Talvisota ja 1930-luvun politiikka

[Emma-Liisa]

Sota, jonka lopputulos on ennalta arvioiden varma tappio, on syytä ehdottomasti välttää diplomatialla jos suinkin vaan mahdollista.

Ensinnäkään sodassa mikään ei ole varmaa. Muuten antiikin kreikkalaiset eivät olisi voittaneet Persiaa, skotlantilaiset vapaussotaansa Englantia vastaan jne.

Toiseksi, kun kyse on alistumisesta diktatuurin alle, niin seuraukset voivat olla pahempaa kuin sota.

Kolmanneksi, kuten jo nuori Urho Kekkonen totesi, loppujen lopuksi ratkaisee kansan asenne. Sille nyt ei voi kerta kaikkiaan mitään, että ihmiset olivat tuolloin erilaisia ja heillä oli erilaiset arvot.

[JariL]

"on miltei mahdotonta puolustella häviösodan käymistä - kuten talvisodan käymistä - yhtään millään. Häviösotaa ei vain pidä käydä. Jo (ennakolta) hävityksi tiedetyn (tai ymmärretyn) sodan käyminen on merkki puutteellisesta diplomatiasta"

Häviösodan kannattamattomuus ei ole itsestään selvää. Sekin voi toisinaan pelastaa ne arvot joiden vuoksi sotaan lähdetään.

Koska talvisodan kannattamattomuus tuntuu olevan kovin ideologinen kysymys, niin yritetäänpä katsoa aihetta hieman laajemmin. Oliko mikään seuraavista sodista puolustajan kannalta järkevä:

Kreikan kaupunkivaltioiden sota Persiaa vastaan (kreikkalaisten kannalta)
III puunilaissota (Karthagon kannalta)
Yhdysvaltain sisällissota (konfederaation kannalta)
Buurisota (Buurien kannalta)
Belgia I maailmansodassa (Belgian kannalta)
Espanjan sisällissota (tasavaltalaisten kannalta)
Korean sota (Etelä-Korean kannalta)
Vietnamin sota (Pohjois-Vietnamin kannalta/yhtenäisen Vietnamin kannattajat)
Algerian itsenäistymissota (Algerian kannalta)

[JariL]

Itämeri oli toissijaisessa asemassa olen ymmärtänyt.

Atlantilla Saksa yritti katkaista vihollistensa strategiset kuljetusreitit, Itämerellä taas turvata omansa. Kumpikin oli Saksalle strategisesti tärkeä ja niihin panostettiin sen mukaisesti. Itämerellä myös koulutettiin turvallisissa oloissa ne sukellusvenemiehistöt jotka sitten lähetettiin taisteluun Atlantille.

[jsn]

Häviösodan kannattamattomuus ei ole itsestään selvää. Sekin voi toisinaan pelastaa ne arvot joiden vuoksi sotaan lähdetään.

Voisi vielä jatkaa, että oliko esim. talvisota Neuvostoliitolle erityisen voittoisa ja kannattava sota, vaikka se oli voitettu hyökkäyssota. Sehän menetti kaatuneina ja haavoittuneina roimasti vastustajaa enemmän. Suurvallan arvovaltatappio oli vielä tätäkin suurempi. Suomi ei arvovallassa hävinnyt vaan voitti. Tämä tosin on jälkiviisautta, mitä kumpikaan ei tiennyt sodan alkaessa. Jopa hyökkäyssotaa suunnitellut fasisti ja työläisten pyöveli Mannerheim taisi jonkin aikaa uskoa nopeaan tappioon.

Yleensä kaikissa sodissa lopputulos on aina enemmän tai vähemmän yllätys. Esimerkiksi voisi suhteellistaa USA:n voittoja molemmissa Persianlahden sodissa jälkiviisauden näkökulmasta. Vietnamin sodan olisi kuka tahansa 1960-luvulla luullut olevan USA:n sotakoneistolle varma, täydellinen voitto. Lopputulosta ei ole silti virallisesti kutsuttu tappioksi. Täydellisiä voittoja on olemassa vain sille, joka ihailee sokeasti hyökkääjää ja hänen saavutuksiaan. Sodat, jotka menivät pilkuntarkasti suunnitelman mukaan ovat olleet historiassa harvassa.

