Kielikysymys

[Peter Tikka]

Ainakin minä suomenkielisenä suomalaisena koen, että ruotsinkieliset suomalaiset kuuluvat meihin, ja olen vakuuttunut, että moni ruotsinkielinen suomalainen kokee kuuluvansa meihin suomalaisiin eikä ruotsalaisiin.

Ihmisellä voi olla monta identiteettiä päällekkäin. Joillekin paikallis- tai maakuntaidentiteetti on voimakkaampi kuin kansallisidentiteetti.

Näille termeille "kansallisuus", "etninen ryhmä", "heimo", "kansa" ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan, ei tosiaankaan ole mitään yksiselitteisiä, kaikkien hyväksymiä termejä olemassa. Kunkin ryhmän asema määrittyy kulloisenkin ajankohdan keskusteluissa, lainsäädännössä ja muussa kontekstissa erikseen, ja tutkijoidenkin on parempi aina työnsä aluksi selittää, mitä noilla sanoilla kyseisessä tutkimuksessa tarkoitetaan.

Juuri näin minäkin ajattelen. On päivänselvää, etteivät ihmiset identifioi itseään pelkästään yhden ryhmän jäseniksi: he ”kuuluvat” samaan aikaan useampaan (erilaiseen) ryhmään, olkoonpa sitten sukupuolen, kielen, uskonnon, kulttuuriperinnön, harrastuksen tms. perusteella. On suomenkielisia miehiä ja naisia, on suomenkielisiä shakinpelaajia, on ruotsinkielisiä shakinpelaajia, on uskovaisia suomenkielisiä shakinpelaajia, on islamilaisia ruotsinkielisiä, on Suomessa kasvaneita kaksikielisiä jne. On jopa joitain suomenkielisiä, joille kieli on noussut päähän josta ekyto muistutti ja sama koskee ruotsinkielisiä, RKP:n ideologiaan omaksuneita.

Minustakin on melko lailla saman tekevää mikä kieliryhmä on kullekin lähimpänä. Jokainen kuuluu samaan aikaan moneen eri ryhmään ,identifioi itsensä eri (ala)kulttuureihin. Vai pitäisikö meidän uskoa myös, että suurinpiirtein puolet suomalaisista ajaa verisesti naisasiaa ja toinen puoli yhtä verissä päin mieasiaa? Kieli ei ole mitenkään ensisijainen identifikaation muoto. Jotkut vain ylikorostavat sitä.

++ Peter

[Emma-Liisa]

Kieli ei ole mitenkään ensisijainen identifikaation muoto. Jotkut vain ylikorostavat sitä.

Äidinkieli voi kyllä olla ihmiselle tärkeä, mutta sen ei pitäisi johtaa välttämättä vastakkainasetteluun, vaan päinvastoin ymmärrykseen, että myös muille oman äidinkielen käyttö on tärkeää, ja siksi oikeus siihen pitää turvata.

Mielikuvituksen käyttö saattaisi tässä auttaa, onhan suomalaisia esim. Ruotsissa ja Venäjällä.

Kurs. lisätty, vaikka lause tuli näköjään ymmärretyksi.

[ekyto]

Kieli ei ole mitenkään ensisijainen identifikaation muoto. Jotkut vain ylikorostavat sitä.

Äidinkieli voi kyllä olla ihmiselle tärkeä, mutta sen pitäisi johtaa välttämättä vastakkainasetteluun, vaan päinvastoin ymmärrykseen, että myös muille oman äidinkielen käyttö on tärkeää, ja siksi oikeus siihen pitää turvata.

Mielikuvituksen käyttö saattaisi tässä auttaa, onhan suomalaisia esim. Ruotsissa ja Venäjällä.

Nimenomaan. Jotkut haluavat samaan aikaan heikentää ruotsinkielisten asemaa Suomessa ja parantaa suomenkielisten asemaa Ruotsissa. Aika kaksinaismoralistista minusta.

[Sami Raninen]

Olennaista on itseidentifikaatio: jos suomenruotsalaiset eivät koe olevansa finnejä.. Niin kauan kuin ruotsinkieliset (poikkeuksia lukuunottamatta) kokevat olevansa lähempänä toisiaan kuin suomenkielisiä ja päinvastoin, ei heitä samaan kansallisuuteenkaan voida laskea.

