LAAJA TIETEEN, TEKNOLOGIAN ja LÄÄKETIETEEN HISTORIAN SIVUSTO
|
AGRICOLA |
Internetissä on paljon WWW-sivuja, jotka käsittelevät tieteen ja
teknologian historiaa. Aineiston löytäminen olisi kuitenkin
sattumanvaraista, jos toimitettuja linkkilistoja ei olisi olemassa.
WWW Virtual Library, History of Science, Technology & Medicine eli
tuttavallisemmin WWWVL HST&M (!) on yksi parhaista tieteen ja teknologian historian indeksisivustoista.
Vuonna 1994 käynnistetyn HST & M:n sivuille on koottu vähän Agricolan -
Suomen historiaverkon tapaan tietoja lähteistä, alan instituutioista, eri
tutkimusalueista ja postituslistoista. Kattava lista löytyy myös
esimerkiksi verkon tieteen ja teknologian historiaan liittyvistä
henkilöhistorioista. Sivusto on australialainen, mutta linkitettyjä
tietoja ei ole rajattu maantieteellisesti.
Tieteen, teknologian ja lääketieteen virtuaalikirjasto on selkeydessään ja
yksinkertaisuudessaan miellyttävä käyttää. Sivuja voi etsiä aiheenmukaisen
jaottelun lisäksi myös aakkosellisesta luettelosta sekä hakukoneen avulla.
Sisällysluettelo 2/98
Agricolan Tietosanomien pääsivulle
|