Näytösoikeudenkäynnit, sotasyyllisyys

[Veikko Palvo]

Syyte ei ollut ihan aiheeton, sillä ratkaisevat päätökset 1940-1 tehtiin salassa ja Suomen perustuslain vastaisesti.

Oikeudenkäynnin ymmärtäjien keskeinen väite, että Neuvostoliitto olisi joka tapauksessa ryhtynyt vaatimaan sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä viimeistään elokuussa 1945 tehdyn Lontoon sopimuksen jälkeen, on jäänyt tutkimuksen keinoin vahvistamatta. ( Tarkka 1977 s.262 )

Sotasyyllisyyttä koskevat aloitteet olivat lähtöisin Suomesta, Moskovasta tulleilta SKP:ltä ja Zhdanovilta ja Tuomo Polvinen: "Kekkosen varauksettoman halukkuuden ryhtyä omissa nimissään ajamaan läpi´Zhdanovin näkökohtia.´" ( 1999 s. 175 )

Taannehtivaa lakia koskenut ehdotus oli Urho Kekkosen ja pääministeri Paasikivelle oikeusministeri UKK esitteli sen Zhdanovin vaatimuksena.
Zhdanovin oli pakko (Rentola 1994 s.198) noudattaa Stalinin määräämää maltillista linjaa Suomessa.
Mutta Zhdanovin erehdys oli, ( Venäjä: Vladislav Zubok, Constantine Pleshakov 1996 s.118 ) ettei hän tunnustanut Suomen erityisasemaa, jonka Stalin oli vahvistanut erillisellä rauhansopimuksella.

Uudelle linjalleen asettunut Urho Kekkonen nousi sodan jälkeen oikeusministeriksi ja Paasikiven tultua Mannerheimin sijalle presidentiksi maaliskuussa 1946, Paasikivi ehdotti uudeksi pääministeriksi Urho Kekkosta.

SKP-SKDL kaavaili pääministeriksi Eero A. Wuorta, Tuomo Polvinen kirjoittaa: "Kekkosen kovuuteen verrattuna (SKP:n) vaikutusmahdollisuudet nähtiin kiistatta suurempina."
Kekkosen kuningastie sortui vähäksi aikaa, mutta Urho ei luovuttanut.

Lasse Lehtinen ja Hannu Rautkallio, Kansakunnan sijaiskärsijät, wsoy 2005, s. 292. kirjoittavat: "Olisiko oikeudenkäynniltä säästytty, jos pääministeri Paasikivi olisi saanut tukea edes niiltä poliitikoilta ja puolueilta, joiden on täytynyt periaatteessa olla samaa mieltä taannehtivan lainsäädännön sopimattomuudesta järjestelmäämme?"

Veikko Palvo

[Emma-Liisa]

Syyte ei ollut ihan aiheeton, sillä ratkaisevat päätökset 1940-1 tehtiin salassa ja Suomen perustuslain vastaisesti.

Oikeudenkäynnin ymmärtäjien keskeinen väite, että Neuvostoliitto olisi joka tapauksessa ryhtynyt vaatimaan sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä viimeistään elokuussa 1945 tehdyn Lontoon sopimuksen jälkeen, on jäänyt tutkimuksen keinoin vahvistamatta. ( Tarkka 1977 s.262 )

Totta kai. Aivan kuin kaikki muukin, josta väitetään että se olisi voinut tapahtua. Väitteet vain ovat paremmmin tai huonommin perusteltuja.

Ei ole mitään syytä uskoa, että Suomi olisi voinut välttää asian, joka oli liittoutuneille periaatekysymys. Jo oikeudenkäynnin järjestäminen Suomessa ja suomalaisten toimesta oli myönnytys.

Sotasyyllisyyttä koskevat aloitteet olivat lähtöisin Suomesta, Moskovasta tulleilta SKP:ltä ja Zhdanovilta ja Tuomo Polvinen: "Kekkosen varauksettoman halukkuuden ryhtyä omissa nimissään ajamaan läpi´Zhdanovin näkökohtia.´" ( 1999 s. 175 )

Ratkaiseva oli kuitenkin Moskovan kanta.

