Suomalainen identiteetti

[Veikko Palvo]

En tietä mitä tarkoitat "uuskveeniläisyydellä", joten en osaa vastata miten paljon sitä on. Saatat tarkoittaa suomen kielen aseman parantumista ja sitä kautta sen puhujien oman arvon tunnon nousua tms.

"Uuskveeniläisyydellä" tarkoitin vain sitä, ettei kveeninkieli ole ollut ennen omaksi kielekseen 2005 hyväksymistä esillä siinä määrin kuin se on nyt.
Joku finsk.no-sivuilla kertoo oman versionsa "uuskveeniläisyydestä": "kun suomalaisia tyttöjä alkoi tulla kalatehtaalle töihin, alkoi uuskveeniläisiäkin tulla."
Ja
luulenpa, etteivät meän- ja kveeninkieliset pode alemmuuskomplekseja siksi, että osaavat Ruotsin ja Norjan lisäksi myöskin näitä periintyneitä murteita.
Kielivainoja ei liene liiemmin ollut.

V.Palvo

[Jaakko Hakkinen]

Tuo on todella mielenkiintoinen tapaus. Ovatkohan syrjäkylien asukkaat paikallishistorian ja perimätietojen innoittamina keksineet itselleen uuden identiteetin vasta viime vuosikymmeninä?

Ilmeisesti kyseessä on vanhempi juttu; vielä 1800-luvulla Venäjän väestönlaskennassa oli Saarikiven mukaan vaihtoehto ”tšuudi”, ja nykyiset lienevät sen aikaisten tšuudien peruja. 1800-luvun osalta on tietysti vaikea sanoa, koska silloin muinaisuutta jo tutkittiin ja ainakin teoriassa jonkun identiteetti voi olla oppitekoinenkin. Joskin on huomattava, että 1800-luvulla ”rahvas” ei tiennyt vielä tieteestä tai sen tuloksista tuon taivaallista.

Mutta kun viimeiset ”oikeat” eli kielelliset tšuudit venäläistyivät vasta 1600-luvulla, perimätieto voi olla todellistakin. Suku- ja paikannimistössä on runsaasti itämerensuomalaista ainesta, joka lienee kollektiivisestikin tajuttu ei-venäläiseksi. Niinpä tšuudeilla lienee ollut myös laajemman kollektiivin (sis. venäläisetkin Pohjois-Venäjän asukkaat) tunnustus erilaisuudelleen tukenaan.

Jälkikäteen on tietysti mahdotonta sanoa, ovatko myöhempien aikojen tšuudit todellisten tšuudien jälkeläisiä vai vain venäläisiä, joiden esivanhemmat ovat muuttaneet alueelle jossa ovat omaksuneet tšuudilaista nimistöä.

Identiteetissä voidaan priorisoida eri asioita: käsittääkseni meidän ”normaalien” suomalaisten näkökulmasta äidinkieli on yleensä tärkeämpi tekijä kuin valtiollinen raja, ja uskoakseni olemme yhtä mieltä siitä, että suomalaisia voi asua myös Suomen rajojen ulkopuolella. Vähemmistöillä muissa maissa, kuten meänkielisillä, voi kuitenkin olla erilaista priorisointia: heille valtionraja voi riittää osoittamaan, etteivät he ole suomalaisia. Kieli taas osoittaa, etteivät he ole ruotsalaisia.

Kielitieteen kannalta meänkieli kuuluu suomen kielen peräpohjalaiseen murreryhmään, joka on syntynyt muinaishämeen, muinaissuomen ja muinaiskarjalan pohjalta ja lienee ollut ”valmis” joskus 1200-luvulla. Pian tämän jälkeen ruotsalaisasutuskin ehti Perämeren länsirannalle. Identiteetin kannalta sallittakoon se, että meänkieliset eivät koe olevansa suomalaisia sen enempää kuin ruotsalaisiakaan.

[Emma-Liisa]

Kirjallisuus, taide tai journalismi reflektoivat aina yhteisesti jaettua ja kollektiivista. Ne sisältävät lukemattomia viittauksia ja merkityksiä, jotka usein ovat melko tietoisesti luotuja. Jos kirjallisuuden, taiteen tai journalismin "tuotokset" olisivat vain tekijöiden omasta sisäisestä todellisuudesta, ei kukaan haluaisi kokea näitä tuotoksia, koska niillä ei olisi tekijää ja kokijaa yhdistävää merkitystä. Niitä ei myöskään kukaan haluaisi julkaista, ellei sitten tekijä olisi muusta syystä sellainen että kaikki häneen liittyvä on kiinnostavaa.

Sellainen kirjallisuus usein jää elämään tai nousee esiin, joka kykenee tavoittamaan näitä merkityksiä, jotka yhdistävät ihmisiä.