Mutta kun tuossa vastaväitteessä on edelleenkin huomioitu vain puolet todellisuudesta. Minä olen arkeologi enkä kielitieteilijä, ja koen olevani ilman muuta lähempänä arkeologeja kuin kielitieteilijöitä - enkö siis voi kuulua samaan kansallisuuteen kuin Jaakko? Onko arkeologia itse asiassa kansallisuuteni? Toisaalta itseidentifikaation perusteella kansallisuudekseni voisi määritellä myös turkulaisuuden (enhän minä koe olevani samaa ryhmää kuin esim. hyvinkääläiset), varhaiskeski-ikäisyyden (en koe olevani samaa ryhmää kuin teini-ikäiset), miespuolisuuden (en koe olevani samaa ryhmää kuin naiset), tietyn ystäväpiirin jäsenyyden (en koe olevani samaa ryhmää kuin nuo, jotka nytkin istuvat toisessa kahvilan pöydässä - tosin siinäkin istuu kustannusalalla vaikuttava puolituttu, jonka kanssa kuulun sarjakuvaharrastajien ryhmään, johon taas kaikki hyvätkään ystäväni eivät kuulu...).

Arkipäivän rutiinien keskellä kaikki edellämainitut identiteetit ovat minulle paljon aktuaalisempia kuin suomalaisuus. Ja tässä yhteydessä kannattaa huomata, että ruotsinkielisiä arkeologeja, turkulaisia, varhaiskeski-ikäisiä ja allekirjoittaneen ystäviä on kyllä olemassa. Ja silloin kun suomalaisuus tuntuu merkittävältä osalta minuuttani - toki sellaisiakin tilanteita on - niin miksi ihmeessä suomalaisuuden raja pitäisi silloinkaan automaattisesti vetää kielirajaa pitkin?

Onko aivan toisenlaista ikäryhmää tai sosioekonomista asemaa edustava suomenkielinen muka pakosta läheisempi minulle kuin ruotsinkielinen kollega ja ikätoveri? Lyhyesti sanottuna: mitä järkeä on takertua tässä yhteydessä pelkästään äidinkielen perusteella määriteltyihin ryhmiin?

Suomenruotsalaiset saavat tietysti määritellä itse, mitä identiteettinsä tasoa he pitävät kansallisuutenaan. Pointti on kuitenkin edelleen se, että vahvan suomenruotsalaisen identiteetin olemassaolo ei itsessään vastaa kysymykseen siitä, mikä suomenruotsalaisten kansallisuus on. Ja kuten todettua, kansallisuus on kuitenkin on arvolataukseltaan sellainen käsite, että asia ei oikeasti ole ihan toissijainen.

[Emma-Liisa]

Eilen 3.6.2011 kerrottiin Maikkarin uutisissa, että ruotsinkielisten koululaisten PISA-menestys on heikompi kuin suomenkielisten ja että varsinkin äidinkielen taito oli heikentynyt. Syyksi arveltiin sitä, että vaikka oppitunneilla puhuttiin ruotsia, välitunneilla kieli vaihtui suomeksi. Myös opettajien ja oppikirjojen puuteet mainittiin mahdollisina syinä.

[Jaakko Hakkinen]

Nimenomaan "jos", eikä kun. Ainakin minä suomenkielisenä suomalaisena koen, että ruotsinkieliset suomalaiset kuuluvat meihin, ja olen vakuuttunut, että moni ruotsinkielinen suomalainen kokee kuuluvansa meihin suomalaisiin eikä ruotsalaisiin.

Sekoitit taas asiat: sinä puhut kansalaisuudesta, et etnisyydestä/kansallisuudesta. Tietenkin ruotsinkieliset kuuluvat meihin suomalaisiin, eivät he ruotsalaisiakaan ole. Tämä taso on kuitenkin aivan eri kuin etnisen/kansallisen identiteetin taso: ruotsinkieliset ja suomenkieliset suomalaiset kokevat yhteisestä kansalaisuudesta huolimatta olevansa eri porukkaa.