[Heikki Jansson]

Sota, jonka lopputulos on ennalta arvioiden varma tappio, on syytä ehdottomasti välttää diplomatialla jos suinkin vaan mahdollista.

Ensinnäkään sodassa mikään ei ole varmaa. Muuten antiikin kreikkalaiset eivät olisi voittaneet Persiaa, skotlantilaiset vapaussotaansa Englantia vastaan jne.

Siltä osin kuin viestissäsi vedotaan yleiseen filosofointiin hylkään sen todistuvoimaa vailla olevansa tässä tapauksessa (aivan kuten yhtälailla sanonnan "mikään ei ole varmaa paitsi tapahtunut", tai, "miksi luulet, että tulet kuolemaan? Oletko muka kuollut usein aiemminkin?")

Vakavasti asiasta argumentoinut prof. Heikki Ylikangas mainitsi, että

Uskoiko hallitus voittavansa sodassa? Ei. Optimistisimmissakin arvioissa otaksuttiin, puolustuksen kestävän korkeintaan kuukausia. Luotettiinko ulkomaiseen apuun. Ei.
ja
Tiesihän välttämättömänä pidetty tappio sitä, että voittaja kuitenkin toteuttaisi kaikki tavoitteensa, mitä ne sitten olivatkin

Ylikangas päätyykin ”bluffiteoriaan” johon näkemykseen myös prof. Tuomo Polvinen yhtyy huomauttaen kuitenkin etteivät Mannerheim tai Paasikivi olleet samaa mieltä kuin Erkko. Ainoa maininta hallituksen piiristä, minkä olen löytänyt, jossa vakavasti pohditaan ennen talvisotaa sen mahdollisuutta sisältyy puolustusministeri Juho Niskasen muistelmiin tämän puheesta eduskunnassa jolloin tämä totesi puhuessaan ulkoasianvaliokunnassa: ”Jos vaatimukset [tulevat olemaan] Kannaksella kovin suuria, silloin on sota edullisempi vaihtoehto.” Vaatimukset olivat Kannaksella niin suuria, ettei Niskanen (eikä hallitus) katsonut, että niihin "voitiin" suostua.

Mitä tulee mainitsemiisi immateriaalisiin arvoihin, jotka talvisodalla olisi muka voitettu päinvastoin kuin myöntyvyyspolitiikalla ei niistä ainakaan paistanut silmään uskominen rauhaan aatteeseen, päinvastoin. Näistä sotaisista arvoista, jotka isänmaallisesti omaksuttiin maassamme, sikisikin revanssihenki ja ryhtyminen oikeudettomaan hyökkäyssotaan natsien kanssa jatkossa.

Lisäksi mainitsemasi imateriaaliset arvot ovat siinä määrin epämääräisiä ja veteen piirrettyjä ettei niistä saa erkkikään selvää. Ymmärtääkseni ei kukaan lähtenytkään talvisotaan voittamaan immateraalisia arvoja (lukuuunottamatta, että sinne lähtivät molemmat osapuolet puolustaakseen isänmaataan, jonka erilaiset sotilaspapit yms tekivät "pojillemme" selväksi kuten sotapropagandaan kuluu), vaan siiihen jouduttiin, kun jäätiin kinni housut kintuissa, kuten itsekin toteat monessa viestissäsi (tosin todeten ettei Mannerheimia yllätetty). Jätänkin nuo määrittelemättömät arvot epämääräisein propagandan luontoisena ja pakotienä epämääräisyyden taakse enemmälti huomiotta.

Semmottii...

[Heikki Jansson]

On asiakirjoja, jotka viittaavat Neuvostoliiton valmisteluihin itsenäisen Suomen poistamiseksi Euroopan kartalta... Suomi ei saanut olla olemassa.

