Rupuli

Rokotusjulistuksen pykälissä 6-8 selostetaan rokottajien pätevyyden merkitystä. Talousseuran vaxinatöörien piti hankkia siitä todistus. Lisää rokottajia koulutettiin lukkareista ja muista alemmista kirkonpalvelijoista. Julistus, Waksiinin eli WarjelusRupulin Istuttamisesta Suomenmaasa. 17.2.1825, sivu 2. –§–§ 6-8 puhutaan Suomen Huoneenhallituksen Seuran Waksinatöreistä ja kirkon alhaisempien palvelusmiesten kouluttamisesta rokottajiksi.
Rokottajan oli suoritettava erityinen tutkinto. Hänelle maksettiin palkkaa 75 hopearuplaa vuodessa. Lisäksi hän sai ottaa jokaiselta rokotetulta 50 kopeekkaa, ei kuitenkaan rahvaalta. Turussa oli rokkoainevarasto. Vaikka osa ihmisistä vastusti rokotusta, lapsista oli rokotettu jo 47 %.
–