Sensuuri

Suomeen annettiin sensuuriasetus, joka seurasi Venäjällä 1827 annetun määräyksen henkeä. Kaikki painotuotteet, sekä Suomessa painettavat että maahan tuotavat, alistettiin ennakkotarkastukseen. Sensuuriasetus kielsi julkaisemasta, maahan tuomasta ja levittämästä sellaisia kirjallisia, tieteellisiä ja taiteellisia teoksia, joissa esiintyi käsityksiä, "jotka sotivat puhtaan evankelisen opin totuutta ja oikeaa uskontunnustusta vastaan tai ylipäänsä kieltävät ja pilkkaavat kristinuskon pääperusteita, totuuksia tai dogmeja sekä johtavat ateismiin, materialismiin, ja niin edelleen". Samoin kaikki valtion ja majesteetin vastaisuus oli ankarasti kiellettyä.

Julistus sensuurin perustamisesta ja painotuotteiden ennakkotarkastuksesta annettiin 14. lokakuuta. Asia ei tullut yllätyksenä, koska sitä oli valmisteltu pitkään. Lisäksi sensuuritilanne Suomessa oli sekava. Förordning angående Censuren och Bokhandeln i Stor-Furstendömet Finland. 2/14.10.1829.

Suomessa oli ennen uutta lakia sensuuri, joka perustui Ruotsin lakiin vuodelta 1772, mutta julkaisuja ei tarvinnut viedä ennakkoon tarkastettavaksi, vaan viranomaiset kielsivät ne vasta havaittuaan laittoman julkaisun. Postin ja tullin tehtävä oli valvoa, että maahan ei tuotu julkaisuja, jotka olivat (Venäjällä) kiellettyjen kirjojen listalla. Tämä aiheutti sekaannusta siitä, mikä Suomessa oli kiellettyä, ainakin kenraalikuvernöörin ja postitirehtöörin mielestä.

Helsinkiin perustettiin nyt sensuuriylihallitus ja sensuurikomitea. Sen alaisina Turussa, Viipurissa, Vaasassa ja Oulussa toimivat sensuuriasiamiehet, jotka antoivat julkaisuluvan myös paikallisille lehdille. Ylihallituksen puheenjohtajaksi tuli yliopiston sijaiskansleri, kenraali A.A. Thesleff ja jäseniksi senaatin prokuraattori ja kansliatoimikunnan päällikkö. Komitean nimitti senaatti ylihallituksen esityksestä.

Suomen sensuuriasetus ei ollut yhtä mielivaltainen kuin Venäjän. Sensorin tuli selvittää kirjoittajan tarkoitus, eikä tulkita sitä itse. Teosta ei voitu kieltää sen perusteella, että se oli väärä tai hyödytön, vaan vain, jos sillä oli vahingollinen vaikutus.

Kaikki sensuurivirkailijat olivat suomalaisia. Kyseenalaiset julkaisut tulivat silti myös kenraalikuvernöörin kanslian tietoon. Siellä vahdittiin, että Suomessa ei julkaistu Venäjää ja hallitsijaa loukkaavia kirjoituksia. Venäjänvastaisuutena pidettiin kaikkia epäsuopeita kannanottoja emämaasta.

Koko sensuurilain tarpeellisuus oli tullut ilmi oudolla tavalla vuonna 1826, jolloin prokuraattoria itseään syytettiin luvattomien kirjojen maahantuonnista ja levittämisestä. Kenraalikuvernööri hämmästyi miten veltosti asioita Suomessa hoidettiin. Nyt Zakrevski ylennettiin jalkaväenkenraaliksi, mutta joutui hankalaan asemaan, kun Ruotsissa julkaistiin Viipurin läänin maaherran salainen kiertokirje.