Varsin kummallinen jako. Kokevathan eräät karjalaisetkin (tai tamperelaiset) olevansa lähempämä toisiaan kuin muita suomalaisia.

Ihmisellä voi olla monta identiteettiä päällekkäin. Joillekin paikallis- tai maakuntaidentiteetti on voimakkaampi kuin kansallisidentiteetti. Se ei silti tarkoita, ettei kansallista identiteettiä olisi. Sekin on kyllä mahdollista, mutta ei liity tähän asiaan.

Ei tuossa jaossa ole mitään kummallista – avain on nimenomaan se, että ihmisellä on monta eritasoista identiteettiä. Katsopas:

1. Kansalaisuustaso: suomalaisia ovat ruotsinkieliset ja suomenkieliset.
2. Etnisyys/kansallisuustaso: suomenkieliset ovat oma porukkansa ja ruotsinkieliset oma porukkansa.
3. Paikallis/heimotaso: suomenkielisissä savolaiset ovat oma porukkansa, pohjalaiset oma porukkansa; ruotsinkielisissä pohjalaiset ovat oma porukkansa, uusmaalaiset oma porukkansa.

Nämä identiteeti ovat hierarkkisesti sisäkkäisiä.

Mutta kun tuossa vastaväitteessä on edelleenkin huomioitu vain puolet todellisuudesta. Minä olen arkeologi enkä kielitieteilijä, ja koen olevani ilman muuta lähempänä arkeologeja kuin kielitieteilijöitä - enkö siis voi kuulua samaan kansallisuuteen kuin Jaakko? Onko arkeologia itse asiassa kansallisuuteni?

Ei ole. Ihmisellä on monta päällekkäistä identiteettiä. Lisättäköön:

4. Ammattikuntaidentiteetti: arkeologi, kielitieteilijä jne.
5. Harrastusidentiteetti: luomupiirittäjä, shakinpelaaja, golfaaja jne.
6. Sukupuoli: mies, nainen, muu, osallistun jokeriarvontaan.

Nämä identiteetit ovat päällekkäisiä sekä keskenään että ensimmäisten kolmen identiteetin kanssa.

Onko aivan toisenlaista ikäryhmää tai sosioekonomista asemaa edustava suomenkielinen muka pakosta läheisempi minulle kuin ruotsinkielinen kollega ja ikätoveri? Lyhyesti sanottuna: mitä järkeä on takertua tässä yhteydessä pelkästään äidinkielen perusteella määriteltyihin ryhmiin?

Sitä järkeä, että kieli- kansallisuuskysymyksissä tarkastellaan luonnollisesti kieli- ja kansallisuusryhmän yhteisiä tekijöitä, ei erottavia tekijöitä. Eivät eri identiteetit sulje toisiaan pois, mutta kielikeskustelussa ei nyt vain ole lainkaan relevanttia pohdiskella shakinpelaajien ja golfinpelaajien oikeuksien eroja.

[Sami Raninen]

Mutta kun ongelma on edelleen se, että kieliryhmän ja kansallisuuden yksiselitteinen samaistaminen on ehdottomasti väärin. Ne voivat myös olla identiteetin eri tasoja. Tämä jää nyt jostain syystä Jaakolta huomaamatta.

Tämän keskustelun jatkaminen tosin lienee turhaa - samaa asiaahan tässä toistetaan puolin ja toisin.

[ekyto]

Tämä taso on kuitenkin aivan eri kuin etnisen/kansallisen identiteetin taso: ruotsinkieliset ja suomenkieliset suomalaiset kokevat yhteisestä kansalaisuudesta huolimatta olevansa eri porukkaa.

En minä ainakaan koe. Enkä usko olevani ainut.

Paitsi tietenkin äidinkielen osalta. Samaten kuin uskonnon osalta tunnen olevani eri porukkaa kuin ortodoksiset suomalaiset. Jos ruotsinkieliset suomalaiset ovat oma kansallisuutensa/etnisyytensä, niin miksi ortodoksiset suomalaiset eivät ole? Tai ainakaan en ole kuullut kenenkään nimittävän ortodoksisia suomalaisia omaksi etnisyydekseen.