Joko epäilyt Suomen puolueettomuuspolitiikkaa kohtaan tai siirtyminen turvallisuuslinjalta puhtaaseen imperialismiin olivat johtaneet Neuvostoliiton sotaan Suomen valloittamiseksi."

I. "Haukat" Nevostoliitossa

Ei olisi minusta mikään yllätys, pikemminkin olisin hämmästynyt, elleivät joidenkin ”haukkojen” näkemykset Neuvostoliitossa olisi olleet Pakaslahden esittämän mukaisia.

Kysymys onkin siitä, että vaikka näiden ”haukkojen” käsitysten mukainen politiikka olisi omaksuttu Kremlissä, ei ole mitään syytä olettaa, että tästä aiheutuvat kielteiset seuraamukset Suomelle olisi jostain sangen merkillisestä syystä vältetty hävityllä talvisodalla. Liioin ei ole syytä olettaa, että seuraukset olisivat muka kohdanneet talvisodan jälkeistä Suomea jostain yhtä merkillisestä syystä lievemmin kuin myöntyväisyyslinjan omaksunutta Suomea.

Käsitys on sitäkin omituisempi, koska Suomen ja Neuvostoliiton suhteet olivat käydyn talvisodan jälkeen jäätävät, jopa suorastaan vihamieliset semminkin kuin pienessä, vallankahvassa ollessa piirissä (etupäässä duo Ryti ja Mannerheim) salaisesti valmisteltiin sotaa Neuvostoliittoa vastaan ja nämä valmistelut johtivatkin jatkosotaan.

Toisaalta Kremlissä saivat ”haukat” yliotteen ilmeisesti lopullisesti vasta suomalaisen osapuolen keskeytettyä neuvottelut ja lähdettyä Moskovasta ilmoittaen että enemmät neuvottelut eivät olleet tuolloin mahdollisia osapuolten näkemysten ollessa liian kaukana toisistaan. Siten suomalaiset ajoivat tilanteen ajolähdön kaltaiseksii.

II. Ajolähdön purkaminen

Kun Moskovan neuvottelut olivat katkenneet johtamatta edes Kuokkalan mutkan oikaisemiseen oli tilanne tietysti Neuvostoliiton turvallisuuden kannalta luoteisrajallaan hälyttävä. Suomalaisten kanssa ei päästy neuvotteluteitse mihinkään, sen olivat Moskovan neuvottelut vastaansanomattoman selvästi osoittaneet. Suomi oli osoittanut Neuvostoliitolle kaapin paikan, siitä oli Erkon sähke neuvottelijoille 9.11 pitänyt huolen. Suomalaiset elelivät kaikessa rauhassa vaikka Neuvostoliitto oli julkaissut neuvottelutavoitteensa loka / marraskuun vaihteessa ja uhannut neuvottelujen kuluessa Suomea sotatoimilla. Mitä siis tehdä, jouduttiin naapurissa kysymään?

Neuvostoliitto päätti johdonmukaisesti ryhtyä ajolähdön purkamiseen sotatoimilla. Tavoitteeksi asetettiin, kun kerran sotatoimiin oli Leningradin turvallisuuden vuoksi välttämättä ryhdyttävä, kansandemokraattisen hallituksen johtama Suomi, jolla saataisiin varmistettua itsepäisten suomalaisten myötämielisyys myös jatkossa. Olihan entisillä bolsevikkivallankumouksellisilla runsaasti kokemuksia vastaavien ryhmittymien ja kansakuntien kukistamisesta vallankumouksen ajoilta eri puolilla Neuvosto-Venäjää. Miksei näin myös Suomessa?

