Suomea alettiin käyttämään kunnallishallinnossa enemmän pian 1865 uudistuksen jälkeen. Oikeuden pöytäkirjat olivat ruotsiksi aina 1860-luvulle saakka ja pitkään sen jälkeenkin (1863 ja 1883 kieliasetukset). Asianosaista yleensä kuultiin istunnossa ja tämä toki tehtiin kielellä jota asianomainen osasi. Joskus se käännettiin ruotsiksi pöytäkirjaan, joskus lausunto tai osia siitä saatettiin kirjata suomeksikin.Vetehinen kirjoitti:Pidän aika todennäköisenä, että oikeuden käyntiin liittyvät asiakirjat piti kääntää suomeksi ainakin suullisesti ellei kirjallisesti. Mahdollisesti aina ei ollut saatavissa kielen kääntäjää. tai se maksoi enemmän kuin mihin suomalaisella oli varaa.
Se, että asiakirjat ovat ruotsiksi ei todista, että koko proseduuri meni yksinomaan ruotsiksi. Tuomarien oli osattava piirinsä asukkaiden kieltä tai sitten käytettävä tulkkia. Varmasti koitui hankaluutta siitä, ettei tuomarin kielitaito ollut riittävä. Puhuivathan lautamiehetkin seudulla käytettävää kieltä. Miten mm. rikoksesta olisi voitu tuomita ellei yhteistä kieltä ollut. Esivallan intressi oli saada kiinni oikeat syylliset, ei mielivalta.
Käräjiä istuttiin yleensä kahdesti vuodessa jossakin kihlakunnan alueella sijaitsevassa isossa maatalossa ja ne vetivät paljon väkeä. Ihmiset seurasivat istuntoja. Miten he olisivat niitä seuranneet elleivät ymmärtäneet suurinta osaa siitä mitä puhuttiin? Päätökset kuulutettiin vielä saarnastuolista kuten lait ja muutkin kuulutukset. On selvää, että ihmiset olisivat halunneet ymmärtää enemmän, mutta esitetty näkemys on liian mustavalkoinen.
Kirjoitustaito oli paljon lukutaitoa harvinaisempi. Miten luku- ja kirjoitustaidoton olisi pystynyt itse laatimaan mitään asiakirjoja millään kielellä? Oli käytettävä jonkun oppia saaneen apua joka tapauksessa. Ongelman juuret olivat sosiaaliset, eivät kielipoliittiset.