Jos lähdetään erottelemaan suomenkieliset ja ruotsinkieliset suomalaiset omiin kansallisuuksiinsa, niin kummalle kansallisuudelle sinusta kuuluvat esimerkiksi Suomen kansallispuistot? Jos kuuluvat vain toiselle, niin pitäisikö toisellekin nimetä omia kansallispuistoja? Vai pitäisikö kansallispuistot nimetä kansalaispuistoiksi? Tai kenelle kuuluu Suomen kansallislaulu? Ruotsinkielisillä lienee etuoikeus siihen, koska se tehtiin ensiksi ruotsiksi. Pitäisikö suomenkielisille tehdä oma kansallislaulu, vai nimetä Vårt land (Maamme) kansalaislauluksi?

[Jaakko Hakkinen]

Mutta kun ongelma on edelleen se, että kieliryhmän ja kansallisuuden yksiselitteinen samaistaminen on ehdottomasti väärin. Ne voivat myös olla identiteetin eri tasoja. Tämä jää nyt jostain syystä Jaakolta huomaamatta.

Ai ehdottomasti väärin? Miten se voisi olla ehdottomasti väärin, jos iso osa ihmisistä nimenomaan vetää kansallisuusrajan äidinkielen perusteella? Sinäkö sen vääräksi päätät? Lienet tarkoittanut vastauksellasi nyt jotain ihan muuta - voisitko avata?

Identiteetin eri tasoja ne voisivat toki olla, jos osaisit antaa jonkin muun mielekkään määritelmän kansallisuudelle - siis jonkin muun kuin äidinkielen, joka on ilman muuta mielekäs kansallisuuden määritelmä ja monilla ihmisillä luontainen.

Ekytolle:
Kansallis-sana kansallispuistoissa tarkoittaa oikeasti kansalaisuutta, kuten hyvin tiedät.

Jos ruotsinkieliset suomalaiset ovat oma kansallisuutensa/etnisyytensä, niin miksi ortodoksiset suomalaiset eivät ole? Tai ainakaan en ole kuullut kenenkään nimittävän ortodoksisia suomalaisia omaksi etnisyydekseen.

Silloin kun ainoa erottava tekijä on se, missä kirkossa ihminen käy, ja kulttuuri on muuten aivan sama, ei ole kyse kansallisuuserosta. Muuten Keravan kirkossa käyvä edustaisi eri kansallisuutta kuin Järvenpään kirkossa käyvä - tämä olisi täysin absurdia.

Voiko olla yksilökansallisuus? Sehän on jo käsitteenä oksymoroni. Jos kuitenkin uskonnon perusteella vedetään raja, niin esimerkiksi minä olisin kansallisuuteni ainoa edustaja maailmassa.

[ekyto]

Jos ruotsinkieliset suomalaiset ovat oma kansallisuutensa/etnisyytensä, niin miksi ortodoksiset suomalaiset eivät ole? Tai ainakaan en ole kuullut kenenkään nimittävän ortodoksisia suomalaisia omaksi etnisyydekseen.

Silloin kun ainoa erottava tekijä on se, missä kirkossa ihminen käy, ja kulttuuri on muuten aivan sama, ei ole kyse kansallisuuserosta. Muuten Keravan kirkossa käyvä edustaisi eri kansallisuutta kuin Järvenpään kirkossa käyvä - tämä olisi täysin absurdia.

Kyse oli uskontokunnasta, ei kirkosta. Uskontokuntaan kuuluminen ei edes edellytä kirkossa käyntiä. Ortodoksien ja luterilaisten kulttuuri ei todellakaan ole aivan sama.

Itä- ja länsi-suomalainen kulttuurikin eroavat toisistaan. Esimerkiksi Vaasassa (ja luultavasti muuallakin Pohjanmaalla) lapset äidinkielestä riippumatta kulkevat ovelta ovella trulleina kerjäämässä karkkia pääsiäislauantaina ja Itä-Suomessa he kulkevat virpomassa ja varpomassa pääsiäissunnuntaina. Ensin mainittu on saanut läntisiä ruotsalaisia vaikutteita, jälkimmäinen taas itäisiä ortodoksisia vaikutteita.