Neuvostoliitto asetti siten ilmeisesti tavoitteekseen itsenäisyytemme ”riistämisen” Moskovan neuvottelujen tultua keskeytetyiksi. Sen jälkeen olikin Suomessa puolustusvoimien eli ”poikiemme”, tärkein tehtävä Erkon linjan möhläysten pahimman seurauksen poistaminen eli itsenäisyyden säilyttäminen. Sen oli Erkko pannut peliin päästääkseen katsomaan Nevostoliiton kortit. Myöntyvyyspolitiikalla ei vastaavia seurauksia olisi tietysti lainkaan ollut. Spekulaationvaraiseksi jääköön, että jatkosotakin olisi jäänyt sotimatta kun tarvetta siihen ei olisi ollut. Luovutettuja alueita kuin ei olisi juuri takaisin valtaamiseksi riittänyt. Laihan sovun sanotaan, usein olevan parempi kuin lihavan riidan. Lisäksi sillä olisi ollut sekin hyvä puoli ettei olisi tarvinnut lähteä nostamaan panoksia vain vankkaan bluffiin luottaen (ja vaikka tiedot MR-sopimuksen lisäpöytäkirjasta tunnettiin meidän UM:ssä).

Jossittelu tulevaisuudesta yli (tai ohi) 9.11.39 ei minusta ole erityisen houkuttelevaa. Katastrofaaliset seuraukset jo ennalta tappioksi arvioidusta talvisodasta nähtiin Moskovan rauhassa 13.3.40. On ainutlaatuista, että nähdään näin selväpiirteisesti, kuinka huonot naapurisuhteet ja epäluulo aiheuttavat suuria (molemminpuolisia) tappioita, jotka olisi vältetty suomalaisten toimesta yksinkertaisesti luopumalla jääräpäisyydestä ja hyväksymällä jokin esityksen 9.11.39 kaltainen rajantarkistus. (Neuvostoliiton vastaavat toimet eivät kuulu tässä käsiteltäviin, eikä arvioiden esittäminen Neuvostoliiton ulkopolitiikan onnistuneisuudesta sen omalta kannalta. Sen keskustelun käyminen on venäläisten asia eikä kuulu meille).


Semmottii...

[Heikki Jansson]

"Heikki Janssonin esittämälle toiselle ääripäälle, jossa myöntyminen väliaikaisesti pieniin alueluovutuksiin olisi riittänyt, ja sitten edellä esitetylle löytyy kummallekin vankkoja perusteita, mutta emme me vielä seitsemänkymmenen vuoden jälkeenkään tiedä mikä niistä oli määräävä.

Mainintasi on kuitenkin epätäydellinen.

Katson (vain) että myöntymällä olisi maallemme luotu huomattavan paljon paremmat edellytykset (ennen jatkoa), riippumatta siitä mitä tuossa jatkossa olisi tapahtunut. Sen sijaan on talvisodan seuraus jatkossa tiedossa: jatkosota. En siis sano mitään mainitsemastasi myöntyvyyslinjan riittävyydestä jatkossa kuten oletan Sinun lukeneen, vaan sanon, että myöntyvyyslinja olisi luonut paremmat edellytykset jatkossa kuin talvisota (ja ehkä ollut riittävä tai sitten ei, parempi kuitenkin - en suinkaan siis poissulje kielteisiä seuraamuksia, edes verrattuna talvisotaan, vaan kysymys jää avoimeksi, kuin Polvisellakin).

Vastakkainasettelua 1) Kremlin ”haukka”-linja yhtäältä vastaan 2) Heikki Janssonin edustaman ajatustapa, toisaalta, ei yksinkertaisesti näin ollen ole. Edustamassani ajattelussa lausutaan vain että myöntyminen Neuvostoliiton esityksen 9.11.39 kaltaiseen sopimukseen olisi ollut paras vaihtoehto neuvottelujen keskeyttämisen sijasta. Se pitää paikkansa yhtä lailla jatkosta riippumatta, myös ja mukaan lukien riippumatta siitä, mitä Neuvostoliitossa olisi ajateltu (lukuun ottamatta ns. salamiteorian mukaista ajattelua).

Tämän ajatuksen lisäksi torjun ja olen torjunut ajatukset, joiden mukaan myöntymisestä olisi välttämättä seurannut erinäisiä kielteisiä seuraamuksia maallemme. Ne ovat fantasioita tai spekulaatioita.

