Matti Klinge Iltiksessä

[nylander]

Tuossahan puhutaan tavoitteista sellaisina kuin ne olivat olemassa talvisodan edellä, Moskovan neuvottelujen aikana. Sitaatissa ei nähdäkseni ole yhtään mitään erheellistä, ellei nyt sitten halua viilata pilkkua siitä, että Suomesta olisi todennäköisemmin ollut tarkoitus muodostaa aivan oma kansandemokratiansa.

Jatkan vielä Meinanderin siteeraamista (Suomen historia, 2006):

- Hänen mukaansa maaliskuussa 1940 vedetyt Pietari Suuren rajat "siis kelpasivat välitavoitteeksi".
- Barbarossa-tarjouksen hyväksymiseen vaikutti, kuinkas muuten, se, että "oli saatu tietää, että Hitler oli marraskuussa 1940 vastannut kieltävästi Neuvostoliiton ulkoministerin Molotovin tiedusteluun, voisiko puna-armeija viedä loppuun Suomen valloituksensa".
- Sodan jälkeen "Suomi vältti neuvostolaistamisen lähinnä siksi, ettei maata ollut miehitetty sotavuosina".
Etc.

Minusta siis näyttää edelleenkin siltä, että professorimme olettaa Neuvostoliitolla olleen Suomen suunnalla tietyn, jokseenkin muuttumattomana pysyneen perustavoitteen, jonka erilaiset ihmeenomaiset sattumat ja Suomen johtomiesten nokkeluus kerta toisensa jälkeen tekivät tyhjiksi.

[J Kamarainen]

Tuossahan puhutaan tavoitteista sellaisina kuin ne olivat olemassa talvisodan edellä, Moskovan neuvottelujen aikana. Sitaatissa ei nähdäkseni ole yhtään mitään erheellistä, ellei nyt sitten halua viilata pilkkua siitä, että Suomesta olisi todennäköisemmin ollut tarkoitus muodostaa aivan oma kansandemokratiansa.

Mikä sen kansandemokratian lopullinen tarkoitus sitten olisi ollutkin. Ainakin Petroskoissa neuvostoliittolaisia virkamiehiä rauhoiteltiin, että vaikka komennus Suomeen tulisikin, olisi se vain väliaikainen. Suomi liittyisi "demokratisoimisensa" jälkeen Neuvostoliittoon ja Suomeen komennetut voisivat palata kotimaahansa.

Hieman tähän suuntaan viittaisi myös se, että Kuusisen hallituksen toimintalinjauksista huolimatta, Suojärvellä aloitettiin maatalouden kollektivisointi jo tammikuussa 1940. Homma jäi tietysti periaatteelliselle tasolle, mutta kuitenkin. Suojärveä ei ohjattu Terijoelta, vaan Petroskoista, jonne ohjeet Kuprijanoville ja Prokkoselle varmaankin tulivat suoraan Moskovasta. Tai sitten pojat sooloilivat.

Mutta nämähän ovat niitä jossitteluja.

[Jussi Jalonen]

Tämä kuuluisi suoraan sanoen Meinanderille itselleen, mutta tarkastellaan nyt huvin vuoksi näitä sitaatteja. Ehkä näiden läpikäynnillä on kansansivistyksellistä arvoa. Laitan sen varauksen, että kello on neljännestä yli puolenyön, eikä tuota ilmeisen kuohuttavaa opusta kirjahyllyssäni täällä Pyynikillä ole, joten en voi lueskella näitä lauseita niiden asiayhteydessä.

- Hänen mukaansa maaliskuussa 1940 vedetyt Pietari Suuren rajat "siis kelpasivat välitavoitteeksi".

Niin? Neuvostoliitto jatkoi uusien vaatimusten esittämistä vielä Moskovan rauhan jälkeenkin. Vaatimukset kauttakulusta Hangon tukikohtaan, nikkelikriisi, et cetera. Koska vaatimuksia esitettiin, ja koska vaatimuksien tarkoituksena on yleensä jonkin sortin tavoitteiden tai päämäärien saavuttaminen, niin ilmeisestikään ne tavoitteet eivät olleet päättyneet Pietari Suuren rajoihin. Muunlaisia, kauaskantoisempiakin tavoitteita näyttäisi vielä tuossa vaiheessa olleen olemassa. Jätän aivan omaksi pohdittavaksesi, minkähänlaisia ne tavoitteet olisivat tuolloin olleet, vaikka tästä seuraavasta laittamastasi sitaatista voisi ehkä vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä.

