Kouluasioita
Koulun vaarallisuus
Senaatin talousosaston varapuheenjohtaja L.G. von Haartman ilmoitti jyrkästi vastustavansa ilmaista opetusta, koska se vain entisestään pahentaisi "tuottavan ja kuluttavan luokan" välistä epäsuhtaa. Hänen mukaan "varsinaisessa mielessä köyhää kansanluokkaa" ei saanut houkutella sellaiseen asemaan eikä niihin ammatteihin, jotka edellyttivät todellista sivistystä. Ilmainen opetus vain levittäisi yhteiskunnallista sairautta.
Kansanopetuksen tehtävänä oli opettaa köyhälle kansalle tarpeellinen luku-, kirjoitusja laskutaito.
Lisää kouluja!
Toinen näkökanta kouluasiaan oli, että koko kansan saama sivistys kohottaa sen henkistä ja taloudellista voimaa. Siksi kouluja perustettiin myös tytöille. J.V. Snellmanin aloitteesta Kuopioon perustettiin tänä vuonna ensimmäinen suomenkielinen tyttökoulu. K.O. Malm aloitti puolestaan Porvoossa pienen kuuromykkäinkoulun.
Uno Cygnaeus palasi Amerikasta ja toimi pappina Pietarin ruotsalaisessa seurakunnassa. Hän aloitti siellä myös koulun johtajana. Hänen mielestään yhteiskunnan vähäosaisten sivistystasoa oli nostettava.