Kaiken kaikkiaan en saata muuta kuin ihmetellä minkälaisia vuoria ennakkoluuloja ja fantasioita äärioikeisto onnistuu jonkinlaisen sairaan breivikiläiseen tapaansa esittämään muka faktoina ja seurauksina myöntyvyyspolitiikkaista. Tähän luen myös uskonnollisideologiset näkemykset talvisodasta ihmelääkkeenä joka lääkitsi sisällissodan traumat. Suomalaiset eivät minusta sen enempää "päässeet" mukaan talvisotaan emmekä "ehtineet" nipin napin mukaan talvisotaan muka saamaan ihmelääkitystämme sisällissodan traumoihin. Kaikkea sitä keksitäänkin omien enakkoasenteiden varjelemiseksi.

Lopuksi todettakoon, että eräs geriatriaan erikoistunut tuttavalääkärini kertoi aikoinaan, että kuolemansairaille ei tahdo mennä jakeluun millään, että tämä on kuolemassa. Aluksi, hän sanoi, (hän) luulin että he eivät kuulleet mitä sanoin, ja silloin korotin ääntäni ja puhuin mahdollisimman selvästi. Siitä huolimatta he eivät kuulleet. Minulle on syntynyt sama käsitys täällä. Vaikka selvästi sanon ”ennalta arvioiden” kuullaan sanoneeni ”jälkiviisaasti”. Vaikka kuinka selvästi sanon, että myöntyminen sopimukseen olisi luonut ”parhaat edellytykset tulevaisuudella” kuullaan ”Jansson jossittelee, että jatkossa olisi sitten ...”, josta en kuten jo mainitsin, sano yhtään mitään. - Kun kieltäydytään ymmärtämästä, viisaasti sinänsä omalta kannalta, vaan mielummin väärinkäsitetään, niin en voi tietysti mitään.

Merkillistä kyllä täällä suhtaudutaan myös tähän Paasikiveä ja Mannerheimia myötäilevään kantaani kuin kommunistiseen propagandaan ja arvellaan (nyt kärjistän tietysti) Paasikiven ja Mannerheimin - tunnetun antibolsevismistaan - olleen kommunisteja tai kommunistien myötäjuoksijoita tai jotakin sen tapaista.

Luonnollisesti tuonkaltainen suhtautuminen on seurausta siitä, että uskallan koskea suomalaisten 'kaikkein pyhimpään', talvisotaan joka vastaa urotekona miltei "meidän ekaa lätkän MM-mestaruutta". Onhan talvisodan puolesta luotu sankarihautoja, sen puolesta vuodatetaan kyyneleitä ja veisataan virsiä kirkoissa ja puhutan alkoholin vaikutuksesta murtuneilla äänillä oluttuvissa. En kuitenkaan katso, että myötäilemäni Paasikivi tai Mannerheim olisivat olleet ääripäässä, kuten äärioikeistolaiset arvelevat, vaan katson, että nämä olivat varovaisia valtioviisaudessaan kun taas Erkko ja Niskanen edustivat sankaruuden palvontaa, uhmamielisyyttä, lyhytnäköistä ajattelemattomuutta ja hyväuskoisuutta.

Että semmottii...

[Emma-Liisa]

Mitä tulee mainitsemiisi immateriaalisiin arvoihin, jotka talvisodalla olisi muka voitettu päinvastoin kuin myöntyvyyspolitiikalla ei niistä ainakaan paistanut silmään uskominen rauhaan aatteeseen, päinvastoin. Näistä sotaisista arvoista, jotka isänmaallisesti omaksuttiin maassamme, sikisikin revanssihenki ja ryhtyminen oikeudettomaan hyökkäyssotaan natsien kanssa jatkossa.

Lisäksi mainitsemasi imateriaaliset arvot ovat siinä määrin epämääräisiä ja veteen piirrettyjä ettei niistä saa erkkikään selvää. Ymmärtääkseni ei kukaan lähtenytkään talvisotaan voittamaan immateraalisia arvoja

Tunnetpa huonosti asian, vaikka asiasta on kosolti lähteitä.

