Ei hyökkäyssotaa voi aloittaa "vastoin tahtoaan", vaan nimenomaan koska se aktiivisesti valitaan. Puolustussotaan joudutaan.
Ei ole nähdäkseni aiheellista ryhtyä polemisoimaan nimim. Emma-Liisan kanssa tässä yksittäisten sanojen merkityksestä (tai pikemminkin saivartelemaan niistä). Luulen että asia selviää neutraalisti asennoituvalle lukijalle ilman saivarteluakin.
Mannerheim piti ko. asioita sodan aloittamisen valmisteluna, ei suinkaan yrityksenä estää se.
En ole kuullut mistään Mannerheimin analyysista siitä, olivatko Ylikankaan mainitsemat merkit tulkittavissa varoituksiksi aikeista tai näiden aikeiden täytäntöönpanoa ja rohkenen epäillä sellaisen olemassaoloa. Nyt tiedetään vain, että nuo merkit, kuten Ylikangas sanoi, ”leimattiin Helsingissä propagandaksi ja taktikoinniksi”. Yhtä ainoata tarkkaa ajankohtaa tuskin edes olikaan. Kysymyksessä oli - aina peruttavissa oleva - prosessi jossa erilaisten vaihtoehtojen valinta eteni askel askeleelta kunnes oltiin tilanteessa 30.11.39.
Jos merkkeihin olisi Helsingissä uskottu ja toimittu sen mukaan, tietäisimme, mutta niihin ei uskottu ennen 1.12.39 jolloin se oli jo liian myöhäistä - valitettavasti.
Tarkan ajankohdan määrittämistä (jos se on edes mielekästä tai mahdollista) olennaisempaa on kuitenkin, että neuvottelujen keskeyttäminen aiheutti ratkaisevan käänteen Neuvostoliiton tavoitteenasettelussa jopa niin että itsenäisyytemme oli vaakalaudalla. Arvelen, että Stalin oli saanut tuolloin saanut tarpeekseen nimim. MM:n mainitsemista ”tyhmistä ja itsepäisistä suomalaisista”, jotka eivät olleet halukkaita edes siihen suhteellisen vähäiseen kädenojennukseen, jota Neuvostoliitto kaipasi Moskovan neuvotteluissa. Neuvostoliiton tarjoamia kompensaatoita ei edes otettu lähemmin tarkasteltavaksi.
Puhuttaessa Neuvostoliiton esityksestä 9.11.39 olisi aina syytä - ainakin mielessään - verrata lopputulokseen, joka tiedettiin 13.3.40. Lisäksi olisi myös syytä harkita toisen osapuolen, eli esimerkkinä tässä Viktor Vladimirovin ajatuksia niistä syistä, jotka aiheuttivat hallituksemme kannan:
Viktor Vladimirov teoksessa Kohti talvisotaa kirjoitti:Suomen hallituksen kannan muotoutumiseen vaikuttivat ensiksikin leppymättömän vihamielinen suhde Neuvostoliittoon ja täydellinen epäluottamus sitä kohtaan, mikä oli historiallisten ja ideologisten tekijöiden seuraus.” (s. 147)
.
Ilmeisesti tässä tarkoitetaan ”historiallisilla tekijöillä” paremmin meillä ryssävihana tunnettua ilmiötä kun taas ”ideologiset tekijät” tarkoittanee valkoisen Suomen antikommunismia. Minusta onkin syytä yhtyä Vladimirovin käsitykseen siitä, että päättäjien kanta perustui em. ideologisiin seikkoihin, eikä rationaaliseen ajatteluun. (Valkoinen) toiveajattelu voitti.
Sen sijaan on nimim. JariL:n seikkailupolitiikan puolustus minusta pöyristyttävä. Tämä viittaa johonkin seikkailukirjan sankareiden iskulauseeseen puolustaakseen sillä tavalla sellaista politiikkaa joka aiheutti noin 25.000 kaatunutta, noin 50.000 haavoittunutta ja invalidisoitunutta sekä noin 430.000 evakkoa. Tämä muka maksettiin jotta 30.000 evakkoon joutuneen evakkomatka siirtyisi ajallisesti neljällä kuukaudella, marraskuusta -39 maaliskuuhun -40! Suurinpiirtein yksi yhteen menisi kaatuneiden määrä ja evakkomatkan siirtymisedun saaneiden määrä. Yksi kaatunut oli siis sopiva hinta yhden evakkouden neljän kuukauden ajallisesta siirtymisestä puhumattakaan miten JariL arvioisi haavoittuneiden tai 400.000 muusta evakkomatkalle joutuneen arvon. Nämä olisivat silloin kaiketi, kärjistäen sanoen, arvottomia suomalaisia. Mitään mainintaa historiallisista syistä, siitä, miten ajatuskulut hallituksessa historiassamme todellisuudessa kävivät (tai oikeastaan ettei niitä ajatuskulkuja ollut), ei JariL edes yritäkään esittää, vain jonkinlaista runebergiläistä sankari- tai seikkailutarinaa. Voi Jeesus!
Että semmottia...