Havaintoja ilmoista
Jäät lähtivät Kokemäenjoesta tänä vuonna aikaisemmin kuin miesmuistiin eli jo maaliskuun 17. päivä.
Myös Pietarissa oli poikkeuksellisen lämmin talvi. Helmi ja maaliskuu olivat lämpöisempiä kuin koskaan tällä vuosisadalla. Maaliskuun keskilämpö oli 1,4 astetta ja huhtikuun 6,0. Kesä taas oli hieman tavallista kylmempi, vaikka ei lähellekään yhtä kylmä kuin viime vuonna. Loppuvuosi oli leuto toisena vuonna peräkkäin.
Kuunpimennys oli 6. helmikuuta ja 3. elokuuta. Eri puolilla maata todettiin tänä vuonna maanjäristyksiä.
Vesilahden kirkkovahdin merkintöjen mukaan oli "sula talwi koko wuoden".
Helmikuussa satoi vähän lunta, mutta se suli vesisateeseen. Koko huhtikuu oli hyvin lämmin ja kylvöt aloitettiin aikaisin.
Toukokuun puolivälissä oli viikko kylmää. Sen jälkeen alkoi kuivuus ja kuumuus, joka jatkui elokuun puoliväliin asti. "Kuiwa koko Suwen", kirjoitti kirkkovahti. Vasta elokuun 17. päivä oli "paras sadeh koko suwen ajalla". Syksyn ilmoista hän ei kirjoittanut mitään.1