- Barbarossa-tarjouksen hyväksymiseen vaikutti, kuinkas muuten, se, että "oli saatu tietää, että Hitler oli marraskuussa 1940 vastannut kieltävästi Neuvostoliiton ulkoministerin Molotovin tiedusteluun, voisiko puna-armeija viedä loppuun Suomen valloituksensa".

"Saman mittakaavan järjestelyt kuin Bessarabiassa ja naapurimaissa". Vaikka tätä episodia nyt on pyritty verhoamaan tässäkin ketjussa kaikenlaiseen sanahelinään, vieläpä emeritusprofessori Ylikankaan esittämän kommentin voimin, niin taidan edelleenkin rastittaa sen valloitus-ruudun niistä tarjolla olevista vaihtoehdoista, ainakin tuossa ajankohdassa. Tuo sitaatti nyt on liiallisen yksinkertaistettu kuvaus neuvotteluista ja antaa tahattomasti Suomen kannalta aivan liian myönteisen kuvan natsi-Saksan diktaattorista, eli sikäli lähestyy hieman Klingen kuvausta. Toisin kuin emeritusprofessori Klingeä, ei Meinanderia nähtävästi kuitenkaan voi epäillä suoranaisista naivin avoimista sympatioista totalitaristisia hallintoja kohtaan.

- Sodan jälkeen "Suomi vältti neuvostolaistamisen lähinnä siksi, ettei maata ollut miehitetty sotavuosina".

Tässä taas ei väitetä, että Neuvostoliiton tavoitteena olisi ollut Suomen liittäminen itseensä sodanjälkeisenä aikana. Neuvostoliiton tavoitteista siinä ei itse asiassa sanota sitä eikä tätä. Sen sijaan siinä todetaan vain se yksinkertainen seikka, että koska Suomessa ei ollut varsinaisia miehitysjoukkoja, maa ei myöskään ollut lähtökohtaisesti enää minkäänlaisessa vaaravyöhykkeessä.

Minusta siis näyttää edelleenkin siltä, että professorimme olettaa Neuvostoliitolla olleen Suomen suunnalla tietyn, jokseenkin muuttumattomana pysyneen perustavoitteen, jonka erilaiset ihmeenomaiset sattumat ja Suomen johtomiesten nokkeluus kerta toisensa jälkeen tekivät tyhjiksi.

Suomen valtiojohdon erinäisten sodanaikaisten poliittisten toimien tulkitseminen edes tavalla tai toisella kotimaan intressien mukaisiksi onkin tunnetusti se pahin mahdollinen rikos. Pidätkö muuten itse kinuskidonitseista?

Pitänee esittää erityiskiitokset J. Kämäräiselle paikallisnäkökulman ja kiintoisain, kokonaiskuvaa osaltaan vahvistavien yksityiskohtain lisäämisestä tähän ketjuun.


Best,

J. J.

[Veikko Palvo]

Mikä sen kansandemokratian lopullinen tarkoitus sitten olisi ollutkin. Ainakin Petroskoissa neuvostoliittolaisia virkamiehiä rauhoiteltiin, että vaikka komennus Suomeen tulisikin, olisi se vain väliaikainen. Suomi liittyisi "demokratisoimisensa" jälkeen Neuvostoliittoon ja Suomeen komennetut voisivat palata kotimaahansa.

Hieman tähän suuntaan viittaisi myös se, että Kuusisen hallituksen toimintalinjauksista huolimatta, Suojärvellä aloitettiin maatalouden kollektivisointi jo tammikuussa 1940. Homma jäi tietysti periaatteelliselle tasolle, mutta kuitenkin. Suojärveä ei ohjattu Terijoelta, vaan Petroskoista, jonne ohjeet Kuprijanoville ja Prokkoselle varmaankin tulivat suoraan Moskovasta. Tai sitten pojat sooloilivat.

Mutta nämähän ovat niitä jossitteluja.

Nuo ovat mielenkiintoisia tietoja, olisikohan "demokratisoidun" Suomen virkamieskunta ollut tarkoitus osittain koota "Leheneistä ja Hertta Kuusisista?"
Ja tuo Suojärven kollektivisoinnin ohjaus 1.1940 Petroskoista Moskovan ohjeiden mukaisesti.
Kuprijanov oli muistaakseni Moskovan rauhan 1940 jälkeen muodostetun
Suomalais- karjalalaisen - sosialistisen neuvostotasavallan s u o r a a n NKP:n alaisen kommunistipuolueen pääsihteeri ja Otto W. Kuusinen tuon neuvostotasavallaan johtaja / pääsihteeri sen nimenmuutokseen 1956 saakka.

