Harvoin tuntee itsensä niin kodittomaksi kuin silloin, kun suomalaiset alkavat keskustella kommunismista. "Kommunismi" ei ole vieläkään sana, jota voisi käyttää yhtä sujuvasti kuin "kapitalismia", sillä Suomessa sanaan liitettävän arkkivihollisen sivumerkityksiä ja paikallaolijat alkavat kaivaa rintamalinjoja. Vasta tällaisessa paneelissa, kommunismista keskusteltaessa, huomaa, että kommunismi oman maailmanihanteen osana on jopa vaikeampi määritellä kuin "pasifismi" tai "humanismi".

Mieluusti olisin nähnyt tämän paneelin järjestettävän päivää myöhemmin, Ystävänpäivänä, ja että sen yhteydessä olisi puhuttu ihmisluonnosta ja marxilaisesta humanismista. Sen sijaan tilaisuus oli järjestetty SKP:n puolustuspuheeksi, enemmän tai vähemmän. Väitteitä ei perusteltu, ja lopuksi yleisöstä pääsivät ääneen pahimmat friikit, niin äärivasemmistolaiset kannattajat ("kommunismi on aina taistellut sotaa vastaan) kuin äärioikeistolaiset häiriköt ("entä venäläiset partisaanit?").

Helsingin yliopiston päärakennuksella pidetyssä, SKP:n järjestämässä tilaisuudessa oli väkeä toista sataa ja paneeli hukkui kauas salin etuosaan. Kuinkahan moni oli lukenut keskustelunaiheena ollutta teosta, "Kommunismin mustaa kirjaa"? Itse sain tuon massiivisen opuksen joululahjaksi, enkä ole ehtinyt kuin lueksimaan sitä sieltä täältä. Nyt paneelitilaisuudessa olisi ollut tarjolla jo Erkki Suden pamfletti opuksen virheistä.

Yksimielisiä panelistit olivat siitä, että "Kommunismin musta kirja" (2000) kokoaa kyllä ismin synnit, mutta irrottaa ne historiasta ja rajaa näkökulmansa pelkästään ismi-sovellusten terroriin. Päätoimittaja Erkki Susi väitti, että kirjaa ei voida pitää metodiltaan ja argumenteiltaan lainkaan historiantutkimuksensa ja vanha SKP:n enemmistöläinen Erkki Kivimäki muistutti, että kirja ei kerro neuvostokommunismin ratkaisujen (vähistä?) vaihtoehdoista ja vastarinnasta pakkokollektivisointia kohtaan. Kivimäki antoi ymmärtää, että vastarinta pakkokollektivisointia kohtaan aiheutti yhtä paljon ongelmia kuin itse projekti.

Tutkija Anna Kontula oli kutsuttu puhumaan taistolaisuuden suhteesta "Kommunismin mustaan kirjaan", mutta hän käyttikin vuoronsa kertoakseen, miksi aihe ei ole mielekäs keskusteltavaksi. Kontula toki esitti, että teos on suorastaan lottovoitto vasemmistolaisille, sillä nyt on jotain minkä väitteisiin reagoida, ja että vielä viisi vuotta sitten tällaista väitteisiin reagoida, ja että vielä viisi vuotta sitten tällaista keskustelua ei olisi saatu heräteltyä. Etenkin Jukka Relanderin kaltaista keskustelijaa (mm. Hesarin keskustelu tammikuussa) hän piti kiinnostavana esimerkkinä uudenlaisista tavoista arvioida historiaa ja omaa paikkaamme suhteessa historiaan.

Illan asiallisin puhuja oli tutkija Markku Kangaspuro, joka väitteli viime syksynä Neuvosto-Karjalassa asuneiden suomalaisten kohtaloista (20 000 asukkaasta vain 4000 selvisi hengissä ennen II maailmansotaa). Kangaspuron tehtäväksi jäi muistuttaa miten monta eri vaihetta kommunismin kritiikissä on käyty jo 1900-luvun aikana.

Kangaspuron mukaan ensimmäinen keskustelu oli Eurooppa- lähtöistä ja pysyi käynnissä 1920-luvun alulle, jolloin NL:ssa lakkautettiin kovin ottein keskustelu puolueen linjasta. Toista vaihetta edustaa vasta kommunismin purkaminen ja arviointi 1960-luvulla. Tällöin Stalin oli hyvä syntipukki henkilöidä kaikkia aiempia virheitä. Suomessa keskustelua ei kuitenkaan käyty SKP:n piirissä, koska täällä tiedettiin jo ennestään vankileireillä menehtyneiden suomalaisten kohtalot. Kolmas kritiikin kausi koettiin 1968 Tsekkoslovakian kriisin ja eurooppalaisen nuorisoradikalismin ansiosta ja neljäs vaihe kritiikissä koitti 1980-luvun lopulla reaalisosialismin kriisissä.

Kangaspuro osaltaan intoutui syyttämään "Kommunismin mustaa kirjaa" epätieteelliseksi ja - kuten ystävällinen historiantutkija minulle jälkikäteen selitti - normalisoimaan Neuvostoliiton historiaa: stalinistiset ratkaisut ongelmiin olivat universaaleja ja väistämättömiä, eivät ideologisia. Juuri tällaisten väittämien - että 1920-30-luvun vaihteen brutalismia ei yritettykään NL:ssa perustella ideologisesti - taustoittamiseksi olisi ollut syytä kuulla neutraalimpia historiantutkijoiden mielipiteitä kuin paneelissa oli paikalla.

Yleisö kaipasi kommunismin ja fasismin vertailua, mutta termit tulivat eteen, samoin silkka poliittisen historian tietämättömyys. Hyväksi lukukirjaksi vertailua varten suositeltiin Jouko Jokisalon väitöstä "Kansalaissosialismin ideologia". "Kommunismin mustasta kirjasta" taas esitti parhaan kommentin yleisön edustaja, joka näki ettei kirja ollut niinkään kapitalistien kuin eurosentrismin asialla.

Ja lisää keskustelua suomalaisten suhteesta kommunismiin on luvassa: 24.2. on Tampereella väitös 60-luvun Mao- keskustelusta ("Mao, missä sä oot?") ja maaliskuun lopulla pitäisi olla väitös suomalaisten vankileirikokemuksista, sekin Tampereella. Helsingissä aiheesta pääsee kutisemaan seuraavan kerran 22. huhtikuuta, jolloin järjestetään koko päivän seminaari suomalaisen kommunismin historiasta.

Helsingin Sanomat on julkaissut kirjasta luvun: Tambovista nälänhätään. Stéphane Courtois, Nicolas Werth, Jean-Louis Panné, Andrzej Paczkowski, Karel Bartosek, Jean-Louis Margolin: Kommunismin musta kirja Osa I Luku 5. Tambovista suureen nälänhätään ISBN 951-0-25073-2, WSOY 2000. Sivut 153-157. Ranskankielinen alkuteos Le livre noir du communisme - Crimes, terreur et répression. Editions Robert Laffont S.A., Paris 1997. Suomentajat Kaarina Turtia, Matti Brotherus ja Heikki Eskelinen. (Helsingin Sanomat)

M.G. Soikkeli

Raportti on luettavissa myös VerkonAatoksesta