Keravan kirkko ja Järvenpää kirkko -analogiasi sopisi tilanteeseen, missä Tampereen murretta ja Turun murretta puhuvat kuuluisivat eri kansallisuuksiin.

[Vetehinen]

Nimenomaan. Jotkut haluavat samaan aikaan heikentää ruotsinkielisten asemaa Suomessa ja parantaa suomenkielisten asemaa Ruotsissa. Aika kaksinaismoralistista minusta.

Ei lainkaan.

Kaksinaismoraalista on, että eri kielisten asemat ovat niin tyystin erilaisia Suomessa, Ahvenanmaalla ja Ruotsissa.

[Sami Raninen]

Ai ehdottomasti väärin? Miten se voisi olla ehdottomasti väärin, jos iso osa ihmisistä nimenomaan vetää kansallisuusrajan äidinkielen perusteella? Sinäkö sen vääräksi päätät? Lienet tarkoittanut vastauksellasi nyt jotain ihan muuta - voisitko avata?

Käytin ilmaisua yksiselitteinen samaistaminen. Eihän se voi tällaisessa keskustelussa mitenkään olla oikein, kun kerran kansallisuuksia on eri aikoina ja eri tilanteissa määritelty noin tsiljoonan muunkin yhdistävän tekijän pohjalta.

Identiteetin eri tasoja ne voisivat toki olla, jos osaisit antaa jonkin muun mielekkään määritelmän kansallisuudelle - siis jonkin muun kuin äidinkielen, joka on ilman muuta mielekäs kansallisuuden määritelmä ja monilla ihmisillä luontainen.

Kansallisuus = Identiteetin taso, jossa korostuu samaistuminen kansallisvaltioajattelun ja nationalismin myötä konstruktoituihin ja voimakkaasti korostettuihin ryhmiin, kansallisuuksiin. Kansallisuuksia on konstruktoitu toisistaan poikkeavin tavoin erilaisten historiallisten prosessien myötä, joten täsmällistä yleispätevää määritelmää käsitteelle on vaikeaa antaa.

En edes yritä antaa objektiivista, ulkoiseen tunnusmerkkiin perustuvaa määritelmää noin moniselitteiselle käsitteelle. Silloinhan lankeaisin aivan samaan mistä nyt kritisoin sinua. Jos yrittäisin puhua aiheesta historiallisessa tai yhteiskuntatieteellisessä tarkoituksessa, etsisin neutraalimman, kuvaavamman ja vähemmän latautuneen sanan kuvaamaan kieliryhmiä.

Tuskinpa tästä kannattaa jatkaa - voin luvata, että tässä asiassa mielipiteeni ei muutu Sen verran paljon tätä aihepiiriä on tullut tankattua.

[Jaakko Hakkinen]

Käytin ilmaisua yksiselitteinen samaistaminen. Eihän se voi tällaisessa keskustelussa mitenkään olla oikein, kun kerran kansallisuuksia on eri aikoina ja eri tilanteissa määritelty noin tsiljoonan muunkin yhdistävän tekijän pohjalta.

Käytit toki yksiselitteinen-sanaa, mutta käytit myös ilmausta ”ehdottomasti väärin”; siihen minä puutuin. Jos ihmiset itse vetävät rajan yksiselitteisesti, miten se voisi olla ehdottomasti väärin?

Kansallisuus = Identiteetin taso, jossa korostuu samaistuminen kansallisvaltioajattelun ja nationalismin myötä konstruktoituihin ja voimakkaasti korostettuihin ryhmiin, kansallisuuksiin. Kansallisuuksia on konstruktoitu toisistaan poikkeavin tavoin erilaisten historiallisten prosessien myötä, joten täsmällistä yleispätevää määritelmää käsitteelle on vaikeaa antaa.

