Tapio Onnela kirjoitti:Olisi kiinnostavaa kuulla näkemyksiänne kovin pinnalla olevasta käsitteestä, eli "monikultturisuudesta", lähinnä historiallisesta näkökulmasta.
Sikäli kun ymmärrän, niin termi
multiculturality on aikoinaan otettu käyttöön yksinkertaisena, käypänä kuvauksena sellaiselle yhteiskunnalle, josta on voitu erottaa tiettyjä rinnatusten eläneitä kulttuurisia ryhmiä.
Sopiva esimerkki on tietysti se maa, missä olen itse kuluneet kuukaudet pääosin viettänyt, ja jonka nimimerkki "jsn" ehtikin jo mainita. Vanhassa Puola-Liettuan kansanyhteisössä katoliset puolalaiset, protestanttiset saksalaiset, uniaatti-rutenialaiset, juutalaiset, armenialaiset ja muutamat muutkin muodostivat kaikki omat samassa yhteiskunnassa eläneet kulttuuriset ryhmänsä. Länsimaisista historiantutkijoista esimerkiksi Puolaan erikoistunut Norman Davies on kuvannut vanhaa Puola-Liettuaa, samoin kuin sotienvälistä Puolaa "monikulttuurisiksi" yhteiskunniksi, ja sitähän ne tosiaan olivat. Muitakin historiallisia esimerkkejä tietysti on.
Kuvatunlaisessa "monikulttuurisessa" yhteiskunnassa tapahtuvaa ryhmien välistä vuorovaikutusta on vastaavasti kuvailtu termillä
interculturality. Termien liittäminen maahanmuuttoon ja siirtolaisuuteen on käsittääkseni uudempi keksintö. Näissä tapauksissa "monikulttuurilla" kuvattaneen lähinnä mainittujen ilmiöiden kautta syntynyttä olotilaa, jonka valtio sitten ottaa tavalla tai toisella huomioon sosiaalipolitiikassaan ja hallinnoinnissaan.
Vaikka syntynyt olotila saattaakin olla "monikulttuurinen", niin politiikan ei sinänsä tarvitse olla "monikulttuurista" tai sellaista olotilaa ylläpitävää. Esimerkiksi
tässä tutkimuksessa asetetaan vastakkain "monikulttuurisuuden" ja "kulttuuri-integraation" kehitysteoriat. Edellisessä tapauksessa siirtolaisväestön perinteitä kohdellaan kestävinä ja syväänjuurtuneina arvoina, jotka väistämättä säilyttävät asemansa vuosikymmenien, kenties jopa vuosisatojen ajan; jälkimmäisessä tapauksessa siirtolaiset asteittain omaksuvat uuden kotimaansa arvot ja elämäntyylin, säilyttäen korkeintaan hiukan jotain omaperäistä patinaa - todennäköisesti ainakin erikoiset sukunimet, mahdollisesti vanhan uskonnon vaikka sitten nimellisestikin, kenties jopa sen perinteisen kotikielen, mutta muuten assimiloituen enemmän tai vähemmän täydellisesti.
Käsittääkseni esimerkiksi Pohjois-Amerikassa on Kanadaa kuvaittu usein monikulttuuriseksi erilaisten kansanryhmien ja kulttuurien valtioksi, siinä missä Yhdysvallat puolestaan on sulatusuunina integraation ja assimilaation esimerkki. Euroopassa on käsittääkseni vastaavasti Alankomaissa ja rotukysymykselle paljon huomiota suoneessa Isossa-Britanniassa seurattu paljolti monikulttuurista mallia, siinä missä Ranskassa on linjana ollut integraatio ja yhteiseen ranskalaisuuteen sitoutuminen yhtenäisen tasavaltaisen kansakunnan ideaalin hengessä.
Tapio Onnela kirjoitti: Ainakin minulle on jäänyt epäselväksi mitä nämä "maahanmuuttokriitikoiksi" itsensä lukevat oikein tarkoittavat ilmiöllä, jota he niin kiivaasti vastustavat? Käsittääkseni heidän mielestään monikultturisuus on ideologia, joka aiheuttaa epätoivottua maahanmuuttoa ja johtaa ”länsimaiden tuhoon” tai ”islamisoitumiseen”.