SAK:n julistus 2.12.1939: "Suomen työväenluokan rauhantahto on vilpitön, elleivät hyökkääjät kuitenkaan tahdo antaa arvoa sen rauhantahdolle, ei Suomen työväenluokalle jää muuta mahdollisuutta kuin ase kädessä taistella väkivaltaa vastaan maan itsemäärämisoikeuden, demokratian ja rauhan puolesta."

Suomen sosialidemokraattisen työläisnuorison vetoomus maailman työväenluokan nuorisolle 13.12.1939: "Maamme työläisnuoriso on rauhantahdostaan huolimatta joutunut ase kädessä puolustamaan vapauttaan. Taistelemme oman kansamme ja samalla myös ihmiskunnan vapaustaistelua. Uskomme ja luotamme siihen, että maailman työväeenluokka ja sen nuoriso ymmärtää ja tukee meitä, kun olemme joutuneet puolustuskamppailuun kansallisten, yhteiskunnallisten ja sosialististen ihanteittemme puolesta."

[Emma-Liisa]

Katson (vain) että myöntymällä olisi maallemme luotu huomattavan paljon paremmat edellytykset (ennen jatkoa), riippumatta siitä mitä tuossa jatkossa olisi tapahtunut.

Miksi Baltian maiden myöntyminen ei "noita parempia edellytyksiä" sitten luonut?

[Jussi Jalonen]

Kun Moskovan neuvottelut olivat katkenneet johtamatta edes Kuokkalan mutkan oikaisemiseen oli tilanne tietysti Neuvostoliiton turvallisuuden kannalta luoteisrajallaan hälyttävä.Neuvostoliitto päätti johdonmukaisesti ryhtyä ajolähdön purkamiseen sotatoimilla. Tavoitteeksi asetettiin, kun kerran sotatoimiin oli Leningradin turvallisuuden vuoksi välttämättä ryhdyttävä, kansandemokraattisen hallituksen johtama Suomi.

(Neuvostoliiton vastaavat toimet eivät kuulu tässä käsiteltäviin, eikä arvioiden esittäminen Neuvostoliiton ulkopolitiikan onnistuneisuudesta sen omalta kannalta. Sen keskustelun käyminen on venäläisten asia eikä kuulu meille).

Täällähän menee yhtä lujaa kuin ennenkin. Huomaa meinaan, että ovat jäät lähteneet vesistöistä kevään tullen. Päivän teesit ovat näemmä seuraavanlaiset. Leningradiin kohdistui syksyllä 1939 akuutti uhka, jonka vuoksi Neuvostoliiton oli välttämätöntä ryhtyä sotatoimiin; talvisota oli vain ja ainoastaan Suomen oman jääräpäisyyden syytä; ja siunatuksi lopuksi, Neuvostoliiton ulkopoliittisten toimien arvioiminen on venäläisten asia, eikä suomalaisten ole soveliasta siitä puhua, ei edes silloin kun kyseessä ovat Suomea koskettaneet ulkopoliittiset toimet.

Kukaan ei ilmeisesti huomaa edes tuossa viimeisessä kommentissa yhtään mitään sellaista, jonka perusteilla voisi suhtautua hienoisella kriittisyydellä kirjoittajan motiiveihin? Tai jos näin tekee, niin sitten on ilmeisesti äärioikeistolainen, kuten alempana on jo sitovasti todistettu:

Kaiken kaikkiaan en saata muuta kuin ihmetellä minkälaisia vuoria ennakkoluuloja ja fantasioita äärioikeisto onnistuu jonkinlaisen sairaan breivikiläiseen tapaansa esittämään muka faktoina ja seurauksina myöntyvyyspolitiikkasta.

Jaa jaa.

Ylläpidolle tiedoksi, että jos Jansson taas esittää poistamistani palstalta koska olen karmea häirikkö, niin ei tarvitse. Taidan muutenkin jatkaa sapattivapaatani. Mutta jos toimenpiteisiin ryhdytte, niin olkaa hyvä ja laittakaa samalla ip-kielto, etten vahingossakaan tule lukeneeksi näitä sepustuksia.