Olisikohan Otto Wilhem Kuusisen Neuvostotasavalta ollut jonkinlaisena uhkakuvana vuoteen 1956 asti?
Ja joitakin sen "ministereitä" toimi Suomessakin sodan jälkeen; mm. Lehén, Äikiä ja
Inkeri Lehtinen eivät kuitenkaan osallistuneet itsenäisen Suomen demokraattiseen toimintaan.

SKP oli ilmeisestikin sivuutettu, sen pääsihteeri Arvo Poika Tuominenkin "kapinoi" Tukholmassa ja hänelle ei liene nimitetty seuraajaa ennen kuin joskus 1945 NL:n Valvontakomission aikana?

Veikko Palvo

[J Kamarainen]

Mikä sen kansandemokratian lopullinen tarkoitus sitten olisi ollutkin. Ainakin Petroskoissa neuvostoliittolaisia virkamiehiä rauhoiteltiin, että vaikka komennus Suomeen tulisikin, olisi se vain väliaikainen. Suomi liittyisi "demokratisoimisensa" jälkeen Neuvostoliittoon ja Suomeen komennetut voisivat palata kotimaahansa.

Hieman tähän suuntaan viittaisi myös se, että Kuusisen hallituksen toimintalinjauksista huolimatta, Suojärvellä aloitettiin maatalouden kollektivisointi jo tammikuussa 1940. Homma jäi tietysti periaatteelliselle tasolle, mutta kuitenkin. Suojärveä ei ohjattu Terijoelta, vaan Petroskoista, jonne ohjeet Kuprijanoville ja Prokkoselle varmaankin tulivat suoraan Moskovasta. Tai sitten pojat sooloilivat.

Mutta nämähän ovat niitä jossitteluja.

Nuo ovat mielenkiintoisia tietoja, olisikohan "demokratisoidun" Suomen virkamieskunta ollut tarkoitus osittain koota "Leheneistä ja Hertta Kuusisista?"
Ja tuo Suojärven kollektivisoinnin ohjaus 1.1940 Petroskoista Moskovan ohjeiden mukaisesti.
Kuprijanov oli muistaakseni Moskovan rauhan 1940 jälkeen muodostetun
Suomalais- karjalalaisen - sosialistisen neuvostotasavallan s u o r a a n NKP:n alaisen kommunistipuolueen pääsihteeri ja Otto W. Kuusinen tuon neuvostotasavallaan johtaja / pääsihteeri sen nimenmuutokseen 1956 saakka.

Olisikohan Otto Wilhem Kuusisen Neuvostotasavalta ollut jonkinlaisena uhkakuvana vuoteen 1956 asti?
Ja joitakin sen "ministereitä" toimi Suomessakin sodan jälkeen; mm. Lehén, Äikiä ja
Inkeri Lehtinen eivät kuitenkaan osallistuneet itsenäisen Suomen demokraattiseen toimintaan.

SKP oli ilmeisestikin sivuutettu, sen pääsihteeri Arvo Poika Tuominenkin "kapinoi" Tukholmassa ja hänelle ei liene nimitetty seuraajaa ennen kuin joskus 1945 NL:n Valvontakomission aikana?

Veikko Palvo

Niitä Leheneitä ja Kuusisia ei oikein ollut enää hengissä. Siihen se Kuusisen hallituksen käytännöntoteutus vallatulla alueella kaatuikin. Virkamiehiksi pakkovärvättiin (tulevaisuutta varten) neuvostoliittolaisia virkamiehiä, jotka vastustivat. Yksi tekijä vastustuksessa oli nimen ja kansalaisuuden vaihtuminen. Joiden tiimoilta porukkaa sitten jälleen jouduttiin rauhoittamaan.

Laatokan Karjalaa johdettiin Petroskoista. Periaatteessa Kuusisen alaisuudessa, mutta käytännössä ei. Jostakin Kuprijanov sai ohjeensa, joten Moskova on aika hyvä veikkaus.

Manninen, Rentola ja Kilin sekä varauksin Baryshnikovit ovat selvittäneet nämä asiat sangen perusteellisesti.

Tuosta Tuomisen kapinasta sen verran, että Rentolan "Kenen joukoissa seisot" -teoksessa on hyvä kuvaus tapahtuneesta. Tapahtumista on liikkeellä käytännössä pelkästään Tuomisen versio. Rentolan mielestä takinkääntö ei varsinaisesti ollut tapahtunut vielä tuolloin, eikä ainakaan niin radikaalina, kuin Tuominen antaa ymmärtää.

