Koulusuunnitelma
Vuonna 1835 asetetun koulukomission jäsen arkkipiispa Melartin teki matkan Pietariin ja pyrki siellä saamaan vauhtia koulu-uudistukseen. Komitea oli jättänyt ehdotuksensa jo kaksi vuotta sitten, mutta asia ei ollut edennyt lainkaan. Sekä senaatti että ministerivaltiosihteeri Rehbinder katsoivat, että nyt ei ole aika suurempiin uudistuksiin, varsinkaan sellaisiiin, jotka vaatisivat valtiolta rahaa.
Melartin esitti suunnitelman, miten koulukomission ehdotus toteutettaisiin. Hänen mukaansa koulu-uudistus maksaisi 110.000 seteliruplaa kertamäärärahana sekä kuluina 72.000 seteliruplaa vuodessa. Valtiovaraintoimituskunnan päällikkö vastasi, että rahoja ei ole ennen vuotta 1844.
Melartin, joka oli toiminut aikaisemmin Viipurin kuvernementin koulutarkastajana esitti myös, että lukio ja piispanistuin siirrettäisiin Porvoosta Viipuriin. Kenraalikuvernööri oli omassa muistiossaan samaa mieltä ja ehdotti lisäksi venäjänkieltä pakolliseksi oppiaineeksi yläalkeiskoulussa ja lukiossa.
Valtiosihteeri pyysi edellisiin lausunnon komitean puheenjohtajalta, prokuraattori Walleenilta. Tämä tyrmäsi kaikki muutokset ja piti parhaana, että nyt ei tehdä mitään. Hän piti arkkipiispan yksityisyritteliäisyyttä asiassa täysin epäsopivana ja poliittisesti epälojaalina. Melartin ei luovuttanut vaan pyrki esittämään asiansa suoraan keisarille.1