Hienosti kiteytetty.

Voi sanoa, että tällaisessa kirjallsuudesa on kitetytetty jotain sellaista uutta, joka on ikään kuin "leijunut ilmassa" mutta jota tavalliset ihmiset eivät ole voineet "sanoittaa".

Toisaalta kun jokin taideteos nostetaan kansakunnan kaapin päälle, siitä (tai oikeammin se vakiintuneesta tulkinnasta) voi tulla kehityksen este. "Ei tuo voi pitää paikkaansa, kun sitä ei ollut Pohjantähdessä".

[Emma-Liisa]

Minä kallistun sen kannalle, että kirjoja, taideoksia ja lehtijuttuja julkaisematon hitsari, dippainssi, pörssimeklari ja perheenäiti ovat myös suomalaisten identiteetin määrittäjinä omilla yksilöllisillä tavoillaan. Mielestäni tavallinen kansa - johon lasken itse kuuluvani - määrittäköön suomalaisten identiteettiä, sen sijaan, että siitä kävisivät "diskurssia" vain harvat ja "valitut" ns kulttuurieliittiin kuuluvat henkilöt.

Jos tuo identiteetti asuu vain pään sisällä eikä ilmene mitenkään julkisuudessa, niin mitä ihmeen merkitystä sillä on? Siis merkitystä muille kuin itselle?

Joka tapauksessa, jos kerran olet tuota mieltä, niin syvähaastattele nyt alkuun vaikka 100 erilaista ihmistä), niin keskustelussa on jotain mieltä.

[Sami Raninen]

Et tainnut sinäkään Emma-Liisa tietää, että osaat kieltä, jota et ole opiskellut koskaan. Luulen että ymmärrät helposti yo meänkielisen kirjoituksen.

Minä ymmärrän ainakin kahta kieltä, joita en ole koskaan opiskellut (norjaa ja tanskaa). Jonkin verran jopa viroakin.

Tässä on kuitenkin kyse meänkielisten kokemuksesta, ei Emma-Liisan, minun tai nimimerkkien kokemuksesta. Vetehisen itsensä linkkaamassa lähteessä todetaan myös seuraavaa: identiteetin vaihtamisen syyksi Winsa arvelee sitä, että meänkieltä on alettu pitää suomesta erillisenä kielenä.

[Emma-Liisa]

Et tainnut sinäkään Emma-Liisa tietää, että osaat kieltä, jota et ole opiskellut koskaan. Luulen että ymmärrät helposti yo meänkielisen kirjoituksen.

Tässä on kuitenkin kyse meänkielisten kokemuksesta, ei Emma-Liisan kokemuksesta.

Jos kerran suomenruotsalaiset kokevat, että heillä on oma etninen identiteetti, niin mikseivät sitten meänkieliset?

Kiintoisa kirja identiteetin kannalta Raija-Liisa Mäkelän muistelmat Minä, muilutetun tytär (Minerva 2009). Isä ei ollut loikannut vaan muilutettu, ja morsian meni perässä. Mutta ylipäätään kyse on suomalaisten punaisten Stalinin vainoissa menehtyneiden leskistä (jotka eivät virallisessti olleet leskiä, koska tietoa miesten kuolemasta ei annettu) vaalivat perheessään ja keskenään suomen kieltä ja siten loivat lapsilleen suomalaisen identiteetin, joka sitten sai virikkeitä Yleisradion kuuntelusta ja suomenkielisistä kirjoista. Myöhemmin Mäkelä sai tilaisuuden solmia suhteita ensin sukulaisiinsa ja sitten suomalaisiin kulttuurityöntekijöihin. Gorban aikana hän muuttikin Suomeen.

Toisaalta sodan kokeneilla vienankarjalaisilla mieskirjailijoille syntyi vahva karjalais-kommunistinen identiteetti. He käyttivät kirjoissaan suomea, mutta eivät identifioituneet Suomen tasavaltaan vaan Karjalan ASNT:hen ja laajemmin NL:oon.

[Vetehinen]

Tässä on kuitenkin kyse meänkielisten kokemuksesta, ei Emma-Liisan, minun tai nimimerkkien kokemuksesta.

Kommentoin Emma-Liisan esittämää, että meänkieli nimenä kertoo kyseessä olevan kielen eikä murteen.

Lingvistisesti meänkieli on suomenkielen murre. Poliittisesti meänkieli lienee kieli kuten ilmeisesti kveeninkielikin.

[Vetehinen]

Jos kerran suomenruotsalaiset kokevat, että heillä on oma etninen identiteetti, niin mikseivät sitten meänkieliset?