Miten niin epäselväksi? Muistini mukaan olet kirjoittanut aiheesta peräti vallan mainion kolumnin : -) Käytä reilusti vaan edelleenkin sitä oikeaa sanaa näistä tavanomaisista epäillyistä, ei se ole ollenkaan liioiteltu.
Tapio Onnela kirjoitti: Esim "maahanmuuttokriittisten" mestarinaan pitämän kielitieteilijän Jussi Halla-ahon mukaan kyseessä on kollektiivinen mielisairaus:
Ongelma ei ole siinä, että kukaan pitäisi kaikkea maahanmuuttoa huonona asiana, vaan se, että aikamme kollektiivinen mielisairaus nimeltä monikultturismi pitää kaikkea maahanmuuttoa hyvänä asiana. (HS,20.3. 2010)
Itse asiassa todellinen vitsi on siinä, että sekä Eiran filologi että hänen kuppikuntansa ovat varsinaisia monikulttuuriuskovaisia
par excellence. Mainittu bunkkeriprofeetta, hänen lähimmät adjutanttinsa ja hänen ympärillään pörräävä ihailijakunta kiistävät miltei lähtökohtaisesti kulttuuri-integraation mahdollisuuden. Heidän näkemyksensä mukaan ainoa mahdollinen lopputulos siirtolaisuudesta on
monikulttuurinen yhteiskunta, joka heille näyttäytyy välittömästi verta tihkuvana apokalyptisenä kauhistuksena.
Siltä varalta, jos joku ei kyseisen kirjoittajan hengentuotteisiin ole tutustunut, niin ohessa siis tiivistelmä: ennen kuluvan vuosisadan loppua Euroopan maissa on muslimienemmistö, ja koska muslimit ovat lähtökohtaisesti täysin kykenemättömiä omaksumaan länsimaista kulttuuria ja integroitumaan uuteen ympäristöönsä, niin tuloksena on kaamea
monikulttuurinen yhteiskunta, mikä tarkoittaa kovia aikoja kantaväestölle. Tavallinen länsimainen joutuu paarustamaan minareettien varjossa pää painuksissa onnettomana dhimminä, kais tiät, jos et usko niin mene vaikka itse lukemaan
Gates of Vienna-blogista, jossa mainittu muinaiskirkkoslavistikin ajoittain päivystää, ja äänestä sen jälkeen perussuomalaisia. Ai niin, ja osta professori Vihavaisen kirja! Mieluiten "Burning Books"-kirjakaupasta!
Samaan liturgiaan kuuluu tietysti uskomus siitä, että valtiovallassa vaikuttaa salaliitto, joka pyrkii väkisin luomaan Suomeen kuvatunlaisen
monikulttuurisen yhteiskunnan. Taustalla on
monikulttuurisuusideologia. Päävaikuttajina tässä Suomea tuhoon ohjaavassa sisärenkaassa on jonkin sortin "vihervasemmisto" - näin siitäkin huolimatta, että maahanmuuttopolitiikkaa ovat ohjastaneet lähinnä porvarilliset tahot - sekä Demokraattisten Lakimiesten (DEMLA) yhdistys, Helsingin Sanomat ja presidentti Halonen. Et cetera.
Kuten kuvasta näkyy, ns. maahanmuuttokriittisyydessä on kyseessä jokseenkin postmoderni aatepotpuri, joka tulee tarjoamaan 2100-luvulla vielä paljon päänvaivaa sen ajan psykohistorian tutkijoille. Siinäpä saavat ihmetellä, että mikä helvetti oletettavasti fiksuja, akateemisen loppututkinnon suorittaneita suomalaisia silloin sata vuotta sitten oikein vaivasi? Taistolaisetkaan eivät olleet näin sekoboltseja.
Tämän ajan tarkkailijat ovat sikäli helpommassa asemassa, että he voivat tyytyä seuraamaan mainitun alakulttuurin vemmellystä hauskana viihteenä, ja aina välillä huvitella sohimalla genren edustajia pitkällä kepillä. Tosin ei se välttämättä aina aivan niin hauskaa ole; kuten voi poliittisen tilanteen kehittymisestä havaita, niin olemme kumma kyllä siirtyneet tässä maassa
wag the dog-vaiheeseen, jossa muutamat varteenotettavatkin poliitikot ovat hyväksyneet sekopäisen internet-alakulttuurin hysterianpurkaukset tasaveroisina mielipiteinä.
Vaikka toisaalta, onhan niitä blokattukin jonkin verran.
Cheers,
J. J.