Kevättä,

J. J.

[JariL]

Katson (vain) että myöntymällä olisi maallemme luotu huomattavan paljon paremmat edellytykset (ennen jatkoa), riippumatta siitä mitä tuossa jatkossa olisi tapahtunut.

Ilmeisesti "katson" = "uskon" yllä? Jos, niin sitten asia on harvinaisen selvä. Sinällään hassua että uskoa pitää yrittää perustella jollakin, mutta kai siinä on jotakin samaa kuin siinä, että uskova yrittää todistaa Jumalan olemassaoloa vaatimalla ateistia todistamaan ettei Jumalaa ole olemassa.

[Emma-Liisa]

Heikki Jannssonin epäilemiä immateriaalisia arvoja löytyy esimerkiksi Sakari Toiviaisen Nyrki Tapiovaaran tie (1986).

Toiviaisen mukaan Nyrki oli menettänyt enimmät illuusionsa vuoden 1938 puhdistusoikeuden-käyntien myötä ja lopulta Saksan-NL:n hyökkäämättömyyssopi-muksen tullessa julki, mutta hänellä oli jäljellä perusmyötätunto ”sosialismin ja kulttuurin NL:oa kohtaan”.

Syksyllä 1939

”Tapiovaara koki, että enää ei ollut kysymys pasifismista ja militarismista. Opituilla asenteilla ei ollut käyttöä tilanteissa, jossa kansa taisteli olemassolostaan. Hän tunsi löytäneensä uuden yhteenkuuluvuuden tähän kansaan, jolle militarismi viime kädessä oli yhtä vierasta kuin hänelle itselleenkin.”

Nyrki oli Helsingissä ensimmäisen pommituksen aikana. Kirje sisarelle hän kirjoiti:

”Tämä hyökkäys maatamme vastaan on saanut minutkin nimittämään joitakin asioita uusilla nimillä. Vaikka en olekaan uskovainen, niin pidän että se on juuri kristillistä etiikkaa vastaan, mitä hyökkääjä on tehnyt rikoksen: suurempi ei saa sortaa pienempäänsä.
Länsimainen sivistys on tietysti täynnä vääryyttä ja on sitä ollut, mutta sen parhain osa on aina tunnustanut sydämessään tuon etii-kan. Ja sen että kansojen elämässä pätevät paikkansa samat eetilliset lait kuin yksilön. Tunnen hyvin voimakkaasti, että nykyisessä maailmansodassa, jossa taistelu täällä on yksi merkittävä osa, tullaan ratkaisemaan tämänkin arvon kohtalo. Se että se on arvo meille, sinulle ja minulle, on eräs äidin perintö, joka istuu erottamattomasti meidän mielessämme.”

Kirjeen jatko löytyy Matti Rinteen teoksesta Yksitoista Tapiovaaraa:

” Olen tätä kirjoittaessani välillä kuunnellut Moskovan radion selostuksia ja ne ovat saaneet minut uskomaan - olen niitä kuunnellut jo aikaisemmin, että tässä sodassa on kysymys myöskin, häviääkö toinen suuri jalusta, jolle eurooppalainen sivistys on rakentunut: Tieteellisen todenmukaisuuden käsittelyn pyrkimys. Tämä ajatuskaan ei ole pelkästään radioselostuksen aiheuttama, vaan yhä uudestaan kaikki, mitä tulee Venäjältä ja Saksasta vaikuttaa minusta niin sietämättömän vääristellyltä, että peloittaa ajatella maailman, sivistyksen ja ihmisen kohtaloa niiden voiton jälleen."

Kirjeessä sisarelle ennen lähtöä rintamalle tammikuussa 1940 Nyrki kirjoitti:

”Minä tunnen voimakkaasti, että tässä on kysymyksessä koko maailman tulevaisuus ja hengensuunta, mille se tulee rakentumaan. Voittaako väkivalta? Se on niin suuri kysymys koko lajin, ihmissuvun kohdalta, että yksilön hukkuminen sen rinnalla on vähäistä.”

