H Salonen kirjoitti:Olen puolestani Emma-Liisan kannalla. Jos organisaatio ”pyytää anteeksi” se ei osoita mitään ”katumusta” tippaakaan vaan pelkästään oman edun tavoittelua, kuten positiivisen PR:n tavoittelua.
Miten voisi ”organisaatio” tuntea yhtään mitään, esimerkiksi ”katumusta”? Eihän organisaatio ole mitään muuta kuin joukko ihmisiä joita yhdistää yhteinen nimittäjä. Sen taustalla on joukko ihmisiä, jotka ovat havanneet hyväksi että nyt julkisesti muka kadutaan. Siitä sitten kaiken maailman ihmiset liikuttuvat, kun näiden kokema vääryys korjattiin, ja organisaatiossa toimivat ihmiset hykertelevät tyytyväisinä onnistunutta ”anteeksipyyntöään", jolla saavutettiin se etu mitä sillä tavoiteltiin (jos saavutettiin).
Viittaan lisäksi nimimerkki Vetehisen esittämiin linkkeihin tässä esittämän mielipiteeni tueksi. Anteeksipyyntö on aina henkilökohtainen, ihmisten - lihaa ja verta, eli henkeä olevien - välinen juttu, ei mikään organisaation asia. Sen taustalla täytyy olla todellinen tunne, ja sellaista ei yhteisöllä voi olla. Yhteisö ei tunne yhtään mitään - sen on tunteeton kuin kivi - ja se voi esittää jonkin anteeksipyynnöön enintään siinä missä kivikin voi tai oikeastaan, ei voi. Voisikin sanoa, että yhteisön esittämänä anteeksipyyntö on yksinkertaisten ihmisten linssiin viilaamista. Onnistuuko - no se taas riippuu vastaanottajan älykkyydestä!
Ehkä sen voi noinkin nähdä. Minulla on sellainen käsitys, että yhteisöt ja organisaatiot muodostuvat ihmisistä ja ne voivat esittää anteeksipyyntönsä niiden johtajien suulla, mutta ei se tehtyä vääryyttä korvaa.
En oikein ymmärrä miksi anteeksipyyntö olisi linssiin viilaamista enkä myöskään mitä tarkoitat todellisella tunteella, joka anteeksipyynnön takana olisi oltava. Kirjoitit että anteeksipyyntö on aina henkilökohtainen, mutta kuitenkin linkeissäni oli organisaatioita ja valtioita, jotka ovat faktisesti pyytäneet anteeksi.
Mielestäni anteeksipyyntö ei tarvitse erityistä tiettyä tunnetta ollakseen jotenkin aito, vaan riittää, että se on myönnytys ja tunnustus toiselle osapuolelle, että tehtiin väärin ja tunnustetaan se. Toinen vaihtoehto on, ettei tunnusteta, että väärin tehtiin. Helpompi on olla tunnustamatta.
Tuli mieleen, että valtion tekemää anteeksipyyntöä voisi tekona ehkä verrata valtion päämiehen esittämään pahoitteluun mm maanjäristyksen uhreille Turkissa ja Haitissa.
Minulla ei ole kantaa, että jonkun tahon olisi pyydettävä joltain toiselta anteeksi, mutta mielestäni sellainen teko on mahdollinen ja joistain historian hirveyksistä varmaan ollut hyvin tarpeellista sekä uhrille että tekijälle.