Tapio Onnela kirjoitti:Poistin ketjusta otsikkoon kuulumattomat viestit. Poistin myös alueelta H. Janssonin viestin, jossa ei käsitelty alueen aihepiiriä, ja poistin myös viestit joissa oli tarpeetonta riidankylvöä ja henkilökohtaisuuksia.
Eikö tästä otsikon mukaisesta aiheesta voisi keskustella asiallisesti ja ilman, että ajaudutaan henkilökohtaisuuksiin?
Kiitos ylläpidolle asiattomien viestien poistamisesta ketjusta.
Huomasin, että oma viestini - jonka olin postannut perustamaani ihkaomaan ketjuun pois jaloistamme - oli myös poistettu. Se olikin aivan paikallaan. Kun poistettiin se viesti johon olin vastannut, piti tietysti myös viestini, joka oli vastaus poistettuun viestiin, poistaa. Sinänsä minulla on koko (poistettu) ketju tallella.
Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen: saimme pöydän puhdistettua asiattomuuksista, eivätkä sellaiset enää rasita enää tämän ketjun lukemista. Tämä ketju vältti siten kohtalon muodostua keskusteluksi opponenttien (lähinnä minun) henkilöstä, johon se valitettavasti oli ajautua. Vrt. viimekesäiset ns. kielikeskustelut, jotka minusta olisi parhaiten otsikoitu (hiukka liuotellen, tietysti)
”Hakkaa opponenttiasi halolla päähän” .
Olen muiden työkiireiden vuoksi estynyt parin päivän ajan vastaamasta viesteihin mutta toivon saavani vastaukset aikaiseksi tietysti Emma-Liisalla, jonka elämän aina sulostutan voi niin ilkeillä vastauksillani (vapise hyvä Emma-Liisa, täältä pesee), jsn:lle, jonka näkemys muka käyttämästäni natsikortista on edelleen vastaamattomin joukossa, unohtamatta JariL:ää, sekä tietysti näiden ja muiden oletusta, että puhe olisi siitä,
mitä tapahtuisi jos Suomi olisi myöntynyt eikä siitä,
miksi (mitä varten) aseellinen konflikti Neuvostoliiton kanssa oli parempi vaihtoehto Suomelle kuin myöntyminen.
Tiedämme kummankin seuraukset suhteellisen hyvin eikä mikään jossittelu mitä tulevaisuudessa olisi mahdollisesti tapahtunut ole siis tarpeellista saati välttämätöntä.
Opponenttieni tulisi siis näyttää toteen väitteensä, että ”Suomen niskaan olisi satanut piruja ja perkeleitä” jos mielivät menestyä väitteessään.
Minä en väitä yhtään mitään muuta kuin että myöntyvyydestä olisi ollut ne seuraamukset jotka ilmenivät Neuvostoliiton esityksestä 9.11.39 ja olen jo näyttänyt tämän toteen: tilanne 10.11.39 olisi ollut Suomen kannalta roimasti parempi kuin mitä se oli Moskovan rauhan jälkeen 13.3.39 eikä kukaan ymmärtääkseen edes kiistä tätä. Tämä on perustani, enkä toistan, ties kuinka monennen kerran, en väitä yhtään mitään muuta. Se riittää minulle.
Tilanne hyväksymällä sopimus (tai siihen verrattava järjestely) olisi alkaen 10.11.39 luonut paremmat edellytykset Suomelle kuin Moskovan rauha. Ne, jotka haluavat jossitella yli tuon jossitelkoot, minä en.
II.
Vanha todistustaakkaa koskeva esimerkkitapaus sanoo, että kantajan tulee näyttää toteen ne seikat joihin tämän kanne perustuu (vrt. oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 § johon tuo todistustaakka koskeva säännös on Suomen laissa kirjattu); niinpä jos A, väittäen että B on saanut häneltä lainaksi sata euroa, vaatii tuomioistuimessa maksutuomiota, sitä että tuomioistuimen on velvoitettava A maksamaan 100 euroa hänelle, osoittaa joko kuitein tai muuten, (olennaista ei ole miten) vaikkapa A:n myöntämisen perusteella, että A on saanut lainaksi summan, on tuomioistuimen velvoitettava A maksamaan B:lle 100 euroa.
Jos sen sijaan A ilmestyy paikalle ja väittää, että hän on tosin lainannut B:ltä sata euroa, mutta maksanut summasta takaisin B:lle 50 euroa muuttuu tilanne: nyt on B:n todistettava vastaväitteensä, sen että hän on maksanut takaisin lainasta 50 euroa (joka joskus tuntuu B:ltä kohtuuttomalta joka sanoo: ”miksi minä poika poloinen menin myöntämään saaneeni tuon lainan A:lta, olisin pitänyt suuni tukossa, mutta kun olen niin rehellinen mies...” ja tämän vaimo säestää: ”niin sinä olet aina ollut hölösuu, sinun olisi tietysti pitänyt ymmärtää, ettei se kitupiikki kummiskaan mitään myönnä, se osaa kyllä kaikki metkut”) ja oletettavasti B ei siis kyennyt sitten täyttämään todistustaakkaa. Kanne on siis hyväksyttävä ja B:n vastaväite hylättävä.
Jos sen sijaan B tuo esiin kuitit maksustaan on kanne hylättävä 50 euron ylittävältä osalta ja B on velvoitettava maksamaan A:lle - oman myöntämisensä perusteella - mutta vain 50 euroa vaaditun sadan euron sijasta.
Todistustaakkaa koskeva säännös tuntuu välttämättömältä: ei voida oikein edellyttää, että A:n velvollisuus olisi näyttää toteen sekä kanteensa että sen ettei mikään ajateltavissa oleva seikka (kuten velan maksu) puhuisi kannetta vastaan. Se, joka vetoaa johonkin seikkaan osoittakoon sen todeksi, sanotaan.
Opponenttini, jotka väittävät, että myöntymisestä olisi ollut näiden väittämiä (Suomelle kielteisiä) seurauksia näyttäkööt nuo väitteensä toteen. Sitä nämä eivät ole tehneet; päinvastoin ovat opponenttieni esittämät väitteet erilaisten 'pirujen ja perkeleiden' satamisesta niskaamme siinä määrin epämääräisiä, että olisin valmis jopa katsomaan, että he eivät ole mitään sellaista varsinaista väitettä edes esittäneet, mitä nyt ovat esittäneet erilaista small talk'ia (poikkeuksena tietysti salamiteoria). Juristi sanoisi että nämä
eivät ole täyttäneet edes väittämistaakkansa koska epämääräiset väitteet eivät sellaiseen riitä.
Mutta tuossa hiukan lämmiteltävää. Teroittakaa hampaanne ja varustautukaa näyttämään vätteenne, että Suomen niskaan olisi satanut 'piruja ja perkeleitä' toteen. Palaan asiaan viikon loppupuolella.
Se on muuten kevät! Ihan taitaa tulla kesä! Toivotan kaikille oikein hyvää ja riehakasta kevättunnelmaa!
Semmottii...