Mutta Zhdanovin erehdys oli, ( Venäjä: Vladislav Zubok, Constantine Pleshakov 1996 s.118 ) ettei hän tunnustanut Suomen erityisasemaa, jonka Stalin oli vahvistanut erillisellä rauhansopimuksella.

Ei ole mitään syytä uskoa, että Zdanov olisi Suomessa ajanut linjaa, jolla ei ollut Stalinin hyväksyntää. Ja rauhahan tehtiin vasta 1947, sotasyyllisyyoikeudenkäynnin jälkeen.

Lasse Lehtinen ja Hannu Rautkallio, Kansakunnan sijaiskärsijät, wsoy 2005, s. 292. kirjoittavat: "Olisiko oikeudenkäynniltä säästytty, jos pääministeri Paasikivi olisi saanut tukea edes niiltä poliitikoilta ja puolueilta, joiden on täytynyt periaatteessa olla samaa mieltä taannehtivan lainsäädännön sopimattomuudesta järjestelmäämme?"

Turhaa jossittelua Kysymyksen pitäisi kuulua: minkä nuo poliitikot uskoivat ko.tilanteessa (viiden sotavuoden jälkeen) olevan vaihtoehto?

[Veikko Palvo]

Ei ole mitään syytä uskoa, että Suomi olisi voinut välttää asian, joka oli liittoutuneille periaatekysymys. Jo oikeudenkäynnin järjestäminen Suomessa ja suomalaisten toimesta oli myönnytys.

Suomelle sodan julistanut Englanti oli sotasyyllisyyskysymyksessä sivustakatsojana.
Ja tehtiinkö Pariisissa rauhansopimus Englannin ja sen kansainyhteisön kanssa,
NL:n kanssa syyskuussa 1944 solmittu (väli)rauhansopimushan ei liene muuttunut miltään osin.
Informoiko NL muuten Englantia syksyn 1944 sopimuksesta?

Noista julistuksista puheen ollen hallitus muistaakseni kirjauksella iltakoulussa joskus 1945 "julisti" Saksalle sodan ja samanlaisella kirjauksella joskus 1950-luvulla kirjasi sodan päättyneen.

Ristiriitaisesti kirjoitetaan NL:n kylläkin viivytelleen Pariisin rauhansopimuksen ratifiointia, vaikka pres.Paasikivi oli jo heinäkuussa peruuttanut eduskunnalle ilmoittamansa Marshall-avun vastaanottamisen.

Marsalkka Mannerheim oli sota-aikana neuvostopropagandan ykköskohde, mutta
presidenttiyden hän jätti Paasikivelle sotasyyllisoikeudenkäynnin jälkeen.
Kotikommunisteillä sanotaan olleen vaikeuksia ymmärtää, miksi presidentti Mannerheim ei ollut sotasyyllisoikeudenkäynnissä syytettynä.
Miksi SKP ei käsittänyt asiaa?

Veikko Palvo

[Emma-Liisa]

Ei ole mitään syytä uskoa, että Suomi olisi voinut välttää asian, joka oli liittoutuneille periaatekysymys. Jo oikeudenkäynnin järjestäminen Suomessa ja suomalaisten toimesta oli myönnytys.

Suomelle sodan julistanut Englanti oli sotasyyllisyyskysymyksessä sivustakatsojana.
Ja tehtiinkö Pariisissa rauhansopimus Englannin ja sen kansainyhteisön kanssa,
NL:n kanssa syyskuussa 1944 solmittu (väli)rauhansopimushan ei liene muuttunut miltään osin.
Informoiko NL muuten Englantia syksyn 1944 sopimuksesta?

Välirauhansopimus solmittiin "Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistyneen Kuningaskunnan sekä toiselta puolen Suomen välillä".

