Voiko menneisyyteen takertuminen estää paremman tulevaisuuden?

[jsn]

Näinköhän. Nykyaikaan kuuluu pikemminkin valitus liiasta yksilöllisyydestä ja yhteisöllisyyden puutteesta eikä päinvastoin. Yksilön etu voi toki joskus olla ristiriidassa yhteiskunnan edun kanssa. Yksilön suoja ei kuitenkaan ole Suomessa mitenkään erityisen heikko. Mm. rikollisten ihmisoikeudet on jo varsin kauan huomioitu, vaikka he rikkovat yhteisöä vastaan. Monien mielestä tässä on menty liian pitkälle. Yksilönsuojasta on olemassa lukuisia lakeja, joista mm. tietosuojaa koskevat menevät välillä joskus naurettavuuksiin asti.

Toisaalta mm. kuulumista tiettyihin erityisvähemmistöryhmiin korostetaan voimakkaasti, jopa niin paljon ettei sitä saa sanoa julkisesti mm. rikosuutisten yhteydessä, jotta ei leimattaisi koko ryhmää.

Tietenkin jos tarkoitat että tietyillä esim. etnisillä tai seksuaalisilla vähemmistöillä on liian vahva asema, niin kieltämättä ehkä joissain suhteissa yksilön oikeudet voisivat olla lainsäädännöllisesti käytännöllisempi lähestymistapa kuin vähemmistöryhmästä lähtevä tarkastelu. Lainsäätäjän oletuksena kuitenkin on, että vähemmistö on aina automaattisesti lähtökohtaisesti heikommassa asemassa enemmistöön nähden. Tasavertaisuuden vaatimus ei silti saisi johtaa kenenkään vähemistöryhmän jäsenen aseman loukkaamiseen esim. koko ryhmän vähemmistöoikeuksien nimissä.

Tämä siis nykyajasta. Näin ei ollut asian laita 1800-luvulla, jolle nykyaikainen tasa-arvon ja vähemmistöjen suojan idea oli täysin vieras. Lainsäädäntö ei yleensä lähtenyt liikkeelle kaikkien alamaisten tasa-arvoisuudesta, vaikka ajatus esiintyy jo roomalaisessa oikeudessa että kaikki ovat tasaveroisia lain edessä.

[Emma-Liisa]

Suomessa on täysin normaalia, että lehdessä perustellaan jotain syrjintää aiheuttavaa sääntöä tai lakia sillä, että jokin etuoikeutetun aseman saavan ryhmän koko on pieni. Kuitenkin unohdetaan, että pienin mahdollinen "ryhmä" on yksi henkilö. Oikeasti kyse on siitä, että valitaan etuoikeutettuja ryhmiä ja oikeudettomia ryhmiä.

???

Jos esim. liikuntavammainen saa apua liikkumiseen, niin millä tavoin se muka on pois siltä, joka osaa liikkua omin voimin?

Lisäys: Iotta kai rahaa menee, mutta miten se veisi ei-vammaiselta oikeuksia? Millä tavoin ei-vammainen tulee oikeudettomaksi, jos vammaista autetaan olemaan edes jossain määrin tasavertainen?

[Tapio Onnela]

Ratsutilallinen Z. Suutarla suomalaisten tunnoista näin:
"Moni puhuu kuolettavasta eripuraisuuden kyykäärmeestä, mutta näyttää sillä

Kiinnostava lainaus! Voitko antaa tarkemmat lähdetiedot?

[Vetehinen]

Ratsutilallinen Z. Suutarla suomalaisten tunnoista näin:
"Moni puhuu kuolettavasta eripuraisuuden kyykäärmeestä, mutta näyttää sillä

Kiinnostava lainaus! Voitko antaa tarkemmat lähdetiedot?

Suomen kansan aikakirjat, osa VIII ja sivu 392.

-

[Vetehinen]

Suomessa on täysin normaalia, että lehdessä perustellaan jotain syrjintää aiheuttavaa sääntöä tai lakia sillä, että jokin etuoikeutetun aseman saavan ryhmän koko on pieni. Kuitenkin unohdetaan, että pienin mahdollinen "ryhmä" on yksi henkilö. Oikeasti kyse on siitä, että valitaan etuoikeutettuja ryhmiä ja oikeudettomia ryhmiä.

???

Jos esim. liikuntavammainen saa apua liikkumiseen, niin millä tavoin se muka on pois siltä, joka osaa liikkua omin voimin?

