Ekomuseo ei ole nimestään huolimatta ekologinen museo, vaan tietyn
alueen maiseman, ympäristön ja historialliset kohteet käsittävä kokonaisuus. Ekomuseot ovat tavallisesti keskittyneet teollisen
historian esittelyyn. Tiennäyttäjinä toiminnalle olivat 1960- ja
1970-lukujen vaihteessa alkunsa saaneet Ekomusee
Le Creusot Ranskassa ja The
Ironbridge Gorge Museum Englannissa.
Keski-Ruotsissa sijaitsevan Bergslagenin alueen ekomuseo sai tänä
vuonna arvostetun Michelet-palkinnon vuoden parhaana
teollisuushistoriallisena museona. Ekomuseon www-sivuilla
esitellään kattavasti museon näyttelykohteet, mm. Unescon
maailmanperintölistaan. kuuluva Engelsbergin ruukki,
mutta niillä on myös tiiviitä tietopaketteja
ruukeista ja raudanvalmistuksesta.
Alueellisista museokokonaisuuksista on käynnistetty keskustelua myös
Suomessa. Vanhojen rautaruukkien käyttöä matkailukäytössä on pohdittu
mm. Raphael-ohjelmaan kuuluneessa Iron and Man-
hankkeessa.
Ekomuseoista voi lukea lisää Nordisk
Museologin numerosta 1996:2. Lehti pitää sisällään myös ekomuseoita
esittelevän bibliografian.
Kimmo Antila
Sisällysluettelo 4/98
Agricolan Tietosanomien pääsivulle