[Emma-Liisa]

Meinander kirjoittaa mm. (kohta käsittelee talvisodan taustaa):

"Moskovan pitkän ajan tavoitteena oli saada Suomi uudelleen haltuunsa. Kun se ei onnistunut neuvotellen, Stalin antoi puna-armeijalle käskyn valloittaa Suomi."

Eikö edellisestä sitaatista siis käy selvästi ilmi, että kyseisen professorin (ja monien muiden) mukaan Stalinin tavoiteanalyysissä olikin muuttumaton, "tasalaatuinen" elementti, lyhyesti sanoen "sovjetti-Suomi"? Minusta tällainen olettelu on vähintään yhtä arveluttavaa kuin konsanaan Klingen ja Ylikankaan "virheellinen argumentointi".

Ei, koska "saada Suomi haltuunsa" voidaan käsittää eri tavalla. Se vain on varmaa, että Suomen puolueettomuutta ja/tai pohjoismaista linjaa se ei sisällä.

Tässäkin pitää muistaa, että Suomen suunta oli NL:lle vain yksi osa tavoitetta. Molotovhan kehuskeli NL:n saavuttaneen tavoitteensa, eli tsaarin Venäjän rajat. Vaikka tämä on jälkeispuhetta, niin jos NL:n pitkän tähtäimen tavoitteena oli turvavyöhykkeen muodostaminen, niin ei kai mennä kovin harhaan. NL:n kannaltahan se kaikki oli "puolustuksellista".

[nylander]

Korkeatkaan kansansivistykselliset pyrkimykset eivät ainakaan kohdallani johda tuloksiin, jos niiden perimmäisenä liikuttajana tuntuu olevan Suomen kansan, tai pitäisikö kunnioittavammin sanoa sen ns. sivistyneistön huomattavan osan, tietoisuuteen pesiytynyt foobinen juonne, joka tiivistyy vaikkapa sota-ajan suomalaisen kultturin parhaissa tuotteissa, tähän tapaan:

"Kun Molotoffi lupasi, on kaikki haroshii, huomenna jo Helsingissä syödään maroshii."

(Läheskään aina ei tietenkään ole kyse aidosta fobiasta vaan välineellisesti hyötykäyttöön omaksutusta.)

Mutta mitäpä näistä enää väittelemään. Nämä kysymykset ovat paljolti ratkaisemattomia, eikä niitä millään inttämisellä ja "lirkkaamisella" (sanalaina presidentti Rytiltä) voi toiselle opettaa. Itse pysyttäydyn selityksissä, jotka minulle näyttävät parhaiten täyttävän rationaalisen kokonaistulkinnan vaatimukset ja joita parhaiten tässä asiassa edustavat emeritukset Klinge ja Ylikangas. Toisaalta ymmärrän senkin, että heistä on tullut ikäännyttyään monille ns. hyviä vihollisia, joita vastaan sopii rohkeasti käydä atakkiin kuin keskiajan turnajaisritarit ikään.

[Jussi Jalonen]

(Tarkoitukseltaan epäselvä sitaatti sodanajan propagandasta leikattu.)

Itse pysyttäydyn selityksissä, jotka minulle näyttävät parhaiten täyttävän rationaalisen kokonaistulkinnan vaatimukset ja joita parhaiten tässä asiassa edustavat emeritusprofessori Klinge ja Ylikangas.

Se ei ole mitenkään uutta, että ihmiset pitäytyvät niihin selityksiin, jotka heitä syystä tai toisesta miellyttävät. Siinäkään ei ole mitään uutta, että tämänlainen omien mielihalujen tyydyttäminen halutaan sitten peräti esitellä "rationaalisen kokonaistulkinnan" omaksumisena.

Toisaalta ymmärrän senkin, että heistä on tullut ikäännyttyään monille ns. hyviä vihollisia, joita vastaan sopii rohkeasti käydä atakkiin kuin keskiajan turnajaisritari ikään.

Kyseinen rinnastus sopisi paremmin herroihin itseensä. Tiedä sitten miksi, mutta etenkin emeritusprofessori Matti "haluan huomauttaa kuulijoille, että minulla on kunnialegioonan risti" Klingestä minulle kyllä tulee selkeästi mieleen Don Quijote.