Miksi pitäisikään? Miksemme antaisi ihmisten itse vetää kansallisuusrajansa? Jos sekä suomenkielisten että ruotsinkielisten enemmistö vetää tuon rajan äidinkielen perusteella, minä tyydyn siihen. Määritelmistä puhuminen on ihan sivupolku, kun minun mielestäni ei tarvita muuta määritelmää kuin ihmisten oma identiteetti. Tässä tapauksessa identiteetti seuraa kielirajaa – jossain muussa tapauksessa jotain muuta rajaa.

Kansallisuudeksi tätä voidaan nimittää siksi, että tämä rajanveto sopii parhaiten juuri siihen identiteetin tasoon – ei ammatti-identiteettiin, maakuntaidentiteettiin eikä kansalaisuusidentiteettiin.

[Sami Raninen]

Käytit toki yksiselitteinen-sanaa, mutta käytit myös ilmausta ”ehdottomasti väärin”; siihen minä puutuin. Jos ihmiset itse vetävät rajan yksiselitteisesti, miten se voisi olla ehdottomasti väärin?

Nyt en rehellisesti sanottuna enää ymmärrä. Rajanveto on yksi asia, se millä nimellä rajanvetoa kutsutaan on kokonaan toinen asia. Yksinkertaisemmin sanottuna: jokainen tietää, että suomenruotsalainen on jollain tasolla eri asia kuin suomenkielinen. Se on yksiselitteistä. Mutta ovatko kaikki sitä mieltä, että suomenruotsalaisen ja suomenkielisen ero on kansallisuusero eikä jokin muu ero? Eivät, kuten tässäkin ketjussa on henkilökohtaisin todistuksin ilmoitettu.

sekä suomenkielisten että ruotsinkielisten enemmistö vetää tuon rajan [kansallisuusrajan] äidinkielen perusteella, minä tyydyn siihen.

Tuolle tiedolle haluaisin nähdä lähteen. Siis sille, että molempien enemmistö pitää toisiaan eri kansallisuuksina nimenomaisesti tuota sanaa käyttäen. Se että molemmat tekevät jollain tasolla selkeän käsitteellisen eron toisiinsa nähden ei tietenkään ole sama asia.

Jos lähde löytyy, niin hyvä.

Kansallisuudeksi tätä voidaan nimittää siksi, että tämä rajanveto sopii parhaiten juuri siihen identiteetin tasoon – ei ammatti-identiteettiin, maakuntaidentiteettiin eikä kansalaisuusidentiteettiin.

Kansallisuus on mielestäni edelleenkin tarpeettoman hämärä ja mystinen, toisaalta liian voimakkaasti latautunut käsite ollakseen kovin hyödyllinen tämänkaltaisessa luokittelutarkoituksessa. Paljon objektiivisemmin ja neutraalimmin voidaan puhua vaikka kieliryhmästä tjsp., ja sitten erikseen tutkia, minkälaisia merkityksiä kieliryhmän jäsenyydelle ja kieliryhmien eroille annetaan.

Minun puoleltani tämä jää viimeiseksi viestiksi tässä asiassa.

[Jaakko Hakkinen]

Käytit toki yksiselitteinen-sanaa, mutta käytit myös ilmausta ”ehdottomasti väärin”; siihen minä puutuin. Jos ihmiset itse vetävät rajan yksiselitteisesti, miten se voisi olla ehdottomasti väärin?

Nyt en rehellisesti sanottuna enää ymmärrä. Rajanveto on yksi asia, se millä nimellä rajanvetoa kutsutaan on kokonaan toinen asia. Yksinkertaisemmin sanottuna: jokainen tietää, että suomenruotsalainen on jollain tasolla eri asia kuin suomenkielinen. Se on yksiselitteistä. Mutta ovatko kaikki sitä mieltä, että suomenruotsalaisen ja suomenkielisen ero on kansallisuusero eikä jokin muu ero? Eivät, kuten tässäkin ketjussa on henkilökohtaisin todistuksin ilmoitettu.

Onpas sinulla eilen lyönyt tyhjää: toinen ketju jo...