En näe mitään syytä etteikö heillä olisi. Identifioidun itsekin murrealueeseeni jollain tavalla ja sen lisäksi suomalaiseksi.

[Vetehinen]

Minä kallistun sen kannalle, että kirjoja, taideoksia ja lehtijuttuja julkaisematon hitsari, dippainssi, pörssimeklari ja perheenäiti ovat myös suomalaisten identiteetin määrittäjinä omilla yksilöllisillä tavoillaan. Mielestäni tavallinen kansa - johon lasken itse kuuluvani - määrittäköön suomalaisten identiteettiä, sen sijaan, että siitä kävisivät "diskurssia" vain harvat ja "valitut" ns kulttuurieliittiin kuuluvat henkilöt.

Jos tuo identiteetti asuu vain pään sisällä eikä ilmene mitenkään julkisuudessa, niin mitä ihmeen merkitystä sillä on? Siis merkitystä muille kuin itselle?

Uskon että identiteetti näkyy ihmisten arvostuksissa ja toiminnassa.

Joka tapauksessa, jos kerran olet tuota mieltä, niin syvähaastattele nyt alkuun vaikka 100 erilaista ihmistä), niin keskustelussa on jotain mieltä.

Toivottavasti joku suorittaa tutkimuksen suomalaisten identiteetistä. Ilmeisesti sellaista ei ole tehty.

[Vetehinen]

Identiteetin kannalta sallittakoon se, että meänkieliset eivät koe olevansa suomalaisia sen enempää kuin ruotsalaisiakaan.

Kirjoitat etteivät meänkieliset koe olevansa suomalaisia. Sallittakon heille meänkielisyys, mutta myös meänkielen yhteys suomeen, joka on kai aika ilmeistä ja myöskin esillä netissä löytyneissä esityksissä meänkielisistä ja heidän historiastaan.

[Veikko Palvo]

Toivottavasti joku suorittaa tutkimuksen suomalaisten identiteetistä. Ilmeisesti sellaista ei ole tehty.

Tämän tutkimuksen mukaan suomalainen identiteetti ei näytä olleen ainakaan
vietävissä Finnmarkiin: http://www.finsk.no/fi.asp?id=188&nc=9382
Suomalainen vaara- tutk. mukaan fennomaani Yrjö Koskinen on esittänyt aikoinaan Suomesta Jäämeren rannoille muuttaneiden olleen todellisia asuttajia, eivät saamelaiset, eivätkä norjalaiset.

Suomessa kirjoitettiin Ruijan suomalaisista ja kveenejä nuo pienen fennomaaniryhmän pyrkimykset eivät ole suuremmin kiinnostaneet, kveeneille toimitettiin suomalaisia kirjoja ja lehtiä, papit kävivät saarnaamassa suomeksi jne.
Tuo fennomaaniryhmä sai aikaiseksi pyrkimyksilleen päinvastaisen vastavaikutuksen, norjalaistamispolitiikan 1850-luvulta alkaen.
Ja
nykyisin kveenikieltä näytettäisiin pidettävän omana kielenään, ei varsinaisesti suomenkielenä.

Veikko

[jsn]

Meänkielen uusi tuleminen liittynee eurooppalaiseen alueelisten identiteettien renessanssiin, jota EU on vauhdittanut. Tämä on, jos kohta melko laimeassa muodossa, näkynyt myös Suomessa jonkinlaisena murrebuumina. Suomen maakunnat ovat väestöpohjaltaan ja taloudellsilta edellytyksiltään kuitenkin liian heikkoja ollakseen vahva osa "alueiden Eurooppaa".

Kielen ja murteen välinen ero on veteen piirretty viiva. Siihen liittyvät monet muut tekijät, kuten historia, politiikka, kulttuuriset tekijät. Kielellisesti serbejä, kroaatteja ja bosnialaisia voi pitää samana kansana ja kielellisiä eroja vain murre-eroina, kuten Jugoslavian aikana tehtiinkin, jolloin virallisesti puhuttiin serbokroaatin kielestä. Tästä huolimatta he eivät missään nimessä koe olevansa samaa kansallisuutta, vaikka ymmärtävät toistensa puhetta hyvin. Mm. Pohjois-Irlannissa konflikti koetaan etniseksi, vaikka kielellinen ero osapuolten välillä on lähes minimaalinen. Iiriä puhuvat vain melko harvat.

Jos maa olisi jaettu kahtia Venäjän ja Ruotsin kesken 1809, olisi itäiseen Suomeen olisi luultavasti kehittynyt erilainen kirjakieli (poliittiset edellytykset eriytymiselle olivat olemassa), mutta osapuolten välinen kommunikaatio olisi silti ollut helppoa, vaikka olisi luultavasti 1900-luvun loppupuolella ollut jo huomattavasti suurempi.