Mutta jos historiallisia analogioita haetaan, niin ehkäpä Klingeä voisi verrata Preussin armeijaan 1800-luvun alussa. Takana ansiokas menneisyys ja ylväät muistot, mutta nyttemmin vallalla täysin tiedostamaton rappio ja edessä katkera alistuminen Napoleonin kotkille. Ylikangas tietysti herättää enemmän myötätuntoa, koska hän on selkeämmin vain mies, joka ei ymmärtänyt lopettaa kun oli voitolla.



Best,

J. J.

[nylander]

Se ei ole mitenkään uutta, että ihmiset pitäytyvät niihin selityksiin, jotka heitä syystä tai toisesta miellyttävät. Siinäkään ei ole mitään uutta, että tämänlainen omien mielihalujen tyydyttäminen halutaan sitten peräti esitellä "rationaalisen kokonaistulkinnan" omaksumisena.

Ja sinuahan tämä "kognitiivinen konsonanssi" ei luonnollisesti mitenkään koske, eihän?

Mutta jos historiallisia analogioita haetaan, niin ehkäpä Klingeä voisi verrata Preussin armeijaan 1800-luvun alussa. Takana ansiokas menneisyys ja ylväät muistot, mutta nyttemmin vallalla täysin tiedostamaton rappio ja edessä katkera alistuminen Napoleonin kotkille. Ylikangas tietysti herättää enemmän myötätuntoa, koska hän on selkeämmin vain mies, joka ei ymmärtänyt lopettaa kun oli voitolla.

Historioitsijalta, siis sinulta, odottaisi toki parempaa ajantajua. Vuosikymmenet tuntuvat kuluvan iän karttuessa todella suit-sait-sukkelaan, yhä kiihtyvällä nopeudella. Se on yleisinhimillinen piirre. Kritiikittömästi puolustamasi prof. Meinanderkin näkyy saavuttaneen kuluvana vuonna jo 50 ikävuoden rajapyykin. Toivotttavasti tulevaisuudessa hänellä - ja mahdollisesti jopa sinulla - on parempi ymmärrys lopettaa, kun vielä on "voitolla" - ettei vain kohtalona olisi se "traaginen taantuminen".

[Jussi Jalonen]

Ja sinuahan tämä "kognitiivinen konsonanssi" ei luonnollisesti mitenkään koske, eihän?

Miten sen nyt haluaa ottaa. Eipä minulla mitään erityisempiä motiiveja ainakaan näiden aihealueiden suhteen ole, koska yleisesti ottaen Suomen talvi- tai jatkosota eivät edes lukeudu välittömään intressipiiriini. Tsaarinajan ja Puolan historian suhteen saatan kenties ollakin hieman altis katsomaan asioita urautuneemmin kuin mitä olisi sopivaa.

Historioitsijalta, siis sinulta, odottaisi toki parempaa ajantajua.

Millä tavoin? Täsmennys saattaisi olla paikallaan.

Vuosikymmenet tuntuvat kuluvan iän karttuessa todella suit-sait-sukkelaan, yhä kiihtyvällä nopeudella. Se on yleisinhimillinen piirre. Kritiikittömästi puolustamasi prof. Meinanderkin näkyy saavuttaneen kuluvana vuonna jo 50 ikävuoden rajapyykin.

"Puolustamani"? Olin aivan siinä luulossa, että olen täällä vain tyytynyt ohimennen kommentoimaan muutamia Meinanderilta otettuja irrallisia sitaatteja. Pitäisikö tuosta sanavalinnasta nyt sitten ymmärtää, että olet jotenkin yrittänyt hyökätä Meinanderia vastaan? Mutta minkä vuoksi nyt niin olisit halunnut tehdä?

Onnittelut vain professorille viisikymppisistä, vaikken häntä tunnekaan.

Toivottavasti tulevaisuudessa hänellä - ja mahdollisesti jopa sinulla - on parempi ymmärrys lopettaa, kun vielä on "voitolla" - ettei vain kohtalona olisi se "traaginen taantuminen".

Taisit ymmärtää väärin, jos otaksuit minun tarkoittavan taantumisen olevan jotenkin iästä kiinni. Voihan sen prosessin kokea vaikka jo alle kolmikymppisenä. Monille muusikoille varsinkin tuntuu käyvän niin.

Mitä taas omaan tulevaisuuteeni tulee, niin en jaksa olla niin kovin huolissani. Omassa suvussani ei näet yksikään miespuolinen henkilö ole elänyt viittäkymmentä vuotta pitemmälle, joten itse olen jo reilusti puolenvälin tuolla puolen. Ei se minua silti sanottavammin saa murehtimaan, parempi niin jos kerran niin tarkoitettu on.