[Heikki Jansson]

Katson (vain) että myöntymällä olisi maallemme luotu huomattavan paljon paremmat edellytykset (ennen jatkoa), riippumatta siitä mitä tuossa jatkossa olisi tapahtunut.

Ilmeisesti "katson" = "uskon" yllä? Jos, niin sitten asia on harvinaisen selvä. Sinällään hassua että uskoa pitää yrittää perustella jollakin, mutta kai siinä on jotakin samaa kuin siinä, että uskova yrittää todistaa Jumalan olemassaoloa vaatimalla ateistia todistamaan ettei Jumalaa ole olemassa.

Minulle jäi ainakin epäselväksi, miksi arvelet että viestissäni mainitun sanan, sanan ”katsoa”, rinnastettavuus sanaan ”usko” jotenkin olisi tekemisissä aiheemme kanssa. Meille annettu otsikko on ”Talvisota ja 1930-luvun politiikka” eikä sanojen ”katsoa” ja ”usko” semanttisten referenssien vertaaminen, kuten viestisi sisällöstä voisi päätellä. Ehkä vain harhauduit aiheesta?

Jään odottamaan mielenkiinnolla asiaan, ts. talvisotaan, liittyviä kommenttejasi, mutta ehkä asiaa käsittelevän viestini enempi kommentoiminen on Sinusta tarpeetonta? Tyydyt pelkästään viittaamaan uskonnollisuuteesi? Tiedoksisi ilmoitan kuitenkin, että itse olen agnostikko, ts. etten tietysti kiistä henkilökohtaista uskoa ja uskontoa, se on minulle vain - päinvastoin kuin ilmeisesti monille muille - tuntematon (muttei verifioitavissa tai falsifioitavissa). Ymmärränkin sitä vain muilta kuulemani perusteella.

Semmottii...

[JariL]

Viittaus uskontoon oli vertauskuvallinen, ei konkreettinen kuten varmasti hyvin ymmärsit

Romania muuten antoi periksi Neuvostoliiton painostukselle ja luovutti sille Bessarabian kun Neuvostoliitto aluetta sodan uhalla vaati 1940. Kun ensimmäinen tilaisuus tuli, Romania oli valmis liittymään Neuvotoliiton vihollisiin. Ilman Bessarabiaa Saksalla tuskin olisi ollut mitään mahdollisuuksia saada Romaniaa mukaan Barbarossaan, romanialaiset kun olisivat mieluummin käyneet Unkarin kimppuun. Mikä saa sinut uskomaan, että suomalaiset olisivat toimineet eri tavalla kuin romanialaiset? Suomeakin kuitenkin uhattiin voimankäytöllä jollei se suostu Neuvostoliiton vaatimuksiin. Siinä suhteessa myös sinun propagoimasi ratkaisu olisi tapahtunut pakon edessä ja olisi aivan varmasti jättänyt jotakin hampaankoloon.

[jsn]

ratkaisu olisi tapahtunut pakon edessä ja olisi aivan varmasti jättänyt jotakin hampaankoloon.

Se, että jotakin saa helposti painostamalla, johtaa helposti siihen, että painostetaan ja vaaditaan lisää. Kun vielä Bessarabian ja Baltian liittäminen onnistuivat helposti vuonna 1940, niin mikä ihmeen kunnioitus olisi estänyt pyytämästä vähän lisää Suomeltakin, jos tilanne olisi sellaista sattunut vaatimaan. Ja äkkiähän näin olisi käynyt. Samoin toimi Hitler vuonna 1939 luvattuaan ensin Münchenissä kunniasanalla ettei ikinä tule vaatimaan mitään lisää. Tämä oli se opetus, joka oli vuonna 1939 kaikkien nähtävissä. Stalin oli syksyllä 1939 heti valmis ottamaan puolet Puolan alueesta kun tilaisuus tuli.