Lisäys: Iotta kai rahaa menee, mutta miten se veisi ei-vammaiselta oikeuksia? Millä tavoin ei-vammainen tulee oikeudettomaksi, jos vammaista autetaan olemaan edes jossain määrin tasavertainen?

Minä en pidä liikuntavammaista etuoikeutettuna.

[Vetehinen]

Tietenkin jos tarkoitat että tietyillä esim. etnisillä tai seksuaalisilla vähemmistöillä on liian vahva asema, niin kieltämättä ehkä joissain suhteissa yksilön oikeudet voisivat olla lainsäädännöllisesti käytännöllisempi lähestymistapa kuin vähemmistöryhmästä lähtevä tarkastelu.

Suurin piirtein noin, vaikka "liian vahva asema" on monimerkityksinen. Mielestäni jonkun ryhmän "liian vahva asema" pitää sisällään ryhmäoikeusajattelun ja itse kallistun yksilön oikeuksien kannattajaksi ryhmien sijaan. Jos ajatellaan yksilönoikeuksien näkökulmasta, niin ei ole olemassa "ryhmien liian vahvoja asemia", koska ei muodostu etuoikeutettuja ja oikeudettomia ryhmiä.

Lainsäätäjän oletuksena kuitenkin on, että vähemmistö on aina automaattisesti lähtökohtaisesti heikommassa asemassa enemmistöön nähden.

Yleisessä etuoikeuksia puolustavassa kielenkäytössä ja usein hallinnon käytännön toteuttamisessa on kuten kirjoitit, mutta en ole löytänyt mistään laista mainintaa, jonka mukaan pieniryhmä on etuoikeutettu siksi, että se on pieni. Sen sijaan laissa on maininnat pienimmästä mahdollisesta ryhmästä, joka on yksi yksilö.

Sekä perustuslaki että yhdenvertaisuuslaki suojaa nimenomaan yksilöä. Yhdenvertaisuuslaki sanoo, ettei ketään saa syrjiä, mutta käytännössä se ei koske kaikkia. Käytännössä lain toteutumista valvova viranomainen Vähemmistövaltuutettu ei käsittele syrjintää, jonka kohde on suomalainen.

On hyvä muistaa, että yhdenvertaisuuslaki on EU:n direktiivin vuoksi säädetty. Suomen oma hallinto ei ole sitä tehnyt vapaaehtoisesti omasta halusta, vaan vasta kun oli pakko.

Tämä siis nykyajasta. Näin ei ollut asian laita 1800-luvulla, jolle nykyaikainen tasa-arvon ja vähemmistöjen suojan idea oli täysin vieras.

Ruotsinkielinen vähemmistö oli vallassa eikä se tarvinnut suojaa. Suomen kansan enemmistö oli ilman oikeuksia ja suojaa, kuten se on edelleenkin ajatellen vaikkapa yhdenvertaisuuslain soveltamista, vaikka laki sinällään on oikea.

[Tapio Onnela]

Ymmärrän että 1800-luvun kokemusmaailma ja elämänpiiri oli ruotsalainen yksikielinen hallinto ja suomenkielisten kielioikeuksien puuttuminen.

Jos kysyisit torppareilta, muonamiehiltä tai rengeiltä, niin heidän mieipiteensä voisi olla toinen siitä, mikä oikeus tai oikeudet heiltä puuttuivat. Naisista puhumattakaan.

Ratsutilallinen Z. Suutarla suomalaisten tunnoista näin:
"Moni puhuu kuolettavasta eripuraisuuden kyykäärmeestä, mutta näyttää sillä tarkoittavan, että suomea puhuvat kansat vaietkoon, kärsiköön ja vartokoon ja

Kaivelin tätä ratsutilallinen Z.Suutarlaa ja ilmeisesti tässä on kyseessä maapäivilläkin edustajan ollut henkilö, joka eli 1800-1900 lukujen vaihteessa? Jos näin on niin eihän hänen lausumaansa silloin voi käyttää kertomaan 1800-luvun alun tilanteesta vaan paljon myöhemmän ajan.

[Vetehinen]

Suutarlan lausuma on ilmeisesti vuosien 1877-78 valtiopäivien yhteydessä kirjattu. Eli vielä varsin myöhän suomea puhuva kansa vaietkoon, kärsiköön ja vartokoon.