Best,

J. J.

[Emma-Liisa]

Korkeatkaan kansansivistykselliset pyrkimykset eivät ainakaan kohdallani johda tuloksiin, jos niiden perimmäisenä liikuttajana tuntuu olevan Suomen kansan, tai pitäisikö kunnioittavammin sanoa sen ns. sivistyneistön huomattavan osan, tietoisuuteen pesiytynyt foobinen juonne, joka tiivistyy vaikkapa sota-ajan suomalaisen kultturin parhaissa tuotteissa, tähän tapaan:

"Kun Molotoffi lupasi, on kaikki haroshii, huomenna jo Helsingissä syödään maroshii."

(Läheskään aina ei tietenkään ole kyse aidosta fobiasta vaan välineellisesti hyötykäyttöön omaksutusta.)

Sekoitat nyt jälleen kerran kaksi asiaa: se, että ymmärtää historiallisten henkilöiden motiiveja ja myös fobioita, ei tarkoita että itsellä olisi ne. Kuinka voisikaan, kun ei ole koskaan joutunut kokemaan tilannetta, jossa olisi pelänyt henkensä tai läheistensä hengen puolesta?

Epäilemättä joskus aikoinaan oli suuri henkinen hyppäys alkaa ymmärtää NL:n motiiveja. Mutta miksi ihmeessä sen pitäisi tarkoittaa, että lakkaa ymmärtämästä suomalaisten motiiveja?

Ylipäänsä historialliset tilanteet ovat vuorovaikutusta, jossa molempien toiminta vaikuttaa toiseen ja saa aikaan reaktion. Pidän ihan mahdollisena vaihtoehtoa, että sejä Suomi että NL ymmärsivät välirauhan alkuaikana 1940 väärin toistensa motiivit. Tätähän tapahtuu koko ajan jo ihmissuhteissakin ja myös valtioiden välillä.

Jos kuitenkin lukee Molotovin ja Hitlerin keskustelut marraskuussa 1940 Berliinissä kokonaisuudessaan, niin todennäköinen tulkinta on, että NL:n aikomus Suomen suhteen oli sama kuin Bessarabiassa ja naapurimaissa, kuten Molotov lopulta suostui sanomaan. Varsinkin koska muukin NL:n toiminta viittaa samaan suuntaan ja koska vain siten se saattoi varmaistaa sotilalliset tavoitteensa. Mitään "Paasikiven linjaa" ei ollut tuolloin tarjolla, oli vain toisaalta Rytin-Mannerheimin linja (ja nimenomaan Mannerheimhan vastusti tuolloin myönnytyksiä) ja toisaalta korkeintaan SNS:n linja.

[nylander]

Sekoitat nyt jälleen kerran kaksi asiaa: se, että ymmärtää historiallisten henkilöiden motiiveja ja myös fobioita, ei tarkoita että itsellä olisi ne. Kuinka voisikaan, kun ei ole koskaan joutunut kokemaan tilannetta, jossa olisi pelänyt henkensä tai läheistensä hengen puolesta?

"Venäjä, Venäjä, Venäjä."

Jos kuitenkin lukee Molotovin ja Hitlerin keskustelut marraskuussa 1940 Berliinissä kokonaisuudessaan, niin todennäköinen tulkinta on, että NL:n aikomus Suomen suhteen oli sama kuin Bessarabiassa ja naapurimaissa, kuten Molotov lopulta suostui sanomaan.

Näinhän asia useimmiten kirjallisuudessa (esim. Upton 1965, Krosby 1967, Jokipiikin 1987 varauksin, Rentola 1994 sekä Hentilä Suomen poliittisen historian uusimmassa painoksessa 2009) esitetään, ja niin asia todellisuudessa on voinut ollakin. Itseäni asiassa on ihmetyttänyt lähinnä se, että näin keskeisestä kysymyksestä on kirjoitettu vain saksalaisten kertovien lähteiden (tulkkien Paul Otto Schmidtin ja Gustav Hilgerin muistiinpanot) pohjalta. Täyttyvätkö lähdekritiittiset kriteerit? Onhan siellä Moskovan arkistoissa juossut erinäisiä dosentteja kissojen, koirien ja tulkkien armeijan kera etsimässä epätoivoisesti suhteellisesti paljon vähempiarvoisia, vaikkapa Kekkosta kompromettoivia dokumenttteja. Huomiota kiinnittää sekin, ettei edesmennyt professori Arvi Korhonen, joka sentään kirjoitti Molotovin Berliinin-viereilusta liki parikymmentä painosivua, mitenkään pyrkinyt repäisemään vaatteitaan tämän Bessarabia ja reunavaltiot -passuksen perusteella. Kuitenkin jatkosodan taustan selvittämisen on sanottu merkinneen Korhoselle enemminkin isänmaallista kuin historiantutkimuksellista tehtävää. Korhonen summaa kirjassaan (1961): "Nürnbergin sotarikollisoikeudessa antamassaan lausunnossa, johon propagandistiset näkökohdat eivät enää voineet vaikuttaa, itse Ribbentrop ilmoitti, että hän ei kyennyt sanomaan, millä toimenpiteillä Neuvostoliitto aikoi pitää Suomen vaikutuspiirissään."

