Tommi Uschanow ottaa kirjassaan Miksi Suomi on Suomi äärimmäisen esimerkin suomalaisesta talousajattelusta, jossa velka on suurin pahe: keväällä 1938 Suomen Pankin johtaja Risto Ryti torjui eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa lainan oton varustautumista varten sanomalla: ”Emmehän voi hankkia patruunia, terästä ja lentokoneita sillä, mitä meidän lapsemme mahdollisesti ansaitsevat.”
Edes syyskesällä 1939 pääministeri A. K. Cajander ei onnistunut painostamaan Rytiä lainan ottoon. Toki myös valtiovarainministeri Väinö Tanner ja presidentti Kallio vastustivat Mannerheimin ”mahdottomia vaatimuksia”.
Uschanow irvailee, että nykykielellä Ryti "pelasi Neuvostoliiton joukkueessa koko 1930-luvun lopun ja siirtyi lopullisesti Suomen joukkueeseen vasta noustessaan pääministeriksi talvisodan toisena päivänä. Tätä ennen hän oli johdonmukaisesti katsonut, että 'sitä, mitä lapsemme mahdollisesti ansaitsevat' ei voitaisi käyttää edes sen varmistamiseen, että nämä lapset saisivat elää vapaina itsenäisessä Suomessa."
Uschanow selventää, ettei tietenkään tarkoita Rydin toivoneen NL:n voittoa, vaan ainoastaan toimillaan edistäneen sitä torjumalla lainan oton varustautumiseen.
"Historian paksua ironiaa onkin, että sekä Ryti että Tanner tuomittiin jatkosodan jälkeen Neuvostoliiton vaatimuksesta. Olihan heidän ajamansa talouspoliittinen linja epäsuorasti auttanut juuri Neuvostoliiton sotamenestystä Suomea vastaan. Stalin sai todella olla kiitollinen, että valtionjohdon olivat vuoden 1939 Helsingissä taivutelleet kannalleen juuri he eikä esimerkiksi Cajander - tai Mannerheim 'mahdottomine vaatimuksineen'."
Cajanderin syntinä oli oikeastaan sitten kai vain se puhe, jossa hän kiitti sitä, ettei ollut hankittu aseita, jotka nyt olisivat vanhentuneet. Mikä osittain pitikin paikkansa. Myös investointien kohdennus oli vääristynyt, esim. merivoimiin satsattiin liikaa vaikka tykistön kustannuksella.
Joka tapauksessa kyseessä on hyvä esimerkki siitä, miten valikoivaa historiasta on.
Pitäisilö "malli Cajander" ristiä uudelleen ”malli Rydiksi”?