Kyseessä on aika varmasti tämä herra Zefanias Suutarla:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Zefanias_Suutarla

[jsn]

Suutarlan lausumaa ei kai sentään voi ottaa objektiivisena totuutena koko 1800-luvusta vaan se liittyy tiettyyn poliittiseen kontekstiinsa, kuten poliittiset puheet aina. Hänen tarkoituksenaan on ollut mobilisoida poliittista kannatusta oman säätynsä parista. Muistaakseni hän vastusti samoilla valtiopäivillä myös juutalaisten maassaolo-oikeutta, kansalaisoikeuksista puhumattakaan.

Suurin piirtein noin, vaikka "liian vahva asema" on monimerkityksinen. Mielestäni jonkun ryhmän "liian vahva asema" pitää sisällään ryhmäoikeusajattelun ja itse kallistun yksilön oikeuksien kannattajaksi ryhmien sijaan. Jos ajatellaan yksilönoikeuksien näkökulmasta, niin ei ole olemassa "ryhmien liian vahvoja asemia", koska ei muodostu etuoikeutettuja ja oikeudettomia ryhmiä.

Tämä lienee melko idealistinen käsitys. Kommunistista, luokatonta yhteiskuntaa ei ole kukaan vielä onnistunut luomaan, ainakaan ilman etuoikeutettuja ryhmiä. Vahvojen, institutionalisoitujen eturyhmien olemassaololla on tasapainottava vaikutus ja on sittenkin ehkä parempi vaihtoehto kuin yksilövetoinen diktatuuri.

Yleisessä etuoikeuksia puolustavassa kielenkäytössä ja usein hallinnon käytännön toteuttamisessa on kuten kirjoitit, mutta en ole löytänyt mistään laista mainintaa, jonka mukaan pieniryhmä on etuoikeutettu siksi, että se on pieni. Sen sijaan laissa on maininnat pienimmästä mahdollisesta ryhmästä, joka on yksi yksilö.

Sekä perustuslaki että yhdenvertaisuuslaki suojaa nimenomaan yksilöä. Yhdenvertaisuuslaki sanoo, ettei ketään saa syrjiä, mutta käytännössä se ei koske kaikkia. Käytännössä lain toteutumista valvova viranomainen Vähemmistövaltuutettu ei käsittele syrjintää, jonka kohde on suomalainen.

Historian ironiaa on, että Yhdenvertaisuuslain nimellä kutsuttiin myös v. 1912 lakia, jolla Venäjän alamaiset saivat Suomessa samat oikeudet kuin Suomen alamaiset, oikeuden Suomen virkoihin sekä asioida venäjän kielellä. Samoilla termeillä voi olla hyvin eri konteksti eri aikoina.

[Tapio Onnela]

Ratsutilallinen Z. Suutarla suomalaisten tunnoista näin:
"Moni puhuu kuolettavasta eripuraisuuden kyykäärmeestä, mutta näyttää sillä tarkoittavan, että suomea puhuvat kansat vaietkoon, kärsiköön ja vartokoon ja

Suutarlan lausuma on ilmeisesti vuosien 1877-78 valtiopäivien yhteydessä kirjattu. Eli vielä varsin myöhän suomea puhuva kansa vaietkoon, kärsiköön ja vartokoon. Kyseessä on aika varmasti tämä herra Zefanias Suutarla: http://fi.wikipedia.org/wiki/Zefanias_Suutarla

Eikö eräs olennainen asia keskustelun kannalta ole se, miten tuota 1877-78 valtiopäivillä lausuttua tulkitaan. Kuinka laajalle levinnyt ajattelutapa tuo 1870-luvun lopun Suomen suuriruhtinaskunnassa oli? Suutarlan lausuma todistaa sen, että ainakin joku, "suomenkieliseen eliittiin", eli maapäivien edustajiin kuulunut saattoi ajatella näin 1870-luvulla mutta 1700-luvun lopussa tai 1800-luvun alussa ajattelutapa ei joko olisi ollut mahdollinen tai ainakin erittäin paljon harvinaisempaa.

Tästä esim jsn aikaisemmin:

Käsite "suomen kieli" ei ollut 1800-luvun alussa vielä itsestäänselvä. Yhtä vähän kuin käsite "Suomi". 1809-1812 oli olemassa Vanha ja Uusi Suomi. Vanhassa Suomessa oli virallisessa käytössä eri versio suomenkielestä kuin ns. Ruotsin Suomessa. Vasta 1800-luvun alkuvuosikymmeninä kehitettiin nyky-suomi, joka oli kompromissi itäisen ja läntisen kirjakielen välillä.