[Vetehinen]

Tuo fennomaaniryhmä sai aikaiseksi pyrkimyksilleen päinvastaisen vastavaikutuksen, norjalaistamispolitiikan 1850-luvulta alkaen.

Tunnut laskevan suomalaisten syyksi norjalaistamiskampanjan.

Linkissäsi lukee:

Ja tämä Suomalaisvaara, joksi sitä Norjassa kutsutaan, Suomesta katsottuna, sitähän voisi kuvailla oikeastaan pelkästään Ruijan suomalaisten henkisen ja kielellisen olon "hyvänäpidosta" tavallaan. Monet suomalaiset, jotka olivat kveeneistä kiinnostuneita, katsoivat juuri kveenejä sellaisina suomalaisina, joilla ei ollut mahdollisuutta osallistua suomalaiseen kulttuurielämään. Esimerkiksi kouluissa ei saanut puhua suomea, kirkoissa ei kuullut suomenkielsitä saarnaa. Senpä takia suomalaiset ajattelivat, että suomalaisilla on tehtävä auttaa näitä heikompia heimoveljiä pitämään suomalaisuudestaan kiinni. Mutta käytännössä tämä työ kyllä ei paljoa saanut aikaan. Tänne tuotettiin jonkin verran suomalaista kirjallisuutta ja sanomalehtiä ja muutamat suomalaisaktivistit kävivät täällä myös katsastamassa paikan päällä millaiset olosuhteet täällä oli. Ja tästähän ei Norjan viranomaiset tykänneet laisinkaan. He laittoivat sitten käyntiin norjalaistamisprosessin, jonka tarkoituksena oli juuri saada Ruijan rannan suomalaiset muuttumaan norjalaisiksi


Vahvennukset meitsin.

Eivä suomalaiset ole pistäneet Norjan hallitusta norjalaistamaan kveenejä, eivätkä kieltäneet suomen puhumista kouluissa ja kirjoissa. Kyllä sen ovat tehneet norjalaiset.

Meänkielisellä alueella oli sama kohtalo Ruotsin hallituksen toimesta.

Suomen hallitus liekö missään historian vaiheessa puolustanut meänkielisiä ja kveenejä sortotoimia vastaan?

[Vetehinen]

Meänkielen uusi tuleminen liittynee eurooppalaiseen alueelisten identiteettien renessanssiin, jota EU on vauhdittanut.

Minulla on sama käsitys. Meänkielestä alettiin puhua kai jo 1960-luvulla ennen EU-politiikkaa. Kuitenkin kielen nimi oli vielä tårnedalfinska eli tornionjokilaakson suomi.

[JariL]

Eivä suomalaiset ole pistäneet Norjan hallitusta norjalaistamaan kveenejä, eivätkä kieltäneet suomen puhumista kouluissa ja kirjoissa. Kyllä sen ovat tehneet norjalaiset.

Meänkielisellä alueella oli sama kohtalo Ruotsin hallituksen toimesta.

Suomen hallitus liekö missään historian vaiheessa puolustanut meänkielisiä ja kveenejä sortotoimia vastaan?Eivä suomalaiset ole pistäneet Norjan hallitusta norjalaistamaan kveenejä, eivätkä kieltäneet suomen puhumista kouluissa ja kirjoissa. Kyllä sen ovat tehneet norjalaiset.

Meänkielisellä alueella oli sama kohtalo Ruotsin hallituksen toimesta.

Suomen hallitus liekö missään historian vaiheessa puolustanut meänkielisiä ja kveenejä sortotoimia vastaan?

Suomalaisten osuus asiassa oli äärikansallinen propaganda, jonka sekä Norjan että Ruotsin hallitukset kokivat ainakin jossakin mitassa todelliseksi uhaksi. Suomen puolella rajaa saamelaisia kohdeltiin kuten suomenkielisiä Ruotsissa ja Norjassa. Pohjalla oli kaikissa tapauksissa ajatus kansallisvaltiosta jolla tuli olla "yksi kieli ja yksi mieli". Hallitustasolla näistä aiheista ei liene hirveästi keskusteltu Pohjoismaiden kesken.

Virallisella tasolla keskusteltiin sen sijaan joitakin kertoja Neuvostoliitossa asuvien suomenkielisten autonomiasta, joka ei oikein ollut toteutunut siihen malliin kuin Tartossa luultiin sovitun. Tämäkin sitten enemmän tai vähemmän unohtui, kun Neuvostoliiton ja Suomen välillä kytenyt kauppapoliittinen sotatila puun polkumyynnistä saatiin hoidetuksi pois päiväjärjestyksestä.