oli vain toisaalta Rytin-Mannerheimin linja - - ja toisaalta korkeintaan SNS:n linja.

Tällä mahdollisesti on tarkoitus viitata siihen, että Suomen kansan valtava enemmistö, sen "terve ydin", oli ryhmittynyt "Rytin-Mannerheimin linjan" taakse ja että SNS ykkönen oli vain, niin kuin on totuttu sanomaan, NL:n viides kolonna eli ryömäläinen maanpetoksellinen fraktio. Kävin vähän aikaa sitten kuuntelemassa prof. Kimmo Rentolan esitelmän sodanaikaisesta vasemmistosta. Hänen mukaansa NL ei ainakaan aluksi ollut masinoimassa seuran toimintaa vaan se lähti liikkeelle spontaanisti. Kannatustakin oli, onhan sen toimintaa kesällä 1940 verrattu kesän 1917 poliittiseen joukkoliikkeeseen.

[Emma-Liisa]

oli vain toisaalta Rytin-Mannerheimin linja - - ja toisaalta korkeintaan SNS:n linja.

Tällä mahdollisesti on tarkoitus viitata siihen, että Suomen kansan valtava enemmistö, sen "terve ydin", oli ryhmittynyt "Rytin-Mannerheimin linjan" taakse ja että SNS ykkönen oli vain, niin kuin on totuttu sanomaan, NL:n viides kolonna eli ryömäläinen maanpetoksellinen fraktio.

Luet taas kuin piru raamattua. Useimmat SNS:n ihmiset olivat varmaan ihan vilpittömiä ja pyrkivät (omalta kannaltaan katsottuna) hyvään. Mutta hyvä tarkoitusperä ei takaa hyvää lopputulosta. Edes itselle.

Kävin vähän aikaa sitten kuuntelemassa prof. Kimmo Rentolan esitelmän sodanaikaisesta vasemmistosta. Hänen mukaansa NL ei ainakaan aluksi ollut masinoimassa seuran toimintaa vaan se lähti liikkeelle spontaanisti.

Aivan, mutta tämä ei ole ydin, vaan se mitkä SNS:n mahdollisuudet todella olisivat olleet. Sekä että se todellisuudessa aikansai vain vastareaktion. Ei ihme, että sodan jälkeinen SNS perustettiin laajemmalle pohjalle.

Kannatustakin oli, onhan sen toimintaa kesällä 1940 verrattu kesän 1917 poliittiseen joukkoliikkeeseen.

Ja mihinkäs se sitten johtikaan? Paavo Rintala, joka kuvasi Nahkapeitturien linjassa SNS:aa varsin myönteisesti (pohjana on saattanut olla Upton), antoi kyynisen Eetu Kumelan lainata toisessa yhteydessö Sillanpäätä: "Minä kuulun taikauskoiseen kansaan. Minä pelkään toivorikkautta."

[Jussi Jalonen]

"Venäjä, Venäjä, Venäjä."

Mitäköhän tämä nyt sitten tarkoittaa? Vaikka luultavasti aivan turhaan taas kyselenkin.

Itseäni asiassa on ihmetyttänyt lähinnä se, että näin keskeisestä kysymyksestä on kirjoitettu vain saksalaisten kertovien lähteiden (tulkkien Paul Otto Schmidtin ja Gustav Hilgerin muistiinpanot) pohjalta. Täyttyvätkö lähdekritiittiset kriteerit?

Melko hyvin tuon repliikin osalta, vaikka voihan sen käydä Moskovasta hakemassa, jos nyt välttämättä haluaa tuplavarmistuksen tai mahdollisesti niitä paljonpuhuttuja, monille niin tärkeitä vaihtoehtoisia tulkintoja. Herää tosin kysymys, miksi moisen lauseenparren moninkertaista tarkistamista on tarve pitää niin keskeisenä asiana. Vai pitääkö tuo alussaoleva kolminkertainen itänaapurin nimen manaaminen tulkita siis vaatimuksena jonkinlaisesta korotetusta todistustaakasta?