1800-luvun alun tilanteeseen ei voi suoraan soveltaa nykyistä Suomen käsitettä. Suomalaisen käsite luotiin vasta hitaan prosessin myötä.

Niinpä "Vetehisen" puhe suomenkielisten ihmisoikeuksien loukkauksista heidän kielensä vuoksi 1800-luvun alussa on selkeästi anakronismi.

[Vetehinen]

Eikö eräs olennainen asia keskustelun kannalta ole se, miten tuota 1877-78 valtiopäivillä lausuttua tulkitaan. Kuinka laajalle levinnyt ajattelutapa tuo 1870-luvun lopun Suomen suuriruhtinaskunnassa oli? Suutarlan lausuma todistaa sen, että ainakin joku, "suomenkieliseen eliittiin", eli maapäivien edustajiin kuulunut saattoi ajatella näin 1870-luvulla mutta 1700-luvun lopussa tai 1800-luvun alussa ajattelutapa ei joko olisi ollut mahdollinen tai ainakin erittäin paljon harvinaisempaa.

Suutarlan sanankääntein kirjoitti eräs Z. Topelius vuonna 1845:

"Kouluissa poika [etuoikeutettu] oppii monta vierasta kieltä, tutustuu monen kansan historiaan ja lukee monen maan maantiedettä, mutta maansa kielen ja maantiedon oppimisen hän pitää tarpeettomana. Kenenkään mieleen ei ole johtunut kertoa hänelle, että tämä kansa on ehkä pohjolan vanhin ja että sillä on ihmeen kauniita lauluja ja satuja. Sen sijaan hän kuulee joka päivä suomalaisen olevan sivistymättömän talonpojan ja kaiken, mitä sen nimeen liittyy, raakaa. Ja toimeen päästyään hän katsoo mitä suurimmalla halveksunnalla suomalaista rahvasta, joka on sivistyksensä puolesta niin kovin paljon häntä alempana."

Topeliuksen sanat ovat hämmästyttävän samanlaisia kuin Suutarlan sana sukupolvi myöhemmin ja mikä ettei - samanlaisia kuin nykypäivänä.

Jo vuoden 1738 valtiopäivillä suomalaiset talonpojat vaativat, että kaikkien virkamiesten on osattava suomea. Tämä tapahtui 139 vuotta ennen Suutarlaa.

Tästä esim jsn aikaisemmin:

Käsite "suomen kieli" ei ollut 1800-luvun alussa vielä itsestäänselvä. Yhtä vähän kuin käsite "Suomi". 1809-1812 oli olemassa Vanha ja Uusi Suomi. Vanhassa Suomessa oli virallisessa käytössä eri versio suomenkielestä kuin ns. Ruotsin Suomessa. Vasta 1800-luvun alkuvuosikymmeninä kehitettiin nyky-suomi, joka oli kompromissi itäisen ja läntisen kirjakielen välillä.

1800-luvun alun tilanteeseen ei voi suoraan soveltaa nykyistä Suomen käsitettä. Suomalaisen käsite luotiin vasta hitaan prosessin myötä.

Niinpä "Vetehisen" puhe suomenkielisten ihmisoikeuksien loukkauksista heidän kielensä vuoksi 1800-luvun alussa on selkeästi anakronismi.

Nimimerkki JSN kirjoitti, ettei käsite "suomen kieli" ollut itsestään selvää 1800-luvun alussa.

Suomenkieli oli tietenkin tuolloin olemassa ja suomalaiset tunnistivat oman kielensä luonnollisesti. En usko väitettäsi, ettei suomea ollut.

Agricola kehitti pohjan suomen kirjakielelle jo 300 vuotta aikaisemmin 1500-luvulla.

Jo 1400-luvulla katolinen kirkko pyrki nimittämään suomenkielisiä pappeja, mutta 1800-luvun Suomen suurruhtinaskunta esteli monin tavoin suomenkielisten ihmisoikeuksien toteutumista.

[jsn]

Suomenkieli oli tietenkin tuolloin olemassa ja suomalaiset tunnistivat oman kielensä luonnollisesti. En usko väitettäsi, ettei suomea ollut.

