Muita aiheita...
Tehtaita
Suomeen oli vuoden 1722 jälkeen perustettu 370 tehdasta. Luku ei sisällä sahoja ja ruukkeja, joita oli muutamia kymmeniä. Tehtaista pääosa oli aivan pieniä yrityksiä ja useimmat olivat tehneet ainakin yhden konkurssin. Sen jälkeen yritys usein jatkoi uuden omistajan nimissä. Tänä vuonna syntyi vain kaksi uutta laitosta, yksi panimo ja yksi värjäämö. Muutoin 1860-luku oli vilkasta perustamisaikaa, vaikka sadot olivatkin huonoja. Maan koko teollisuuden, johon on laskettu myös käsityö, työntekijämäärä oli vuoden lopussa n. 31.000 henkeä. Tuotannon arvo oli n. 65 miljoonaa markkaa, josta puolet tuli tehtaille.
Edusmiesten vastuu
Suomen Pankki siirrettiin säätyjen valvontaan. Pankin valvontaa varten säätyjen tuli valita edusmiehet, yksi jokaisesta säädystä. Pankin perustehtävä oli pitää yllä Suomen rahajärjestelmää. Erikseen mainittiin:
"Että setelien herkeämätön lunastus hopeaa vastaan... aina olisi vakautettu, ovat pankkiedusmiehet velvolliset katsomaan että pankin johtokunta, kun kurssin tahi muiden syiden syiden vuoksi on syytä pelätä metallivarain ulosottamista, ajoissa käypi tarpeellisiin toimenpiteihin estääksensä metallisen kassan alenemista kahdeksaan miljoonaan markkaa."
Tämä summa oli Pankin setelien katteena.1
Säätyjen Pankki-edusmiehet saivat samalla johtosäännön. Edusmiesten tuli mm. vähintään kaksi kertaa kuukaudessa tarkastaa pankin myöntämien lainojen vakuudet.Edusmiehet tekevät valtiopäiville kertomuksen pankin tilasta ja toimista. Seuraaville valtiopäiville heidän tuli laatia ehdotus pankin ohjesäännöstä ja selvittää, miten pankille saataisiin sovelias rakennus. Edusmiehille maksettiin toimestaan korvausta 6.000 mk vuodessa ja 8.000, jos edusmies ei ennestään asunut Helsingissä. Korvaus vastasi korkean virkamiehen vuoden palkkaa. Uusi sääntö pankin hoidosta tuli voimaan vuoden 1868 alusta.
Maailmannäyttelyssä
Pariisin maailmannäyttelyssä oli esillä suomalaisia tuotteita, mm.Finlaysonin puuvillakankaita, Tammerfors Linne & Jernin pellavakankaita ja lankoja. Suomen osastolla, joka oli osa Venäjän osastoa, oli myös puutavaroiden muodostama pyramidi. Sen huippua koristivat ketun ja suden nahat, parikymmentä erilaista graniittilajia, siemenruis sekä olut- ja hilloastiat. Ensimmäisen kerran suomalaiset olivat olleet mukana maailmannäyttelyssä Lontoossa vuonna 1851. Sittemmin osanotto oli ollut laimeaa. Esillä olivat aina samat tuotteet: muutaman tehtaan kankaat sekä käsityötavarat.
Postiogelmia
Postinkuljetuksesta oli valitettu, että postimestarit eivät toimittaneet maaseudulle kirjeitä maksutta saajan käteen, vaikka johtosääntö vuodelta 1817 sanoi, että kirje oli maksutta toimitettava sen omistajalle. Sen sijaan oli vastattu, että "kirjeen omistaja" ei tarkoittanut saajaa. Senaatti selitti, että "omistajalla" tarkoitettiin saajaa. Tosin postinhoitajalla oli tällaisessa tapauksessa oikeus kohtuulliseen palkkioon. Kirjeitä halvemmissa ristisiteissä sai lähettää esim. kirjoja, lehtiä, luetteloita yms., jos sisällys oli helposti näkyvissä. Samoin Yhdyspankin seteleitä sai vastedes lähettää postissa.
Puukauppa
Armollisella kirjeellä 16. toukokuuta annettiin uudet ohjeet valtion metsien myynnistä. Tavoite oli sahatukkien myynnin edistäminen. Ohjeissa määrättiin puiden mittaamisesta ja toimitusehdoista. Puut valtion metsistä myytiin huutokaupalla syyskuussa. Puut voitiin ostaa joko pystykauppana tai valmiiksi kaadettuina ja ajettuina. Ostajan oli maksettava läänin kassaan 500 mk:n etumaksu ja annettava loppusummasta kuvernöörin määräämä vakuus. Maksuaikaa oli kaksi vuotta siitä, kun puut oli vastaanotettu. Jos puut myytiin sahan luona, maksu piti suorittaa nopeammin.
Suola
Tapulikaupunkien kauppiaiden ja laivanvarustajien velvollisuus pitää suolavarastoja lakkautettiin. Näiden tuli silti edellen tuoda maahan tietty määrä suolaa. Tähän asti kaupunkioikeuksiiin kuului aina velvollisuus varustaa ympäröivän maaseudun asukkaat tarpeellisella suolalla. Siksi kaupungeissa tuli olla varastot. Nyt liikenneolojen parantuminen helpotti tilannetta, eikä suolasta ollut aikoihin ollut pulaa.
Veroja
Karttapaperimaksu eli leimavero määrättiin säätyjen suostumuksella kerättäväksi vuosina 1868 - 1872. Vuoden 1865 paloviina-asetukseen tehtiin tarkennuksia koskien mm. veroa, valmistusta ja myymistä. Veroksi määrättiin yksi markka kannulta. Kertyneestä verosta piti antaa päältä valtiovarastolle 660.000 markkaa. Neljäsosa summasta jaettiin lääneille niiden väkiluvun mukaan. Niissä raha jaettiin kouluille ja kunnille. Viinavero ei tuottanut lainkaan niin paljoa kuin alunperin oli laskettu. Siksi mm. Lahden ja Tampereen ratojen rakentamista ei ollut aloitettu.