Pariisin rauhansopimus solmittiin "Suomen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton, Yhdistyneen Kuningaskunnan, Austraalian, Etelä-Afrikan Unionin, Intian, Kanadan, Tsekkoslovakian, Ukrainan Sosialistisen Neuvostotasavallan, Uuden Seelannin sekä Valko-Venäjän Sosialistisen Neuvostotasavallan" välillä.

Rauhansopimuksen jälkeen muuttui tärkein asia: valvontakomissio, jolla oli ollut käytännössä Suomessa ylin valta, lähti maasta. Muutos näkyi lähes heti sisäpolitiikassa, vaikka siihen vaikutti myös kansainvälisen politiikan muutos.

Marsalkka Mannerheim oli sota-aikana neuvostopropagandan ykköskohde, mutta presidenttiyden hän jätti Paasikivelle sotasyyllisoikeudenkäynnin jälkeen. Kotikommunisteillä sanotaan olleen vaikeuksia ymmärtää, miksi presidentti Mannerheim ei ollut sotasyyllisoikeudenkäynnissä syytettynä.
Miksi SKP ei käsittänyt asiaa?

Toki SKP käsitti, että asiat pitit hoitaa kuten Moskova määräsi, vaikka se harmittikin. Mutta eihän se estänyt tekemästä propagandaa.

Loppujen lopuksi sotasyllisyysoikeudenkäynti oli propagandavoitto ihan muille ja iski kiilaa demareiden ja kommunistien väliin. Joten siinäkin mielessä laillisisuusnäkökohtaan takertuminen on yksioikoista.

[Veikko Palvo]

Rauhansopimuksen jälkeen muuttui tärkein asia: valvontakomissio, jolla oli ollut käytännössä Suomessa ylin valta, lähti maasta. Muutos näkyi lähes heti sisäpolitiikassa, vaikka siihen vaikutti myös kansainvälisen politiikan muutos.

Toki SKP käsitti, että asiat pitit hoitaa kuten Moskova määräsi, vaikka se harmittikin. Mutta eihän se estänyt tekemästä propagandaa.

Urho Kekkoselle pettymys siitä, ettei hänestä tullutkaan pääministeriä kaiken "luottamuksen ansaitsemisen" jälkeen oli niin suuri, ettei hän lähtenyt Mauno Pekkalan hallitukseen ministeriksikään. Mutta NL:n luottamusta UKK sotasyylliskysymyksen keskeisenä tekijänä ilmeisestikin ansaitsi, ´teoilla´- jota käsitettä UKK usein puheissaan käytti?

SKP:n toimintaa hillitsivät Zhdanovin jälkeenkin Kremlin ohjeet, sotakorvaussuoritukset eivät saaneet häiriytyä. Joukkovoimaa saattoi osoittaa mm. Arabian mellakassa ja Kemin kapinassa kesällä 1949, nehän eivät kohdistuneet sotakorvausteollisuuteen. Hinta- ja palkkasulun ollessa voimassa Kemin tapahtumia käsiteltiin oikeudessa kapinana, vaikka usein kirjoitetaankin Kemin lakosta.

Veikko Palvo

[Veikko Palvo]

Tarkoitin, että näitäkin asioita voisi joskus tarkastella ilman kiihkomielistä puolen valintaa ennakolta. Sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli voittajavaltioiden vaatimus kuten Nürnbergkin.

Lasse Lehtinen ja Hannu Rautkallio Kansakunnan sijaiskärsijät, wsoy 2005 -tutkimuksessaan esittävät vuoden 2005 uusilla lähdetiedoilla perustellen, ettei sotasyyllisoikeudenkäynti ollut Stalinin, eikä länsiliittoutuneitten vaatimus.