Toki kirjakieli oli olemassa, mutta ei sitä puhunut kukaan, ja harva luki kovinkaan sujuvasti. Ei ole tietoa kuinka suuri osa papeista saarnasi kirjakielellä ja kuinka suuri osa käytti murretta. Kuten jo aiemmin todettiin, nykyisen kaltainen kirjakieli muotoutui vasta suuriruhtinaskunnan ensi vuosikymmeninä, jolloin pyrittiin luomaan kieli, jota ymmärtävät sekä itä- ja länsisuomalaiset. Vasta suomalaistunut ruotsinkielinen sivistyneistö alkoi käyttää tätä kirjakieltä puheessaan 1800-luvun lopulla.

Puhuttiin murteita, jotka poikkesivat paljon enemmän toisistaan kuin 1900-luvulla. Suomen kirjakieli ei 1800-luvun alussa ollut ns. valmis sivistyskieli, jossa olisi ollut riittävä määrä käsitteitä, jotta saattoi keskustella muusta kuin raamatun tapahtumista, maanviljelyksestä, säistä tai kaupanteosta. Sanastoa alettiin kehittää tietoisesti ja luomaan uudissanoja. Tämä vei aikansa. Tätä voisi verrata Israeliin, jossa parin sukupolven ajan on poliittisen prosessin tuloksena alettu käytetty hepreaa puhekielenä, kun se oli aiemmin oli juutalaisilla vain kirja- ja seremoniakielenä.

[Vetehinen]

Suomenkieli oli tietenkin tuolloin olemassa ja suomalaiset tunnistivat oman kielensä luonnollisesti. En usko väitettäsi, ettei suomea ollut.

Toki kirjakieli oli olemassa, mutta ei sitä puhunut kukaan, ja harva luki kovinkaan sujuvasti. Ei ole tietoa kuinka suuri osa papeista saarnasi kirjakielellä ja kuinka suuri osa käytti murretta. Kuten jo aiemmin todettiin, nykyisen kaltainen kirjakieli muotoutui vasta suuriruhtinaskunnan ensi vuosikymmeninä, jolloin pyrittiin luomaan kieli, jota ymmärtävät sekä itä- ja länsisuomalaiset. Vasta suomalaistunut ruotsinkielinen sivistyneistö alkoi käyttää tätä kirjakieltä puheessaan 1800-luvun lopulla.

Mielestäni kun on kyse kielioikeuksista niin murteet ja kirjakieli ovat epäoleellisia. Sama mielipide minulla on ruotsin murteista ja kirjakielestä tässä yhtydessä.

Suomen kirjakieli ei 1800-luvun alussa ollut ns. valmis sivistyskieli, jossa olisi ollut riittävä määrä käsitteitä, jotta saattoi keskustella muusta kuin raamatun tapahtumista, maanviljelyksestä, säistä tai kaupanteosta. Sanastoa alettiin kehittää tietoisesti ja luomaan uudissanoja. Tämä vei aikansa

Minun mielestäni tuo on keksitty puolustuspuhe sille, ettei suomenkielisille myönnetty heidän kaipaamiaan kieli- ja ihmisoikeuksia. Toisaalta kyse on munasta ja kanasta: ei annettu oikeuksia, niin ei oikeuksien saamisen mukana tuleva sanastokaan kehittynyt ja perustellaan, että koska ei ole sanastoa, ei voi antaa oikeuksia.

Selitystä suomen vajavaisuudesta ei pidä ottaa tosissaan, koska kuitenkin lakeja käännettiin suomeksi. Vuoden 1734 maalaki käännettiin 1759 suomeksi.

Oikeudenkäyntien ruotsalaiset tuomarit laativat pöytäkirjat ruotsiksi ja suomalainen joutui maksamaan kielenkääntäjälle saadakseen suomenkielisen version, joten termistö on ollut olemassa.

[Peter Tikka]

Oikeudenkäyntien ruotsalaiset tuomarit laativat pöytäkirjat ruotsiksi ja suomalainen joutui maksamaan kielenkääntäjälle saadakseen suomenkielisen version, joten termistö on ollut olemassa.

???

Keitä olivat mainitsemasi "ruotsalaiset tuomarit"? Historianopetuksessani ei mainittu sellaisia. Sen sijaan on mainittu satoja kertoja eri maanosista tulleita pyyntöjä, joissoa toivottiin että kuningas niomittäisi virkoihin rehellisiä kotimaisia miehiä. Tällä kaiketi pyrittiin lobbaamaan oman seuden ehdokkaan puolesta? Tarkoitatko “ruotsalaisella” ruotsinkielistä – sitä kaikki muut viran ehdon pätevyyden omaavat olivat - vai tarkoititko peräti vierasta miestä, ulkopaikkakuntalaista?

