Muita aiheita...
Eläinlääkärit
Suomen ensimmäiset eläinlääkärit, J. Westman, J.A. Palmgren ja M. Gumlander, saivat 25. elokuuta päästötodistuksen Tukholman eläinlääkäriopistosta.
Hedelmäpuut
Suomen talousseura julkaisi opaskirjasen "Neuwoja Hedelmä-puitten ja Pensasten Kaswattamisesta". Hedelmiä kuten omenoita pidettiin suurena herkkuna. Niiden kasvattamisesta olivat kiinnostuneet lähinnä säätyläiset, joiden elämäntapaan kuului sellainen ylellisyys kuin jälkiruoka.
Maanvieremä
Uskelassa oli jälleen kovien sateiden aiheuttama suuri maanvyörymä. Iso osa hautausmaata vajosi ruumiit mukanaan.
Leuto talvi
Talvi oli poikkeuksellisen lämmin varsinkin Etelä-Suomessa. Tammikuun keskilämpö oli Helsingissä -1,5 astetta eli korkein tällä vuosisadalla. Toukokuu oli tavallista koleampi. Jäät lähtivät Kokemäenjoesta viikkoa normaalia myöhemmin eli huhtikuun 29. päivänä.
Pietarin lämpötilat vaihtelivat samalla tavoin kuin Helsingin.