Pääministeri Paasikivi sanoi jo tuolloin sotasyylliskysymyksen olevan poliittisen, eikä oikeudellisen. ( Ellei taannehtiva laki olisi rajannut syyllisyyttä vain Jatkosotaan, syytettyinä olisivat olleet Paasikivi ja Kekkonenkin ja olihan kompromettoivaa aineistoa heitä vastaan Jatkosodankin ajalta )

Lehtinen ja Rautkallio näyttäisivät tosiasiallisesti esittävän sotasyyllisyyden olleen osana Suomen sodanjälkeistä sisäpolitiikkaa, johon Zhdanov saatiin mukaan?

Veikko Palvo

[Emma-Liisa]

Tarkoitin, että näitäkin asioita voisi joskus tarkastella ilman kiihkomielistä puolen valintaa ennakolta. Sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli voittajavaltioiden vaatimus kuten Nürnbergkin.

Lasse Lehtinen ja Hannu Rautkallio Kansakunnan sijaiskärsijät, wsoy 2005 -tutkimuksessaan esittävät vuoden 2005 uusilla lähdetiedoilla perustellen, ettei sotasyyllisoikeudenkäynti ollut Stalinin, eikä länsiliittoutuneitten vaatimus.

Pääministeri Paasikivi sanoi jo tuolloin sotasyylliskysymyksen olevan poliittisen, eikä oikeudellisen. ( Ellei taannehtiva laki olisi rajannut syyllisyyttä vain Jatkosotaan, syytettyinä olisivat olleet Paasikivi ja Kekkonenkin ja olihan kompromettoivaa aineistoa heitä vastaan Jatkosodankin ajalta )

Lehtinen ja Rautkallio näyttäisivät tosiasiallisesti esittävän sotasyyllisyyden olleen osana Suomen sodanjälkeistä sisäpolitiikkaa, johon Zhdanov saatiin mukaan?

On vaikea, ellei mahdotonta, uskoa, että Zdanov olisi tehnyt mitään sellaista isompaa, jolla ei ollut Stalinin kannatusta. NL:ssa sellaisesta oli tunnetusti ankarat seuraukset.

Tämä ei poissulje sitä, ettei suomalaisilla toimijoilla ollut omia tarkoitusperiä, mutta ne olivat toissijaisia.

Olennainen on nähdäkseni välirauhansopimuksen teksti: "Suomi sitoutuu yhteistoimintaan Liittoutuneiden Valtojen kanssa sotarikoksista syytettävien henkilöiden pidättämiseksi ja tuomitsemiseksi."

Vaikka Suomessa on tapana erottaa "sotarikolliset" ja "sotasylliset", niin esim. englannnisssa edellisistä käytettään termiä "major war criminals". Heitähän syytettiin "rikoksesta rauhaa vastaan".

Ei ole olisi Suiomen kohdalla tehnyt poikkeuksen näin tärkeässä periaatteellisessa asiassa.

[jsn]

Lehtinen ja Rautkallio näyttäisivät tosiasiallisesti esittävän sotasyyllisyyden olleen osana Suomen sodanjälkeistä sisäpolitiikkaa, johon Zhdanov saatiin mukaan?

Lehtisen ja Rautkallion tulkintoihin tulee suhtautua varovasti. Sotasyyllisyyttä ei olisi ollut ilman sotaa, eikä sotaa ilman osapuolia. Ei kerta kaikkiaan tunnu uskottavalta, että ainoastaan hävinnyt osapuoli olisi aloitteellinen,jos kerran "sotarikoksista" oli jo sitouduttu rankaisemaan välirauhansopimuksessa. Suomen sisäpolitiikka oli kansainväliselle tilanteelle alisteista. Stalin, jos sitten saattoikin tukea tiettyä suomalaislähtöistä tulkintaa, teki sen taatusti omista motiiveistaan. Zhdanov ei asettunut Suomen sisäpolitiikan vietäväksi, vaan kai se oli sittenkin päinvastoin. Asiat vääristyvät, jos Suomen merkitystä itsenäisenä toimijana ylikorostetaan.