Tuomarit esittivät muutoin tuohon aikaan asiansa useimmiten kielellä, joka ei ollut sen enempää ruotsin- kuin suomenkieltäkään, vaan jonkinlaista latinansekaista mongerrusta. Kääntäjien ongelma - sikäli kuin sellaisia lainkaan oli, mitä vahvasti rohkenen epäillä, mistä tietosi muka "kääntäjistä" on - oli sitten keksiä sanoille "suomenkieliset" vastineet - mitkä olisivat esim. "res judicata" tai "forum rei sitae" -termien käännökset(?) suomeksi?

Sano Petsku vaan, Petterikin käy.

[Vetehinen]

Oikeudenkäyntien ruotsalaiset tuomarit laativat pöytäkirjat ruotsiksi ja suomalainen joutui maksamaan kielenkääntäjälle saadakseen suomenkielisen version, joten termistö on ollut olemassa.

???

Keitä olivat mainitsemasi "ruotsalaiset tuomarit"? Historianopetuksessani ei mainittu sellaisia. Sen sijaan on mainittu satoja kertoja eri maanosista tulleita pyyntöjä, joissoa toivottiin että kuningas niomittäisi virkoihin rehellisiä kotimaisia miehiä. Tällä kaiketi pyrittiin lobbaamaan oman seuden ehdokkaan puolesta? Tarkoitatko “ruotsalaisella” ruotsinkielistä – sitä kaikki muut viran ehdon pätevyyden omaavat olivat - vai tarkoititko peräti vierasta miestä, ulkopaikkakuntalaista?

Varmaan sekä että. Ruotsinkielisiä kutsuttiin ruotsalaisiksi 1800-luvulla. Joukossa lienee ollut aitoruotsalaisiakin.

Tuomarit esittivät muutoin tuohon aikaan asiansa useimmiten kielellä, joka ei ollut sen enempää ruotsin- kuin suomenkieltäkään, vaan jonkinlaista latinansekaista mongerrusta. Kääntäjien ongelma - sikäli kuin sellaisia lainkaan oli, mitä vahvasti rohkenen epäillä, mistä tietosi muka "kääntäjistä" on - oli sitten keksiä sanoille "suomenkieliset" vastineet - mitkä olisivat esim. "res judicata" tai "forum rei sitae" -termien käännökset(?) suomeksi?

Sano Petsku vaan, Petterikin käy.

En osaa kuvitella miten oikeus toimisi, kun tuomarilla, todistajilla ja syytetyllä ei ole yhteistä kieltä missään vaiheessa.

Pidän aika todennäköisenä, että oikeuden käyntiin liittyvät asiakirjat piti kääntää suomeksi ainakin suullisesti ellei kirjallisesti. Mahdollisesti aina ei ollut saatavissa kielen kääntäjää. tai se maksoi enemmän kuin mihin suomalaisella oli varaa.

Vuonna 1845 kirjoitti rusthollari Johan Matinpoika Isotalo Lempäälän pitäjästä tsaarille mainiten mm käännöskustannuksista:

on monenlaisia kirjotoksia, jotka melkein kaikki pitää Ruottin kielellä tehtämän. Löytyy myöskin mainitussa pitäjässä [Lempäälä] talonhaltijoitakin 176 ja jokaista päälle taitaa laskee 1 rupla 50 kopeekkaa hopeata ulosteoksi joka vuosi sellaisista kirjotoksista, joita Suomalaiset talonpojaat taitaisitte kyllä tehdä, joka minun laskemiseni jälkeen tekis 264 ruplaa hopeessa Lempäälänkin pitäjän hyväksi, jos tämä mainittu puheen parsi suotas oman äitimme kielellä tehtäväksi.

Isotalo jatkaa:

"Mutta osaapa tuomaritkin tutkia asioita suomalaiselta kansalta ja samassa paikassa muuttaa Ruotiks. Eikö tuomarit myös niin muodon mahra sitä Suomen kielellä oitis sanasta sanaan kirjoittaa"

Ihan asiallinen ja fiksu kysymys Isotalolta vuonna 1845.