Kuten esitin, niin "kansallisuus" käsitteenä (huom! jotkut sekoittavat tämän edelleen kansalaisuuteen!) on lähin ja sopivin vastine tällä identiteetin tasolle. Kyseessä ei ole ammatti-identiteetti, harrastusidentiteetti, sukupuoli-identiteetti, sukupolvi-identiteetti, kaupunki-identiteetti, maakuntaidentiteetti eikä valtioidentiteetti. Mitä jää jäljelle?

Vastaus: kansallisuus / etninen ryhmä.
Se on yleisesti käytetyistä käsitteistä selvästi lähimpänä tätä identiteetin tasoa, joka erottaa Suomen suomenkieliset ja ruotsinkieliset toisistaan.

sekä suomenkielisten että ruotsinkielisten enemmistö vetää tuon rajan [kansallisuusrajan] äidinkielen perusteella, minä tyydyn siihen.

Tuolle tiedolle haluaisin nähdä lähteen. Siis sille, että molempien enemmistö pitää toisiaan eri kansallisuuksina nimenomaisesti tuota sanaa käyttäen. Se että molemmat tekevät jollain tasolla selkeän käsitteellisen eron toisiinsa nähden ei tietenkään ole sama asia.

"Tuo raja" voidaan nimetä hyvin monella tavalla, mutta kuten edellä esitin, se on ehdottomasti lähimpänä sitä mitä tarkoitamme kansallisuudella tai etnisellä ryhmällä. Mitään muuta tasoa ei tämä identiteetti näyttäisi vastaavan lähellekään. Mikset siis hyväksy sitä, että tuo raja voidaan riittävällä tarkkuudella nimetä kansallisuusrajaksi? Syynä voi olla vain se, että olet itse määritellyt kansallisuuden tietyllä tavalla, eikä tuo raja sovi käsitykseesi kansallisuudesta, vai kuinka?

Ei ole tehty kyselytutkimusta, jossa olisi määritelty käsitteet kansallisuus ja kansalaisuus ja käytetty niitä. Täällä on kuitenkin yksi kyselytutkimus identiteetistä:
http://www.google.fi/url?sa=t&source=we ... m-jtcZ2FLA

Pidän erittäin kertovana sivun 51 kysymystä:
"Suomenruotsalaisuus merkitsee sinulle
- kuulumista omaan kulttuuriin, joka eroaa suomenkielisestä (17 %)
- kuulumista omaan kulttuuriin, mutta myös suomalaisena olemista muiden joukossa (82 %)
- ei vastausta (1 %)

"Oma kulttuuri" tulee sisällöltään erittäin lähelle kansallisuustasoa, vaikkei kyseistä nimitystä käytetäkään. Suurin osa tiedostaa myös kansalaisuustason olemassaolon: sillä tasolla suomalaisuus yhdistää.

Kansallisuudeksi tätä voidaan nimittää siksi, että tämä rajanveto sopii parhaiten juuri siihen identiteetin tasoon – ei ammatti-identiteettiin, maakuntaidentiteettiin eikä kansalaisuusidentiteettiin.

Kansallisuus on mielestäni edelleenkin tarpeettoman hämärä ja mystinen, toisaalta liian voimakkaasti latautunut käsite ollakseen kovin hyödyllinen tämänkaltaisessa luokittelutarkoituksessa. Paljon objektiivisemmin ja neutraalimmin voidaan puhua vaikka kieliryhmästä tjsp., ja sitten erikseen tutkia, minkälaisia merkityksiä kieliryhmän jäsenyydelle ja kieliryhmien eroille annetaan.

Tutkittu on: kieliryhmän jäsenet kokevat edustavansa omaa kulttuuriaan. Tämä tulee nähdäkseni erittäin lähelle kansallisuus-käsitteen sisältöä, enkä näe syytä olla käyttämättä tätä käsitettä. En koe että se olisi hämärä ja mystinen tai voimakkaasti latautunut käsite - se on vain nimilappu sille erolle, jota suomenruotsalaisten ja suomenkielisten ero läheisesti muistuttaa.

On mielenkiintoista, että pidät kansallisuus-käsitettä hämäränä, vaikka sinulla itselläsi on selvästi siitä jokin tarkka määritelmä, koska et hyväksy sen käyttöä ruotsinkielisten ja suomenkielisten suomalaisten erottamisessa.