[Veikko Palvo]

Lehtisen ja Rautkallion tulkintoihin tulee suhtautua varovasti. Sotasyyllisyyttä ei olisi ollut ilman sotaa, eikä sotaa ilman osapuolia. Ei kerta kaikkiaan tunnu uskottavalta, että ainoastaan hävinnyt osapuoli olisi aloitteellinen,jos kerran "sotarikoksista" oli jo sitouduttu rankaisemaan välirauhansopimuksessa. Suomen sisäpolitiikka oli kansainväliselle tilanteelle alisteista. Stalin, jos sitten saattoikin tukea tiettyä suomalaislähtöistä tulkintaa, teki sen taatusti omista motiiveistaan. Zhdanov ei asettunut Suomen sisäpolitiikan vietäväksi, vaan kai se oli sittenkin päinvastoin. Asiat vääristyvät, jos Suomen merkitystä itsenäisenä toimijana ylikorostetaan.

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin keskeinen ja aktiivinen toimija Urho Kekkonen vaati ja pyysi suomalaisia hyväksymään Suomen sotasyyllisyyden vielä 1970-luvullakin sanoen mm. Finlandia-talolla 28.11.1977:

"Meidän on yksin yksin oman sieluntilamme vuoksi otettava rehellisen tarkastelun kohteeksi myös tämä asia... ( sotasyyllisyys ) ... ettei se vaivaa liikkumistamme kuin kiven siru sukassa."

Uusi Suomi 28.11.1977 Tärkeä kypsyystesti. Pres. UKK sanoo Stalinin olleen varautuneen uuteen sotaan, jos Suomi olisi toiminut vain omien laillisuusnäkökohtiensa mukaan sotasyyllisyysasiassa.
Presidentti Kekkonen lienee tarkoittanut YYA-ystävyyspolitiikkaa tuolla "tärkeällä kypsyystestillä?"

Veikko Palvo

[Veikko Palvo]

Tämä ei poissulje sitä, ettei suomalaisilla toimijoilla ollut omia tarkoitusperiä, mutta ne olivat toissijaisia.

Sotasyyllisyys oli osana YYA-liturgiaa ja uutta historiantulkintaa.

Esim. presidentti Urho Kekkosen puhe välirauhansopimuksen ja SN-Seuran perustamisen 30-vuotisjuhlassa 15.10.1974: https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10 ... sequence=1
UKK sanoo Suomen liittyneen Neuvostoliiton vastaiseen rintamaan tosiasiallisesti 1940 sanoen sotilasjohdon ja Rytin hallituksen päätöksen olleen 1920- ja 1930-luvun ulkopoliittisten pyrkimysten seurausta.
UKK sanoo ennakkoluulottomasti tosiasioihin nojautuen pyrkineensä selvittämään, mitkä vaihtoehdot ulkopoliittisilla päätöksentekijöillämme oli ( 1940 ) olemassa.
-------
Tuo UKK:n selvitys vaihtoehtotutkimuksestaan on ehkä hieman kaksimielinen, mutta onko se ollut sitä tuon puheen osana?
Molotov - Ribbentrop -sop. UKK jättää tietysti mainitsematta ja Talvisotakin lienee aiheutunut suomalaisten sotapoliitikkojen kyvyttömyydestä ymmärtää Neuvostoliiton turvallisuuden olevan uhattuna Hitlerin Saksan taholta.

Pres. UKK toistaa tuossakin puheessaan YYA-sopimuksen olevan Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden "järkkymätön peruskirja."
Ja eikö suomalaisten sotasyyllisyys ollut YYA-kannalta katsottuna yhtä "järkkymätöntä?"

Veikko Palvo

[jsn]

Pres. UKK toistaa tuossakin puheessaan YYA-sopimuksen olevan Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden "järkkymätön peruskirja."
Ja eikö suomalaisten sotasyyllisyys ollut YYA-kannalta katsottuna yhtä "järkkymätöntä?"

