Snellman kansan parissa

Kansanystävä J.V. Snellman matkusti maan poikki idästä länteen. Kokemukset eivät olleen kovinkaan miellyttäviä:

"Matkustaminen on ihanaa. Mutta matkustaminen holli-, kestikievarija reserveikyydillä, se on tuskin matkustamista... Saavut asemalle. Vaaleankeltaiset pellavapäät tirkistelevät sinua jokaisesta aukosta, nojautuvat jokaiseen likaiseen ikkunaruutuun... Odottele koetellaksesi kotimaista hitautta kymmenen tai kaksikymmentä minuuttia, niin kenties seisoo jo porstuassa puolisen tusinaa miehiä ja naisia töllistelemässä suu auki, ja heidän välissään tungeksii tusinan verta lapsia luonnollisessa... viattomuuspuvussa... Ei kukaan kysy sinulta mitä haluat, ei kukaan vaivaudu..."

"... Jos kaiken tämän jälkeen saapuu maan länsiosaan, ovat sen proosallisen latteat, mutta viljellyt tasangot todellinen paratiisi... Teillä näkee liikehtivän lankkuja, tuohta, hiiliä ja tervaa kuljettavaa rahvasta; miehet tervehtivät kohteliaasti ja naiset niiaavat... Kaikkien olemuksessa on eloa ja liikettä..."

Pohjanmaalla pelottivat puukkomiehet, mutta lähes kaikkialla heränneet olivat saaneet niin vahvan jalansijan, että kylät olivat rauhoittuneet. Varsinkin idässä ja sisämaassa Snellman löysi "paljon alkukantaisen ihmisen tylsää velttoutta". Rahvaalle piti antaa oikeanlaista luettavaa, eikä sellaista joka "pitää sen mielen kiinni raakuudessa ja taikauskossa".¹