisen yksinoikeutensa almanakkojen julkaisemiseen. Muutos johtui Euroopan talousaluesäännöksistä.
Vaellusnäytelmä "Drive or Die" esitettiin syksyllä Helsingissä Nokian entisellä Kaapelitehtaalla, josta oli muodostunut hyvin monipuolinen kulttuurikeskus työpajoineen, museoineen ja näyttelytiloineen.
Vantaalaisen Länsimäen yläasteen oppilaat saivat käytettävikseen kannettavat tietokoneet, joiden hyötyä kouluopetuksessa tutkittaisiin kolmen vuoden ajan.
Antti Kasvio ja Jani Sievinen voittivat Suomen kaikkien aikojen ensimmäiset uinnin maailmanmestaruudet syyskuussa Roomassa.
Kuvanveistäjä Veikko Myllerin tekemä ja kovasti kiistelty presidentti Risto Rytin muistomerkki paljastettiin 30. syyskuuta Helsingissä.
Ateneumissa avautui 14. lokakuuta Guggenheimin museon kokoelmista koottu taidenäyttely, jossa oli esillä mm. Georges Braquen, Pablo Picasson, Wassily Kandinskyn, Marc Chagallin ja Robert Delaunayn maalauksia.
Teiniteatteritoiminta oli jälleen vilkasta ja 1960-luvun näytelmätkin kelpasivat jo kiertoon.
Luxemburgissa päämajaansa pitävä SBS osti joulukuussa 49 % Helsingin Paikallinen Radio Oy:n osakkeista. Radio Cityn toimintaan oli näin ollen odotettavissa muutoksia.
Kirjastojen määrärahat olivat laman aikana vähentyneet huolestuttavasti. Uusia tallenteita hankittiin tänä vuonna selvästi alle kaksi miljoonaa kappaletta, kun määrä oli viisi vuotta sitten 2,5 miljoonaa.
Viranomaisten siirtyminen käyttämään väestötietojärjestelmän atk-palveluja vähensi tuntuvasti työlästä virkatodistusten hankkimista. Muutama vuosi sitten niitä kirjoitettiin yli viisi miljoonaa vuosittain ja nyt pärjättiin jo noin neljäsosalla tuosta määrästä.
Englannissa asuvat lapset kohtasivat ensimmäisen kerran aidon suomalaisen joulupukin. Jännitystä lievensi hieman se, että pukki puhui auttavasti englantia.