Näin asia pitkään nähtiin. Sitten tuli rehabilitoinnin aika, kun YYA purettiin. Kohta pystytään kenties antamaan kolmas tulkinta, jossa ei enää tavoitella syyllistä. Sotasyyllisyysoikeudenkäynti on tietenkin aivan eri asia kuin syyllisyys muulla tavoin ymmärrettynä. Asiaa voi vielä tarkastella muistakin kuin vain raastupa-näkökulmasta. Kuten Paasikivi tuolloin totesi, Kreml ei ollut mikään käräjäoikeus.

Ennemminkin kannattaa kysyä, mikä oli sotasyyllisyyden funktio ja tarkoitus?

[Veikko Palvo]

Zhdanov ei asettunut Suomen sisäpolitiikan vietäväksi, vaan kai se oli sittenkin päinvastoin. Asiat vääristyvät, jos Suomen merkitystä itsenäisenä toimijana ylikorostetaan.

Millainen mies polit.kenr.ev. Zhdanov oli ja millaisessa tilanteessa hän oli Suomeen tultuaan? (Väli)rauhansopimuksesta Zhdanov oli itse ollut neuvottelemassa ja sen allekirjoittaja. Suomeen tultuaan Zhdanov antoi lista 1.:n pääministeri Castrénille sotarikollisina pidätettävistä ja keväällä -45 käski sisäministeri Y.Leinon vangita 19 NL:oon kuljetettaviksi.

Valvontakomission apulaisjohtaja polit.kenr.ltn G.M.Savonenkov oli jatkuvasti H:gissä ja NL:n suurlähettiläänä 1948 - 1951.
Poliitista neuvonantajaa A.N.Abramovia sanotaan joissakin yhteyksissä NL:n lähettilääksi 1946 - 1948 ja valv.komission poliittisena neuvonantajana oli myöskin Pavel M. Orlov, joka oli ollut lähettiläänä 4-6.1941 ja joissakin yht. nimitetään NL:n lähettilääksi 1945 - 1946.
( Abramovin kirj. olleen sota-aikana Leningradissa, mutta ainakin poliittinen neuvonantaja Pavel Orlov lienee edustanut ulkoasiainkomissariaattia? )

Tulkki Jukka Petrov oli ollut Leningradin poliittisen hallinnon osana toimineen Sotilaan ääni-lehden toimittajana Belomorskissa, Petrov jatkoi SN-Seuran lehden Maailma ja Me päätoimittajana.
(Puna)Sotilaan ääni-lehden päätoimittaja eversti/kenr.maj. Tuure Lehén toimi Suomeen tulleen SKP:n riveissä valvontakomission aikana ja myöhemmin johti kustannusyhtiö Kansankulttuuria, osallistui mm. Kemin tapahtumiin 1949.

Vankilasta vapautuneet kostonhaluiset kotikommunistit ja poliittiset käännynnäiset ovat olleet Zhdanovin kimpussa ehdotuksineen, mutta Stalinin käsky lienee sittenkin ollut saada suomalaiset käynnistämään sotakorvaustoimitukset ja näinhän tapahtui, eikä niitä saattanut vaarantaa.
Sotilaallisesti NL ei Suomessa toiminut, vaikka Porkkala olikin H:gin uhkana.

Sotakorvaustoimitusten käynnistämisen voisi kenties katsoa olleen jonkinlaista sodan jatkoa uudella rintamalla?

Zhdanov ei joka tapauksessa Lista 1.:stä ja Leinon vankilistaa lukuunottamatta luovuttanut suomalaisille muita "sotasyyllislistoja."
http://en.wikipedia.org/wiki/Andrei_Zhdanov oli ollut Kirovin jälkeen Leningradin polit.johtajana ja "demokratisoinut" kesällä 1940 Viron ja tämä on ollut aikanaan Suomessakin tiedossa.

