T.M. Kivimäki kertoo muistelmissaan (Suomalaisen poliitikon muistelmat, WSOY, 1965 s. 197-8) Suomen Hitlerin Saksalle myöntämästä kauttakulkuoikeudesta seuraavasti:
“Barbarossa-suunnitelmaan sisältyi jo varhaisessa vaiheessa ajatus saada ote Suomesta kauttakulkusopimuksen avulla. Sopimusta laadittiin vain harvoja kappaleita, eikä sitä esitelty hallitukselle. Ryti esim. ilmoitti, ettei hän ole nähnyt sitä, ja minäkin sain nähdä sen vasta sodan päätyttyä.
Jälkeenpäin syntyi epätietoisuutta, kuinka ja kenenkä toimesta kauttakulkuoikeus myönnettiin. Mannerheim on muistelmissaan esittänyt, ettei asian ratkaisu kuulunut hänen valtuuksiinsa. Hän oli kehottanut Veltjensiä (saksalainen asekauppias – MP) esittämään asiansa Rytille, mutta Veltjens oli vastannut, että hänen tuli välttää kosketusta johtaviin hallituksen jäseniin. Veltjens oli lisännyt, että hänen tuli saada esitykseensä ehdoton vastaus, joko jaa tai ei. Mannerheim selitti myöhemmin keskustelleensa asiasta Rytin kanssa, jolloin Ryti oli antanut luvan vastata myönteisesti. Ryti on kuitenkin kertonut tavanneensa Veltjensin vasta tämän toisen matkan yhteydessä, joten on mahdollista, että hän oli unohtanut Veltjensin ensimmäisen muodollisen esittäytymiskäynnin.
Sotasyyllisyyskysymyksen yhteydessä Mannerheim kutsui minut luokseen ja kysyi, enkö voinut todeta, että Ryti oli saanut hänelta tiedon. En tahtonut puuttua asiaan, sillä oletin Mannerheimin muistavan, että olin Wittingiä pyytänyt vastaamaan jaa- tai ei-sanalla, oliko hallitus käsitellyt kauttakulkuasiaa vai ei. Viittasin ulkoministerin minulle lähettämään jaa-sähkeeseen. Tämän enempää ei kotimaisista lähteistä ole saatu selvitystä edellä asetettuun kysymykseen.
Myös Kallio, joka vielä silloin oli presidenttinä, on vedetty esille kysymystä selviteltäessä. On väitetty, että hän sai halvauksen Kultarannassa, kun hänelle ilmoitettiin Saksalle myönnetystä kauttakulkuoikeudesta.”
Kivimäen mukaan kysymyksessä ei todellisuudessa ollut edes kauttakulusta vaan “melkoisten sotilasryhmien jäämisestä kulkureitin varrelle”.
Saksalaisten sotilaiden “kauttakulkua” koskevaan, Mannerheimin hyväksymään, sotilaiden sopimukseen Saksa sai ujutettua tulkinnanvaraisen ja epäselvän satamamäärittelyn “Itämeren pohjoiset satamat”.
Kivimäen mukaan sotilaiden sopimuksen lavea satamamäärittely antoi Saksalle tosiasiassa laillisen oikeuden Etelä-Suomen miehittämiseen.
Sopimustekstissä puhutaan “kertakaikkisesta enintään 5000 saksalaisen sotilaan kauttakulkuoikeudesta Suomessa”. Saksalaisia sotilaita saapui Suomeen heti kymmenkertainen määrä ja suurin osa jäi vastoin sopimusta “matkan varrelle”.
Suomen hallitus teki Saksan kanssa asiasta valtiosopimuksen vasta 10 päivän kuluttua siitä kun ensimmäiset saksalaiset sotilaat olivat jo rantautuneet Suomen kamaralle. Valtio-oikeudellisesti kysymys oli sotilasmiehityksestä - ei kauttakulusta.
Kivimäki kirjoitti kerrotun pohdinnan vuonna 1965. Voiko sotilasteknisen sopimuksen perusteella Saksalle Suomen miehitysoikeuden kauttakulkusopimuksessa delegoinut olla kukaan muu kuin Mannerheim? Onko asia selvinnyt tai tarkentunut myöhemmin saksalaisista lähteistä?
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia