Sveaborin vankila

Sveaborgin eli Viaporin linnoituksen vankila oli 1820-luvulla tullut ahtaaksi, koska vankimäärä kasvoi koko ajan. Vuonna 1810 näitä oli ollut 236, mutta nyt jo noin 700. Kaikille ei riittänyt edes kunnollista makuutilaa. Ongelmaa yritettiin ratkaista siirtämällä vankeja muualle, mutta pian Viapori oli taas täynnä.

Koska paatuneiden rikollisten pelättiin vaikuttavan liiaksi muihin, mm. irtolaisuudesta tuomittuihin, näitä pyrittiin pitämään erillään. Tänä vuonna jako toteutettiin niin, että työja ojennuslaitos päätettiin erottaa vankilasta ja siirtää Katajannokalla olevaan varuskuntaan. Armeijalle luvattiin uudet kasarmit. Muutostöihin määrättiin arkkitehdiksi C.L. Engel.

Viaporin vankilan järjestyssääntö muutettiin venäläisen sotilasvankilan mukaiseksi. Eri vankiryhmät erotettiin toisistaan ja heidät jaettiin kahteen komppaniaan. Vartiointi helpottui ja työnteko tehostui. Vankien työolot, vaatteet ja ruoka paranivat. Aamulla ja illalla tarjottiin leipää, suolaa ja kaljaa, päivällä puuroa tai keittoa. Vangit asuivat yhteisissä suurissa saleissa, sillä ehdotettua sellivankilaa ei toteutettu.

Vankeja oli silti Viaporissa aivan liian paljon. Ainoaksi vaihtoehdoksi näytti tulevan vankien siirtäminen muihin laitoksiin. Asia piti ratkaista ensi vuonna, kun Nikolai vierailisi Helsingissä.¹