Vuoden kestäneen sotasyyllisoikeudenkäynnin jälkeen Zhdanov lähti lopullisesti Suomesta, hoiteli NL:n kulttuuripolitiikkaa ( zhdanovshkina ) ja Kominformin perustamisen ennen kuolemistaan vodkaan 1948.
Esim. S.S.Montefioren mukaan neuvostojohtajat eivät tietenkään joka asiassa voineet kysyä Stalinilta ohjeita, vaikka Stalinin mielipidettä täytyi tietystikin ennalta arvioida.
Sotasyyllisyyskysymys Suomessa lienee Stalinin kannalta katsottuna ollut mitätön pikkuasia?

Veikko Palvo

[jsn]

Koko käsitteiden "sotarikollisuus" ja "sotasyyllisyys" tarkka erottelu ei johda mihinkään, koska useimmissa maissa sotarikollisina tuomittiin myös niitä, joiden syytteinä oli "hyökkäyssodan valmistelu". Syyllisyys-käsitteet olivat aluksi vailla tarkkaa määrittelyä.

Muidenkin myötäsotijoiden välirauhansopimuksissa mainitaan melko samoilla sanoilla Suomen sitoutuminen yhteistyöhön vangitsemaan ja tuomitsemaan sotarikolliset. Mm. Bulgaria, Romania, Unkari ym. Näissä maissahan tuomittiin sittemmin myös poliittista johtoa kuolemaan. Aluksi kaikille annettiin melko samansisältöinen aseleposopimus, jota sitten lähdettiin tulkitsemaan ja panemaan käytäntöön. Suomalaiset osasivat odottaa, että ensimmäisillä rikollisten nimilistoilla voisi olla myös poliittista johtoa, mutta sitten ei ollutkaan. Oliko tämä lista jollain tapaa lopullinen? Eli ymmärrettiinkö asialla aluksi olevan jotenkin olennaista eroa, jos kuitenkin puhuttiin hyökkäyssodasta ja sen rikollisuudesta. Eri maissa suoritettujen oikeudenkäyntien perusta oli hyvin hajanainen. YK:n peruskirjaa vastaanhan ei oikein voinut syyttää, jos sellaista ei ollut olemassa rikosten tapahtuessa.

[Veikko Palvo]

Koko käsitteiden "sotarikollisuus" ja "sotasyyllisyys" tarkka erottelu ei johda mihinkään, koska useimmissa maissa sotarikollisina tuomittiin myös niitä, joiden syytteinä oli "hyökkäyssodan valmistelu". Syyllisyys-käsitteet olivat aluksi vailla tarkkaa määrittelyä.

Eihän Zhdanov syyllisyys-käsitteen määrittelyä tarvinnut, syyllisyyden Zhdanov määritteli jo luovuttamalla Lista 1.:n pidätettävistä, jotka siirrettiin Miehikkälän keskitysleiriin. Jotkut pidätetyt kylläkin epäilivät kyseessä olevan siirtoleirin ja eräs heistä muisteli myöhemmin: "siltä varalta suunnitelmat olivat valmiina."
Leinon vangit Zhdanov yksinkertaisesti käski pidättää Neuvostoliittoon kuljetettaviksi.

Jos SKP:n välikysymys olisi hylätty eduskunnassa, olisiko Zhdanov uskaltautunut toimimaan vastoin Stalinin tahtoa, olisiko Zhdanov heittänyt arvovaltansa jo tuossa vaiheessa näytösoikeudenkäynnin tueksi?
Liittoutuneiden välirikko ja Kylmän sodan alkukin oli tuolloin vielä parin vuoden päässä. Ja Suomi oli vuodessa ehtinyt jo osoittaa pyrkivänsä parhaansa mukaan täyttämään (väli)rauhansopimuksen ehdot.
V.Gerasimovin, kenr. Volkovin sotakorvaushallinto oli pari viikkoa Zhdanovin saapumisen jälkeen 10.1944 majoittunut H:gin Rautatientorin reunalle ja sen ratkaisut kulkivat Ilmari Harki, Sotakorvausten aika, 1971 Gummerus mukaan Moskovan kautta.

