Venäjän-kauppa

Suomen ja Venäjän kauppaa yritettiin edelleen lisätä. Tässä tarkoituksessa annettiin Julistus lisäsäänöistä Suomen kaupantekoin huojentamiseksi Wenäjänmaalla. Samalla alennettiin Suomen tuontitulleja.

Ruotsin-kauppaa ei uskallettu rajoittaa sen tärkeyden vuoksi. Vuonna 1834 tehtyä kauppasopimusta jatkettiin, kunnes uusi saataisiin valmiiksi. Sitä asetettiin valmistelemaan kaksikin komiteaa. Niiden tehtävänä oli selvittää, millainen sopimus Ruotsin kanssa olisi tehtävä, jotta niin Suomen kuin Venäjänkin edut tulisivat huomioon otetuksi. Suomen ja Ruotsin välillä jatkui täten poikkeuksellinen, lähes vapaa kauppa.

Kenraalikuvernööri Menshikovin ja finassiministeri Kankrinin välillä syntyi riita, kun kiisteltiin Finlaysonin tehtaan oikeudesta viedä puuvillalankaa Venäjälle. Finanssiministeri huolestui lisääntyvästä viennistä havaittuaan Finlaysonin tehtaan kilpailun vaikeuttavan Venäjän omien puuvillakehräämöjen toimintaa. Pietarin tullikamari takavarikoi finanssiministerin käskystä Tampereelta tulleen lankalähetyksen, mutta kenraalikuvernöörin pyynnöstä takavarikointi peruutettiin. Nyt ruvettiin tutkimaan kuka oli oikeassa ja koskiko Finlaysonin vuonna 1820 saama vientivapaus myös tehtaan uusia omistajia, joiden laitos oli paljon aikaisempaa suurempi. Menshikov esitteli asian keisarille.

Suomen vienti Venäjälle oli tänä vuonna 718.000 hopearuplaa. Suurin vientierä oli puutavara, mutta myös teollisuustuotteet olivat merkittäviä. Suomen kauppatase Venäjän kanssa oli tänä vuonna silti ennätyksellisen alijäämäinen, sillä viljaa tuotiin peräti 1,7 miljoonan hopearuplan arvosta.

Suomeen tuotiin huonon sadon vuoksi viljaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin yhden vuoden aikana: 790.000 hehtolitraa. Tämä oli ratkaisevaa siellä, missä elettiin ostoviljan varassa. Koko maan leipäviljasadosta tuonnin osuus oli tänä vuonna 20-25 prosenttia. Asukasta kohti viljan kokonaiskulutus oli noin 300 litraa.¹