Emma-Liisa kirjoitti:Krister Wahlbäckillä on tunnettu maksiimi: "väärät premissit, oikea päätös".
Heikki Jansson sekottaa keskenään useita asioita. Siitä, että on oikeat premissit, ei seuraa, että päätös on oikea. Eikä siitä, että päätös on oikea, seuraa että seuraukset ovat hyvät.
Siitä, että omattiin - ilmeisesti jälkikäteisarvioinnissa - virheettömiksi arvioidut premissit ei tietysti suinkaan seuraannut - edelleen jälkikäteisarvioinnissa - oikeiksi arvioidut päätökset. Oikea päätös ehkei ole hyvä päätös, mene ja tiedä. Filosofit ovat vuosituhansia yrittäneet määritellä sekä oikean että hyvän. Mutta olkoon, käy sekin minulle. Olemme näin ollen tästä suuurinpiirtein samaa mieltä.
Minun asiaiden sekottamista koskeviin mietteisiisii en vaivaudu enemmälti vastaamaan, enkä usko, että toivoisitkaan vastaustani. Näit yllä mikä vastaukseni oli mainintaasi älyvapaudestani.
Epäilemättä Suomen hallitus oli väärässä, kun se ei odottanut sotaa (joskin samaa mieltä olivat Moskovan diplomaatti). Tästä ei kuitenkaan seuraa, että oikea päätös olisi ollut antaa myöten tai että myönnytysten seuraukset olisivat olleet hyvät.
Ei tietystikään. On arvioitava erikseen myönnytysten seuraukset, siitä olemme täysin samaa mieltä.
Noista seurauksistahan me emme tiedä.
Emme todellakaan tiedä. Ne on arvioitava erikseen.
Sen sijaan tiedämme, että niille jotka myönnytykset valitsivat, seurauksena oli uhrien (ja nimenomaan siviilien) suuri määrä ja itsenäisyyden menetys vuosikymmeniksi. Olisiko Suomen käynyt samoin, emme tiedä, mutta tätä mahdollisuutta ei voi sivuuttaa.
Se, minkä tiedämme, on että edellytykset olisivat olleet roimasti paremmat, mikäli olisimme noudattaneet myöntyvyyslinjaa ainakin 10.11.39 alkaen kuin mitä ne olivat Moskovan rauhan jälkeen (noin) 105 päivää myöhemmin. Tämä pätee myös kaikkiin spekulaatioihin itsenäisyyden menetyksestä.
Ei ole tietysti lainkaan mahdotonta, että roimasti paremmista edellytyksistä huolimatta olisi kuitenkin seurannut itsenäisyyden menetys. Itsenäisyyden menetyksen teoreettisen mahdollisuuden huomioonottamisen välttämättömyydestä olemme täysin samaa mieltä.
Seuraus olisi tosin myös voinut olla mitä tahansa muuta, vaikkapa koko Suomen väestön kuoleminen HIV-tartuntaan sen ajan kehnoilla epidemian vastaisilla menetelmillä 40-luvun kuluessa (jos HIV olisi talvisodan puuttuessa ilmaantunut jostakin jo tuolloin). Ehkä siinä tapauksessa nykyisessä Suomessa asuisi vain Venäjältä tänne muuttaneita venäläisiä, jotka olisivat ylpeitä Suomestaan ja kutsuisivat itseään vaikka suomivenäläisiksi. Mikä ettei. Mikä tahansa on mahdollista ja spekuloida voi vaikka miten.
Todellinen vaara, aktuaalinen vaara Suomen itsenäisyydelle aiheutui kuitenkin Erkon lähettämästä sähkeestä 9.11.39 jossa tämä hallituksen nimissä käski ”keskeyttämään neuvottelut ellei sopimusta meidän esityksemme perusteella”. Neuvottelijat keskeyttivät neuvottelut ja Kreml alkoi suunnitella suomalaisten kukistamista ja kansandemokraattisen hallituksen asettamista.
Tämä oli todellinen vaara itsenäisyydelle mutta siitä et jostain syystä välitä. Miksi?
Muista, että Erkon menettely ja jääräpäisyys oli se, joka muodosti todellisen vaaran Suomen itsenäisyydelle, eikä suinkaan myöntyvyyslinja, joka olisi poistanut vaaran sikäli kuin se oli ylipäätään mahdollista.
Talvisota aiheutti akuutin vaaran Suomen itsenäisyyydelle. Miten arvelet, että Erkko olisi pannut suunsa, jos itsenäisyytemme olisi mennyt, tai Cajander. Olisiko ollut hauskaa olla se, joka aiheutti itsenäisyytemme menetyksen?
Arvelenkin, että Suomen päätyminen talvisotaan johti monellakin tavalla siihen että Neuvostoliitto päätti esimerkiksi heinäkuussa 1940 vaikkapa sulauttaa Eestin Neuvostoliittoon. Ilman talvisotaa olisi tämäkin ollut tarpeetonta - näin mm. Vladimirov, joka kuitenkin piti silmällä tlannetta jossa talvisota oli jo toteutunut. Koko Saksan hyökkäys olisi esimerkiksi hyvinkin voinut muuttua yhden kiilan (suoraa kohti Moskovaa) taktiikaksi. Silloin olisi Eestin liittäminen Neuvostoliittoon ollut tarpeetonta. Jne., jne.
Ettäs semmottii...