Show-oikeudenkäyntejä on nykypäivänäkin.
Reuters 8.8.2009: Ranskan suurlähetystön ei-diplomaatti Clotilde Reiss oli Iranissa oikeudessa syytettynä vakoilusta ja toimimisesta Iranin turvallisuutta vastaan.
C.Reiss tunnusti "virheensä" ja pyysi armoa, myös kaksi Ranskan ja Englannin suurlähetystön iranilaista työntekijää vapautettiin.
Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt sanoi Reutersin mukaan: "Tämä on tietenkin näytösoikeudenkäynti EU:ta vastaan."
Oikeudenkäynnin järjestäjät saivat mitä halusivatkin, kansainvälistä mediajulkisuutta.

Säätytalon näytösoikeudenkäynnin osalta jää tietysti jossittelun varaan se, olisiko Zhdanov vastoin Stalin käskyjä asettunut heti alussa SKP:n välikysymyksen taakse jos suomalaiset olisivat aktiivisesti olleet sitä vastaan.
Suomeen tulleella SKP:llä lienee tietystikin ollut omat kunnianhimoiset tavoitteensa sodanjälkeisessä sisäpolitiikassa?

Veikko Palvo

[Veikko Palvo]

Syyte ei ollut ihan aiheeton, sillä ratkaisevat päätökset 1940-1 tehtiin salassa ja Suomen perustuslain vastaisesti.

Oikeudenkäynnin ymmärtäjien keskeinen väite, että Neuvostoliitto olisi joka tapauksessa ryhtynyt vaatimaan sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä viimeistään elokuussa 1945 tehdyn Lontoon sopimuksen jälkeen, on jäänyt tutkimuksen keinoin vahvistamatta. ( Tarkka 1977 s.262 )

Totta kai. Aivan kuin kaikki muukin, josta väitetään että se olisi voinut tapahtua. Väitteet vain ovat paremmmin tai huonommin perusteltuja.

Nykyisin liittoutuneitten yksityiskohtaiset konfrenssipöytäkirjat sota-ajalta ovat saatavilla, mutta mitä Suomessa on ollut tiedossa 1945?
Tiedossa on ollut ainakin:
SKP:n Hertta Kuusinen jätti eduskunnassa välikysymyksen sotasyyllisyydestä kesäkuussa 1945.

Oikeusministeri Kekkonen lähti heinäkuun lopulla Kultarantaan painostamaan pääministeri Paasikiveä ( vt.presidenttinä tuolloin ) yhdessä ministereiden Yrjö Leinon, Mauno Pekkalan ja Eero A. Wuoren kanssa. ( UKK:n arkistossa on useita luonnoksia sotaan syyllisten rankaisemisesta 21 - 26.7.1945 / Suomi 1988 s. 164 )

Liittoutuneet tekivät Lontoon sopimuksen Nyrnbergin sotasyllisoikeudenkäynnistä elokuussa 1945.

Zhdanov ilmoitti 13. artiklan tulkinnasta valvontakomission Frank D. Howie´lle
syyskuussa 1945 ja Howie pyysi Lontoosta ohjeita ja ulkoministeriö vastasi:
"voimme irrottautua koko kysymyksestä, meillä ei ole mitään intressiä siihen."
( Säätytalon oikeudenkäynnin avausistunto oli marraskuussa 1945. )
Brittien kannanotot valvontakomissiossa tai pikemminkin kannanottojen puuttuminen lienee sekin ollut Suomessa aikanaan tiedossa?
-------
Urho Kekkonen kirjoittaa tässä https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10 ... sequence=1
vuoden 1945 tilinpäätöksenä: "Jo puoli vuotta sodan jälkeen saatoimme järjestää sodassa voitetun maan vapaat vaalit."
"Jokaisella kansalla on milloin tahansa riittävästi politniekkoja viemään asioita eteenpäin rauhallisina aikoina, mutta raskaina kohtalonvuosina maata voi kuljettaa vain valtiomies."
Ministeri Urho Kekkonen tarkoittanee itseään?

Veikko Palvo