Korhonen summaa kirjassaan (1961): "Nürnbergin sotarikollisoikeudessa antamassaan lausunnossa, johon propagandistiset näkökohdat eivät enää voineet vaikuttaa, itse Ribbentrop ilmoitti, että hän ei kyennyt sanomaan, millä toimenpiteillä Neuvostoliitto aikoi pitää Suomen vaikutuspiirissään."

Onhan se pöytäkirjassa, mutten sitten tiedä miten se tähän oikein liittyy.

DR. HORN: In November, from 12 to 14 November 1940 to be exact, the Russian Foreign Commissar Molotov visited Berlin. On whose initiative did this visit take place and what was the subject under discussion?

VON RIBBENTROP: The conferences with Molotov at Berlin concerned the following subjects: I might interpolate that when we were trying to effect a settlement with Russia through diplomatic channels, I wrote a letter to Marshal Stalin, with the Fuehrer's permission, in the late autumn of 1940 and invited Mr. Molotov to come to Berlin. This invitation was accepted, and Russo-German relations were discussed in their entirety during a conversation between the Fuehrer and Mr. Molotov. I was present at this discussion.

Mr. Molotov first discussed with the Fuehrer Russo-German relations in general and then went on to mention Finland and the Balkans. He said that Russia had vital interests in Finland. He said that when the delimitation of zones of influence had been settled, it had been agreed that Finland should be included in the Russian sphere of influence. The Fuehrer replied that Germany also had extensive interests in Finland, especially with regard to nickel, and furthermore, it should not be forgotten that the entire German people sympathized with the Finns. He would therefore ask Mr. Molotov to compromise on this question. This topic was brought up on several occasions.

[...] The Fuehrer agreed to this and I had another long discussion with the Russian Foreign Commissar. In this conversation the same topics were discussed. Mr. Molotov alluded to Russia's vital interest in Finland.

DR. HORN: During Molotov's visit to Berlin in the year 1940, was any allusion made to the fact that Russia was not satisfied with the last Russo-Finnish peace treaty and that she intended to annex the whole of Finland?

VON RIBBENTROP: It was not as definite as that, but it was clear from her attitude that Russia considered Finland as her sphere of influence. What measures Russia intended to take there is not in my power to say.

(Kolmannen persoonan feminiini viittaa siis Venäjään maana, ei Molotoviin.)

Mutta... niin? Sitä en sitten tiedä, missä määrin edessä häämöttävä hyvin ansaittu hirttosilmukka ja todellisuudesta vieraantunut hatara toivo siitä, että Nikitšenko ehkä kuitenkin suosittelisi elinkautista ovat entisen ulkoministerin todistukseen vaikuttaneet. Tuskinpa sillä Suomea koskevien osien kohdalta on merkitystä ollut.

Tällä mahdollisesti on tarkoitus viitata siihen, että Suomen kansan valtava enemmistö, sen "terve ydin", oli ryhmittynyt "Rytin-Mannerheimin linjan" taakse ja että SNS ykkönen oli vain, niin kuin on totuttu sanomaan, NL:n viides kolonna eli ryömäläinen maanpetoksellinen fraktio. Kävin vähän aikaa sitten kuuntelemassa prof. Kimmo Rentolan esitelmän sodanaikaisesta vasemmistosta. Hänen mukaansa NL ei ainakaan aluksi ollut masinoimassa seuran toimintaa vaan se lähti liikkeelle spontaanisti. Kannatustakin oli, onhan sen toimintaa kesällä 1940 verrattu kesän 1917 poliittiseen joukkoliikkeeseen.

Hienoa, sittenhän se oli spontaani ja kannatusta saanut viides kolonna.


Best,

J. J.

[nylander]

"Venäjä, Venäjä, Venäjä."

Mitäköhän tämä nyt sitten tarkoittaa? Vaikka luultavasti aivan turhaan taas kyselenkin.

Lienetkö ollut poissa Suomesta sillloin, kun nykyinen puolustusministerimme taannoin piti amerikkalaisille puheen, jossa hän nimesi Suomen kolme polttavinta turvallisuuspoliittista uhkaa: "Russia, Russia, Russia."

Yhteinen ystävämme nimimerkki Emma-Liisa väitti viestissään, etteivät sodanaikaisten päättäjien mahdolliset fobiat nykyihmistä kosketa. Sitaatti puhunee puolestaan, ainakin tietyn hengensuunnan ihmisistä puheen ollen.