Tervakauppa
Terva oli puun ohella Suomen tärkein vientitavara. Tervaa vietiin tänä vuonna 134.000 tynnyriä ja pikeä 12.000 tynnyriä. Viimeksi mainitun vientitullia alennettiin.1 Vienti oli ollut samalla korkealla tasolla Napoleonin sotien päättymisestä, vuodesta 1815 alkaen. Arvoltaan tervan vienti oli tänä vuonna 298.000 hopearuplaa ja pien vienti 39.000 ruplaa. Vain kaikkien puutuotteiden yhteenlaskettu vientiarvo oli suurempi.
Suomen tervanpolttoalueet olivat Pohjanmaa ja Kainuu. Tärkein tervakaupan keskus oli Oulu. Oulun läänissä tervanpolttoa yritettiin edistää, vaikka se hävittikin metsiä. Tervalla yritettiin paikata huonoja satoja. Oulun läänin maaherra R.W. Lagerborg oli sotaretkellä Puolassa 1830 nähnyt metallisia tervauuneja. Hän yritti saada sellaisia myös Suomeen. Ne olivat kuitenkin liian kalliita talonpojille. Talousseuran rahoilla sellainen rakennettiin, mutta se toimi huonosti.
Yhteen tynnyriin tervaa tarvittiin raakaaineeksi noin 50 puunrunkoa. Suomen vuotuinen vienti verotti siten metsiä noin 7 miljoonalla puulla eli enemmän kuin puun vienti. Varsinkin Kainuussa riitti silti vielä metsiä, joiden käyttö ei uhannut muuta puunkäyttöä. Siellä ja Suomenselällä terva oli talonpojan tärkein tulolähde. Samalla se vaurastutti rannikon kauppiaat, tervaporvarit.