Mehiläisiä
Ensimmäiset hunajamehiläiset tuotiin Suomeen. Mehiläistenhoitoa oli kokeiltu jo aikaisemmin, mutta vasta nyt se vakiintui Turun seudulla. Yksi yhdyskunta tuotti hunajaa 10-30 kg vuodessa. Siitä tuli kannattava sivuelinkeino, jota harjoitettiin sekä kartanoissa että talonpoikaistaloissa. Silti Suomeen myös tuotiin hunajaa ja mehiläisvahaa.
Suuria mehiläisfarmeja, jollaisia perustettiin Yhdysvaltoihin ja Keski-Eurooppaan, Suomessa ei ollut. Myös Venäjällä oli suurimittaista mehiläistenhoitoa. Ruhtinaat määräsivät siellä talonpoikiaan bortnikeiksi, mehiläismiehiksi, joiden tuli hoitaa omaa hoitoaluetta isännän mailla.